23.9.2017

Isot maksaruohot

Laiskuus on vaivannut, enkä ole saanut vastattua Navettapiian laittamaan kiitollisuushaasteeseen. Jos joku muukin on haastanut minut, niin tässäpä se tulee ja kiitos haasteesta joka tapauksessa.

SUURIN ja IHANIN kiitollisuuden aiheeni on reilu kolme viikkoa sitten syntynyt uusi lapsenlapsi. Mummukin eli, jälleen kerran, intensiivisesti mukana odotuksessa ja syntymässä. Helpotus ja kiitollisuus täytti mielen, kun kaikki meni hyvin ja terve tyttö näki päivänvalon.

Vauva perheineen asuu lähellä, joten voimme käydä milloin vain katsomassa. Vähintään kerran viikossa on käyty ihailemassa nyyttiä ja vajaan kahden vuoden ikäistä isoveljeä. Tämä on niin mahtava kiitollisuuden aihe, että muut jää sen varjoon.

Isojen maksaruohojen aika on nyt!  Nappi päätti osallistua esittelyyn :)

KOMEAMAKSARUOHO "Carl" on viime vuotinen hankinta ja se kasvanut kovasti. Nyt tuosta voisi jo jakaa muuallekin. Hyvä väri ja kukkii kauan, alottaa ensimmäisenä isoista. Olen tykästynyt tähän.

PUNAMAKSARUOHO  "Matrona" tai " Mohrchen" en ole varma kumpi on, vasta aloittelee kukintaa. Hitaasti kasvaa ja leviää, mielestäni. Lehdet on komeat, maksan värisiksi niitä kai voisi sanoa ja kukatkin kunnon punaiset.

Nämä kaks kuvaa edellisiltä vuosilta, mutta onko kyseessä sama laji??
KOMEAMAKSARUOHO "Herbstfreude" on nimihirviö, joka pitää aina tarkistaa. Tämä on niin pettymys kukinnan suhteen. Se ei ennätä kukkia, mutta kasvusto on komea ja tanakka ja nuppuja täynnä. Jälkeenpäin olen lukenut, että ehtii kukkia vain etelässä. Heräteostos ei siis kannata!!
Alempi kuva on siltä ainoalta vuodelta, jolloin siihen ehti tulla väriä. Voi vain kuvitella miten komea tuo on täydessä kukassa. Huokaus.

PUNAMAKSARUOHO  "Purple Emperor" aloittelee kukintaa, mutta se jää aika haljuksi, kukat on kovin haaleita minun makuun. Miksikähän tämäkin on nimetty punamaksaruohoksi??

Kyllästyin kesällä noihin vanhoihin isoihin maksaruohoihin ja revin/kaivoin kaikki pois. Ne vaan maata rötkötti pitkin pituuttaan eikä kukinnoillakaan voinut kehua. Keväällä ne menee, kun alkavat työntyä maasta. 

Tänään onkin ollut ulkona siivouspäivä, kuten varmaan monella muullakin. Kuiva ja kaunis ilma, joten tulipa katkottua pari jättikottikärryllistä kukkavarsia. 

Mitäs sinä olet puuhannut viikonloppuna?

3.9.2017

"Vielä on kesää jäljellä..."

Näin tahtoisin ainakin ajatella. Kulunut viikonloppu oli pitkästä aikaa säiden puolesta todella ihana. Tuli oltua ulkona ja vähän siivoiltua kukkamaita ja vaan oleskeltua ja nautittua.

Laitanpa vaihteeksi muutaman yleiskuvan pihalta.  Kuvattu tässä viime viikkojen kuluessa.
Etupihalla ollaan, tuon pöheikön keskellä jossain on pihalammikko, pikkuruinen sellainen.
Peruutetaan taaksepäin ja näkymä on tämä:
Palavarakkaus vaaleanpunaisena versiona on kukkinut tänä vuonna kauniimmin kuin koskaan tai sanotaan, että nyt parhaimillaan. Siemenestä kasvatettu kolme tai neljä vuotta sitten
Jos käännyn vastakkaiseen suuntaan, näkymä on tämä. Kun pojat oli pieniä, he pelasivat tuossa kentällä. Alueelle ei koskaan tullut istutettua mitään. Suunnitelmissa oli potager, mutta terveys päätti toisin.
Lähimpänä olevat puskat on meidän pihan puolella olevaa aidannetta. Kauempana oleva kasvillisuus ja puut ovatki jo naapurin puolella.
Ympyräpenkin keskelle, joka ei näy kuvassa, ostin kerroksellisuutta tuomaan vartetun riippahernepuun. Mielestäni se sopi siihen, kuin olisi aina ollut. Ilmeisesti paikka "huusi" juuri tuollaista korkeaa kasvia siihen.

Tämä penkki pullistelee liitoksissaan ja on kuvan ottamisen jälkeen vain entisestään rehevöityny. Tuossa reunassa on kurjenpolvi, olisko Rozanne. Keskellä viinikärhö? ja reunoilla maurinkiiltomalvat. Lisäksi kesäkukkina leijonankidat ja sammarit.
Kukas se sieltä Rozannen keskeltä kurkistaa? Tunnistatko? No sehän on sinisievikkiä. Pussi oli virunut jo pari vuotta siemenlaatikossa ja kesällä lopultakin viskoin ne penkin reunalle. Olin jo taas ehtinyt unohtaa, millaisiin mittasuhteisiin tuo kurjenpolvi kasvaa, joten sinne se hautautui.
Hempeilyjä tähän loppuun


Mukavaa syyskuuta kaikille! Nautitaan vielä näistä ihanista ilmoista. Lämmintä ja kaunista saattaa jatkua hyvässä lykyssä vielä tuonne ensi kuun puolelle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...