11.8.2016

Kesäkukkia, olkaa hyvä!

Lueskelin tuossa muutamaa blogia ja melkein kaikissa oli jo niin syksyiset tunnelmat ja ajatukset.

Ei vaivuta synkkyyteen, vaan katsellaan meidän pihan kesäkukkia!

Omat kasvatukset on olleet heikoimpia miesmuistiin. Yritin keväällä jopa seurata kuun vaiheita kylvöhommissa, mutta eipä tuntunut siitäkään olleen apua.

Ahkeraliisaa kokeilin kasvattaa ensimmäistä kertaa. Nämä punaiset on olleet terhakoita ja kukkivat nyt lopultakin joten kuten. Kasvatusvaiheessa tuli ilmeisesti virheitä, kun taimet kasvoivat hyvin, mutta kukkia ei ole ilmestynyt kaikkiin vieläkään!
Keijunmekot ei petä! Omat siemenet on hyviä itämään ja tänä keväänä kylvin maltillisen määrän, kun ei raaski koulinta vaiheessa heittää yhtään tainta hukkaan.


Muutaman vuoden taon jälkeen piti kylvää kääpiösammareita. Näiden alut on aina niin surkeita luikkuja, tuntuu ettei niistä ikinä tule mitään. Vaan kasvoivat ne ja nyt me pojat kukitaan :)

Maurin kiiltomalva on kestosuosikkini kesäkukista. Näyttävä ja kauan kukkiva.


 "Keitä te ootte te nuoret miehet, kun en mä tunne teitä"...?

Olen saanut siemenet kiertävän siemenkirjeen kautta. Luulin näiden olevan kirjoperhoskukkaa eli köyhänmiehen orkideaa, mutta googlauksen perusteella eivät näytäkään siltä. Tunnistaako kukaan?
Joka tapauksessa rentoa ja roikkuvaa, ehdottomasti amppelikasvi.

Samaan amppeliin olin näköjään tukkinut tämänkin oudon kukan taimen. Värit ei mätsää sitten pätkääkään, lähes kakofoninen tunnelma, mutta voihan nuita ihailla vuoron perään.


Tähän petuniaan olen tykästynyt värinsä puolesta ja olen ottanut siemeniä talteen. Nytkin jätin muutaman siemenkodan kypsymään.

Siinäpä oli omat kasvatukset. 

Seuraavat kukat on ostettu taimitarhalta. Muuten en olis varmaan ostanut yhtään, mutta meillä oli tyttären kihlajaiset heinäkuun alussa, niin oli pakko pikkusen peittää mustia kohtia penkeissä.


 Joku timanttikukka. Siis niin surkia valinta tälle kesälle, on nimittäin auki vain auringon paisteella :/
Onneks kihlajaispäivänä paistoi aurinko kilpaa näiden kanssa :D

Vanillasammari on myös nättiä ja kukkii ahkerasti. Kuva on otettu kuukausi sitten, nyt ovat jo isoja puskia.
Näistä pikkuneilikoista on tullut mun suosikkeja! Kukkia riittää ja riittää ja eivät ihan säikähdä sateista. Värikin on just passeli.

Kuva on huono, otettu kassista, missä toin taimia. Nämä vähän isommat neilikatkin on tullut mieluisiksi. Kestävät Suomen vetisiä kesiä yllättävän hyvin. Petuniat olis jo märäntyneet samassa paikassa täysin piloille.

Tässä vähän piristystä loppuviikolle! Minäpä lähenkin huomenna puutarhakavereiden kanssa katsomaan yhtä pihaa ja tutustumaan uuteen ihmiseen. Puhutaan "puutarhaa" ja nautitaan. 


9.8.2016

Haastetta minulle ja muillekin

Lupasin vastailla tällaisiin kysymyksiin. Kiitos saamastani tunnustustuksesta ja haasteesta.

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.



2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

En oikein muista miten kaikki alkoi, mutta eksyin varmasti blogeihin netin hakujen kautta ja ihastuin. Huomasin nopeasti, että tämähän voisi olla mun juttu. Tykkään valokuvaamisesta ja kukista, tässähän ne yhdistyvät luontevasti. Kirjoittamisestakin tykkään. Aloittaminen jännitti, mietin huomaako kukaan blogiani ja haluaako kukaan lukea, saatikka seurata.


3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Uskalla kokeilla. Kun itse aloitin, kukaan ei neuvonut, mutta rohkeasti tutkin mitä mikäkin lisäys tekee. Tallenna ja esikatsele rauhassa ennen julkaisua, jos olet epävarma.
Ole oma itsesi. Kehittele oma tyylisi ja tapasi tehdä blogiasi. Itse tykkään murteella ja hyvällä huumorilla kirjotetuista blogeista sekä tietysti upeista kuvista. 
Vieraile muiden blogeissa ja jätä vaikka pienikin kommentti. Se ilahduttaa aina saajaa ja näin saat mahdollisia vastavierailuja omaan blogiisi. Muiden bloggaajien blogilinkkien kautta olen itse löytänyt tieni moniin ihaniin blogeihin.
Tyyli on tietenkin vapaa, mutta mieti, onko fontti vaikealukuista tai liian pientä. Itse saatan skipata tai lukea sieltä täältä jonkun (hyvänkin?) tekstin, jos sitä on todella paljon ja/tai kovin pienellä kirjoitettuna. Ei valitettavasti ehdi kuin harvoin lukea pitkiä kertomuksia.

Tässä nyt jotain, mitä tuli mieleen. Toivottavasti kukaan ei ottanut pahakseen näistä.


4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi. 

Sain ja otin tämän haasteen ja tunnustuksen vastaan multaajamukuloita blogista. Kiitos siitä kovasti. Jos joku muukin on haastanut minut, mutta mennyt vahingossa minulta ohi, niin anteeksi ja kiitos.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Aika monella tämä taitaa olla jo kiertänyt, mutta laitanpa muutaman ehdokkaan, jos jolla kulla ei vielä ole ollut.



Mantsuriankärhö                                 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...