28.6.2020

Alasleikatut pensaat kasvussa

Keväällä siippa leikkasi monia pensaita ihan alas, mukaan lukien kolme valtavaa morsiusangervoa

Kasvua on tapahtunut paljon kahdessa kuukaudessa, vaikka alussa näytti 
etteivät tokene ollenkaan. Tosin, mihis ne juuret sieltä.....?
 Huhtikuun loppupuolella moottorisaha lauloi meidän pihalla.
Näitä on kolme tuossa alueella. Kun kasvavat täyteen mittaansa, ovat kylki kyljessä yhtenäisenä klimppinä.


Ruusuangervo tais tulla nyrhittyä ihan juuresta, mutta sieltä se 
vaan ponnistaa tulemaan. 

Kesäkuun alkupuolella alasleikkauksen koki juhannusruusu
Oli kyllä jo sen tarpeessa kovasti. 
Onneksi oli toinen uudempi pensas kukkimassa.
Kolmen viikon päästä näytti jo tältä


Näitä ainakin uskallan suositella alasleikattavaksi kenelle vaan, koska omat kokemukset on hyviä.



24.6.2020

Kilpiangervo-varjon jättiläinen

Meidän kuistinkulma näyttää olevan mieluinen kasvupaikka kilpiangervoille. Se on varjoisin kohta meidän pihalla. Seurana on töyhtöangervoa ja vuorenkilpeä sekä akileijaa. Nämä kaksi yksilöä on istutettu 2016. 
            Lehtien läpimitta tänään mitattuna 65 cm

Viihtyy kosteassa, syvämultaisessa paikassa, ei siedä talvimärkyyttä ja haluaa kasvaa rauhassa. Lisäys kasvullisesti ja siemenistä.


Muhkeat lehdet ovat kuitenkin aika herkkiä vaurioille. Parin vuoden takainen raekuuro teki selvää lehdistä.

Hauskat kummajaiset ilmaantuvat keväällä ihmettelemään maailman menoa :)


Tiesittekö että tätä kutsutaan myös kilpilehti valeangervoksi

23.6.2020

🌹 Ruusuja sinulle 🌹

Lämpimät säät ovat saaneet pensasruusut puhkeamaan kukkaan yksi toisensa jälkeen.  Tuntuu että päivittäin on joku uusi avannut nuppunsa. Muutamia uusiakin odottelen innolla. Tässä eka satsi kaunokaisia, olkaa hyvät :)

 Ensimmäisenä Rosa Rugosa Sofia
 Nopeakasvuinen, kukat ihastuttavia ja suurehkoja. 
Pensas isohko muutamassa vuodessa.



Tarhapimpinellaruusu "Linnanmäki"
 Tämä on kasvanut aika hitaasti, saattaa paikalla olla vaikutusta. 
Tykkään kovasti tästä yksinkertaisesta ruususta.

Juhannusruusu


Rosa x Malyi "Kempeleen kaunotar"
 Vaatimattoman oloinen, kukka on kauniin värinen, mutta kuihtuu nopeasti.

Sopii mielestäni hyvin vaikka mökille tai kuten meillä on, 
tienvarressa aidan kupeessa.

Suviruusu "Poppius"
 Tähän ruusuun minulla kesti, jostain syystä, monta vuotta muodostaa myönteistä suhdetta;)  Oli jo lähtöpassit annettuna, niin johan alkoi kukkimaan :D

Rosa blanda "Tarja Halonen"
 Jos tarvitset isoksi kasvavaa pensasruusua, suosittelen tätä. Tällä korkeutta jo 2,5-3 metriä ja ikää 4-5 v. Tämä koristaa kaariporttia yhdessä kiinanlaikkuköynnöksen kanssa.

 Pensaan kokoon nähden kukkaset jäävät minun mielestäni pieniksi.


Teresanruusu "Terese Bugnet"
 Ellei sinulla ole jo tätä kaunotarta, niin suosittelen lämpimästi. Ihanan tuoksuiset, suuret kukat. Ruusu on lisäksi remontoiva eli tekee hissuksiin uusia kukkia pitkin syksyä .


Jatkoa seuraa ruusurintamalta :)

Mites te muut olette helteillä pärjänneet? Minulla meinaa olla aika vaikeaa, en kestä näin kuumia ilmoja. Aamupäivästä olen ulkosalla ja illalla.

18.6.2020

Juhannusta ystävät

💚🌺Mitä parhainta juhannusta puutarhaystävät 🌺💚


Näillä kuvilla mennään kohti keskikesän juhlaa :)






🍗🍉🍓🍅🍇🍨💚

12.6.2020

Tämmösiä tulppaaneja

Nämäkin on sarjassa "syksyn hullun halvat sipulit"
 Istutin tarkoituksella puolivarjon/varjon alueelle ja nyt vasta alkavat kukkia.
Aikaisemmin otetussa kuvassa näkyy useita nuppuja samassa varressa. 
Taisi olla 5-7 nuppua enimmillään.

 Aavistuksen kellertävä pääväritys punaisin raidoin, ei paha.

Tässä sipulipussin kuva. Jännä nähdä tuleeko yhtään tuollaista punavoittoista!

 Nämä kuvat juhannusviikolta :)