13.2.2019

Leijonankidat 💛

Yksi rakkaimmista ja eniten kasvattamistani kesäkukista on leijonankita. Näistäkin löytyy aivan ihania värejä, kuten tulette huomaamaan. Leijonankidat ovat kohtalaisen helppoja kasvattaa. Pitää muistaa latvoa, että tulee tuuheita taimia.

Sitten ihanuuksien pariin.








Hankalinta näiden kasvattamisessa ovat äärimmäisen pienet siemenet, joita humpsahtaa hajakylvösastiaan AINA liikaa. Pulassa ollaan kylki kyljessä kasvavien pikku taimien kanssa. Pinseteilläkin olen niitä nyppinyt.



Tiesitkö, että kukkien värin voi ennustaa jo pienistä taimista? Jos taimien lehdet näyttävät punaisilta alapuolelta, kukasta tulee punaisen sävyinen. Myös varsi punertuu myöhemmin. 
 
Jos varsi on heleän vihreä, kukasta tulee mitä todennäköisemmin valkoinen tai keltainen. Aika vaalea joka tapauksessa.




 Nämä sopivat sekä penkkiin että ruukkuistutuksiin. ovat siis monikäyttöisiä.





 Joko löysit oman suosikkivärisi?














Kerrottuja kasvatin myös ja olihan ne upeita ilmestyksiä. Siemenet muistaakseni olivat melko kalliita. Ei ole sittemmin tullut ostettua.

 Menevät leikkokukkinakin kohtalaisesti. Tässä loppukesän kimppu :)
Tykkäätkö leijonankidoista? Oletko kasvattanut tai ostanut? 

20 kommenttia:

  1. Todella kauniita. ❤️ Täytyy myöntää, etten ole itse kasvattanut niitä siemenistä. En tosin ostanutkaan. Pitäisi ehdottomasti kokeilla niin upeita ovat. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Minusta nämä ovat kerrassaan suloisia. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Kylvän yleensä maaliskuun puolen välin paikkeilla.

      Poista
  2. Onpa upeita värejä, tykkään kaikista punaisen sävyistä. Olen muutamana kesänä ostanut niitä, en ole koskaan kylvänyt. Äidillä oli niitä usein pihalla ja muistan jo lapsuudesta kun mummulla oli pihalla pitkät penkit leijonankitaa.

    VastaaPoista
  3. Punaiset ovat komeita, varsinkin tummat ja oikeastaan kaikki. Nuo vaaleanpunaisen ja oranssin sekoitukset joskus riitelee väreissään minun silmissäni, mutta niihinkin alkaa tottua.
    Leijonankidalla taitaa olla aika pitkät perinteet kesäkukkana.

    VastaaPoista
  4. Leijonankidat ovat ihania <3 Minulla on tainnut olla niitä joka kesä. Nyt on neljä viime kesän kauneimman väristä yksilöä talvehtimassa kellarissa. Ajattelin lisätä niitä pistokkaista. Vaaleanpunaisen sävyt, tummanpunainen ja valkea ovat mielestäni kauneimpia. Viime kesänä minulla oli myös valko-tummanpunaisen kirjava ja sekin oli todella kaunis. Muistaakseni otin sen talvehtimaan. Keltaiset ja oranssit, puhumattakaan niistä oranssi-vaaleanpunaisista, eivät miellytä silmääni. Kiitos taas tästä kauniista kuvakoosteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole edes ajatellut, että näitä voisi talvettaa. Ilmeisesti olet onnistunut. Pistokkaista saakin nopeasti uusia kasveja. Vaan eipä ole kellaria mihin laittaa..:(
      Mukava löytää muitakin leijonankitojen ystäviä.

      Poista
  5. Olen kerran kokeillut siemenestä kasvattamista. Mutta kun sitä esikasvatustilaa on niin vähän, niin en ole sitten toistamiseen koittanut. Lisäksi mökillä kaikki kukat pitää verkottaa, jotta eivät päädy peurojen suuhun, niin näitä kaunokaisia oli sieltä verkon takaa vähän vaikea ihailla. Mutta kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se tahtoo olla monilla ongelmana, tilat ei riitä millään. Ompas kurja kun kukkaset päätyvät "parempiin suihin"

      Poista
  6. Upeita ovat kaikki. En ole koskaan kasvattanut enkä ostanut. Yllätys oli minullekin että ne voi talvettaa. Täytyy miettiä jos vaikka jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No niin oli, mutta kaikkea sitä oppii, kun täällä keskustellaan.

      Poista
  7. On ne makian färisiä :) Ittellä ei oo koskaa ollu, mutta äiteellä kyllä. Itte tapas kasvattaa. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne , heti ku karkkeja. Kiitos samoin, vaikka eilenhän se oli.

      Poista
  8. Onpa kauniita ja niin upeita värejä. En ole näitä koskaan kasvattanut. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tämä ei olekaan niin yleisesti kasvatettu, kuin luulin. Minulla on ollut näitä vuosi kausia, välillä voi olla vuoden parin tauko ja sitten taas on saatava.
      Kiitois samoin.

      Poista
  9. Leijonakidat ovat tosi kauniita ja kiitollisia ja niita vanhanajan kukkia. Siemenpussi on odottamassa, kyllä taas yritetään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, pussi odottaa kylvöä, vielä maltan vähän aikaa. Mihin aikaan sinä kylvät?
      Ne on upeita, eihän näitä voi olla kasvattamatta. Toivotaan kummallekin menestystä taimipuuhiin!

      Poista
  10. Leijonankidat on kauniita ja leikkonakin ok. Siemenpussi vuottaa kylyvämistä. On tosissaan pienet siemenet. Punaset sävyt on miun suosikkeja.

    VastaaPoista
  11. Täällä kans siemenpussia jo ihasteltu, kohta kylvetään :)

    VastaaPoista
  12. Vanhat, ihanat leijonankidat, joita jo mummo aikoinaan kasvatteli! Viime keväänä kylvin ensimmäistä kertaa ja hyvin kasvoivat. Otin siemeniä talteen, josko saisin ihan omista uudet taimet. Sinulla onkin upea värikokoelma, kauniita ovat kaikki!

    VastaaPoista
  13. Nimen omaan, vanhoja kunnon kesäkukkia. Näistä voi tosiaan kerätä siemenet talteen, kun sattuu ihana väri kohdalle.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!