6.6.2024

PENSASRUUSUJEN hävitystä

Niin paljon kuin ruusuista tykkäänkin, nyt sai monta lajia ja pensasta häädön! Miksikö? 

Yksi ainakin kuoli talven aikana, osa oli huonossa hapessa ja jotku levisivät liikaa ja tekivät peijakkaan juurivesoja yltympäriinsä. En sitten ole näköjään vieläkään oppinut mitään, vaan istutin osan istutusalueisiin perennojen ym. sekaan !?!?

POHJANTÄHTI
Oli aikoinaan ainoa köynnösruusu joka menestyi pohjoisemmassakin. Nykytilanteesta en tiedä, on varmasti muitakin olemassa. Se vaan piti saada
Poiston syy: järkyttävän piikkinen, kasvattaa monta metriä pitkiä versoja, joita on työläs kiinnittää ja ohjailla oikeaan suuntaan. Tukikehikkokin oli lahonnut, joten miehen kehotuksesta poistoon ja olin itse samaa mieltä. Oli jo kahdesti ihan henkihieverissä talvien jäljiltä.



Paikka pari viikkoa sitten kuvattuna


HENRY KELSEY
Köynnöstävä ruusu, josta tykkäsin paljon. Upea väri, ainoa miinus puoli oli joka vuotiset vioitukset lehdissä. En päässyt selville mikä ötökkä söi sen lehdet joka ainoa vuosi, oli niin ruma.
Poiston syy: kuoli talvella -24!




Paikka tänään kuvattuna


MUSTIALANRUUSU eli MINETTE
Tämä ruusu tuli meille aikoinaan vahingossa, taimistolla oli kasveja "ota tästä" kyltin alla ja otin yhden ruusuksi arvelemani purkin. Minette siitä kasvoi :)
Poiston syy: Poistoon oli parikin syytä. Istutuskohtaan maahan oli jäänyt Valamonruusun juuria ja nyt ne olivat sekoittuneet keskenään. Valamo teki jatkuvasti vesoja joka puolelle, ei hyvä! Lisäksi vain ehkä yhtenä tai kahtena kesänä Minette on päässyt ihanine kukkineen oikeuksiinsa, kun kukat ja varsinkin aukeamassa olevat nuput mätänivät sateessa ja niitä ruskeita klimppejä sai olla keräämässä pois moneen otteeseen.


Paikka tänään



VALAMONRUUSU
Oli muistaakseni ihan ensimmäisiä ruusuhankintoja. Upean väriset kukat kiinnostivat. Valamo oli monta vuotta nätin näköinen parkkipaikan reunassa, mutta viime vuodet ruma ja kärsi talvivaurioista ja sen joutui leikata lähes maahan. 
Poiston syy: Juurikin kovin näivettyneiksi käyneet pensaat ja lukuisat talvivauriot. Saivat talvisin siipeensä, lunta joutuu kolata ja puskea traktorillakin niiden päälle ja yli. Käytäntö menee edelle, parkkipaikalla pitää tehdä tilaa ja viime talvet ovat olleet kovin lumisia. Lisäksi tekee älyttömän paljon juurivesoja ympärilleen.



Näkymät nykyisin, lähti monta pensasta Valamoa. Siistitään vielä tuota.


TOVE JANSSON
Monesti olen miettinyt, mikä sai minut ostamaan tämän ruusun. Oli kova pensasruusu-buumi päällä. Kukat ovat voimakkaan väriset, mutta kuihtuvat lähes päivässä. Tämän laitoin kaaripenkkiin missä on kärhö ja perennoja. 
Poiston syy: Aluksi pysyi kiltisti paikoillaan, mutta pari viime vuotta on tehnyt kovasti juurivesoja, jotka luikertelevat muiden kasvien juuristossa riesana. Ei todellakaan sovellu ryhmiin! Toisena syynä oli lukuisien kasvien menetys tässä penkissä, joten oli hyvä aika myllätä se nurin.


Tove Jansson tuolla obeliskin takana


Näkymät tänään aika lohduttomat, suurin osa kasveista kuoli talven aikana😢

Talven tuhojen innoittamana tämä kaikki lähti ja mietin lisäksi että nyt jos koskaan on aika. Mieskin vielä jaksaa kaivaa, koskaanhan ei voi tietää... Olemme tehneet hurjasti erilaisia hommia tänä vuonna. Mies jäi viime syksynä eläkkeelle 😁
Ja saan uusia kasveja tilalle💚, osan kyllä jaan omista perennoista, mutta muutaman olen jo ostanut. Palataan!

16 kommenttia:

  1. Hauska tämä tekstisi rakenne; niin järjestelmällinen ja selkeä. Remonttia on aika ajoin tehtävä niin rakennuksissa kuin puutarhassakin.

    VastaaPoista
  2. Ruusuissa on monesti juuri näitä esille tulleita ongelmia. Useinpien pensasruusujen runsas leviäminen on mielestäni kuitenkin yksi ikävimpiä ominaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leviäminenkin menee, jos voi leikkurilla kurittaa ympäriltä. Ehkä mun ruusuvillitys on laantunut 😄

      Poista
  3. Pohjantähti lähti meiltäkin tänä vuonna. Seuraavaksi saa lähteä Viljamin keltaruusu nykyiseltä paikaltaan. Se siirtyy niin, että ympäriltä voi leikata ruohonleikkurilla. Lisäksi harkitsen parin muun ruusun hävitystä. Ymmärrän hyvin miksi hävititte ruusut, on paljon kivoja kasveja joita laittaa tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin taisit kyllästyä mokomaan piikkikasaan. Vielä jäi useampi sortti jäljelle, kuin lähti poistoon. Paljon on kasveja vielä kokeilematta. Yritän keskittyä - ei leviäviin-.

      Poista
  4. Voi voi, lohduttoman ruusuttomia ovat nuo nykyhetken kuvat... vaikka poistot ymmärtääkin. Valamo oli kyllä todella upea silloin, kun se kuvissasi vielä kasvoi toivotulla tavalla. Juurivesoja tekevät ruusut ovat tosiaan haastavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ei voi mitään :(
      Valamo-rivistö oli todella kaunis ja tuo heinäseiväsaita niiden takana oli piste ii:n päälle. Aikansa kutakin, näin se menee.

      Poista
  5. Hyvin ymmärrettävää, että poistitte nuo ruusut. Juurivesojen tehtailu on tosi ärsyttävää, valamonruusu on yksi todella haastava tapaus, vaikka kukka onkin kaunis. Toivon, ettei Tove Janssonista tule minulle samaa riesaa. Saat varmasti kivoja itselle paremmin sopivia kasveja tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurivesat ovat todella haastavia, muiden kasvien joukossa. Toivottavasti Tovesi on paikassa, missä voit leikellä ympäriltä tai olet jotenkin huolehtinut leviämisen eston. Tuntuu että pää lyö tyhjää kasvien kanssa. Koetan vakoilla teidän blogeja, niistä löytyy paljon kivaa :)

      Poista
  6. Pensasruusut ovat ihania, mutta valitettavasti joillakin on myös kielteiset puolet. Meillä valamonruusu lähti samasta syystä. Kyllästyin sen juurivesatuotantoon ja erityisesti siihen, että se alkoi levitä naapurin puolelle. Tänä vuonna Tove Jansson on myös alkanut levitä kuin se entinen Elanto. Tykkään Tove Janssonista, joten saa nähdä, milloin kyllästyn napsimaan sen juurivesoja ympäristöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin...heh.. näin Between! Valamo on ehkä villein juurivesojen tuottaja. Juurivesat tuntuvat lähtevän liikkeelle vasta muutaman vuoden kuluttua, pensas varmaan ensin juurtuu kunnolla. Katsotaan mitä päätät tehdä!

      Poista
  7. Kuule meillä samoja ajatuksia .Viime vuonna hävitimme yhden saadun löytö ruusun samojen ongelmien takia . Tänä vuonna lähtee vielä muutama lisää . Jotain jääkin . Pitää varmaan leikata pensas tyngäksi ja sitten kaivuu hommiin . Sinulle tuli hyvää tilaa vaikka mille ihanuuksille .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä varmaan olla ainoita, jotka taistelee samojen ongelmien kanssa. Sepä tässä onkin mietteissä, että mitä ihmettä noille paikoille istuttaisi...

      Poista
  8. Mielenkiintoinen ja tärkeä postaus. On viisautta pystyä poistamaan tai siirtämään kasveja, jos ne jostain syystä eivät ole paikkaansa sopivia. Minäkin opettelen sitä.
    Sain kaksi Tove Janssonia ilmaiseksi ja huomaan jo nyt niiden juurivesojen leviämisen, mutta meillä on niin paljon rutuista pihaa, että saavat vaikka levitäkin. :)
    Mukavaa kesäistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittain tietomielessä oli postaus tehtykin. Monta vuotta on mennyt tuskaillen ja pähkien mitä tekisi. Nyt oli aika toimia! Tove kyllä leviää, mutta jos sinulla on sopiva paikka niille, niin hyvä :)

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!