6.1.2013

Loppiaista lopsis!

Vuosi on vaihtunut aika normaaleissa merkeissä... vai voiko sanoa ihmisen olevan normaali, kun pääkopan täyttää vaan ajatukset keväästä ja kukista. Siemenkylvöt, taimet ja muut pyörivät alati mielessä ja olen istuttanut ajatuksissani jo monet kesäkukat.
         
Näitä kaipaa jo:



Minulle on iskenyt ihan mahdoton kasvarikuume. En tiedä paraneeko siitä, ennen kuin sen saan. Toisena päivänä mietin onko se tarpeen, toisena että tarvin ja olen ansainnut sen. Mene ja tiedä!

Olen pyöritellyt asiaan päässäni ja selannut sivustoja. Hinta tuntuu liian kovalta, mutta sitten löysin näiltä sivuilta muovisen kaarikasvihuoneen ja siinä se taitaa olla. 

Pitäisi olla helppo koota eikä tarvi edes perustuksia. Niiden teko kuuluu olevan se isoin urakka, plus tietysti itse kasvihuoneen kokoaminen. Lukemani kertomukset saivat miettimään toisenkin kerran...

2 kommenttia:

  1. Iloista alkanutta vuotta!

    Kasvihuone on aivan huippu juttu. Mulla on Bauhaususta ostettu "halpis" kasvihuone, kokoa 2x2m, turhan matala. Perustuksia ei. Kasvihuoneen sisällä mulla on kohopenkit.

    Mukavasti saan kasvatettua tomaattia, kurkkua, chiliä, 3 hunajameloniakin tuli, munakoisoa ja yrtit.

    Pienessäkin kasvihuoneessa saa aikaan ihmeitä. Mutta jos tilaa riittää, toki ottaisin paljon isomman. Ja korkeamman.
    Tuulettaa pitää kokoajan ettei tule hometta.

    Pistähän haavet toteutukseen =)

    VastaaPoista
  2. Hyvää Uutta Vuotta! Älä huoli, sinulla on kanssasiskoja, joilla myös sormet syyhyävät päästä istutuspuuhiin! Kasvihuone kannattaa laittaa. Naapurini teki rungon itse puusta ja muovitti tuplakerroksin. Siitä tuli hieno ja kasvun suhteen se on hyvä paikka. Minä laitan vko 10 siemenet itämään lampun alle ja naapurini laittaa kuukauden myöhempään, vie heti pakkasten mentyä kasvihuoneeseen ja hänen taimet ovat jopa tanakampi vartisia. Valolla on suuri merkitys!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!