16.8.2015

Aamukastetta

Nappasin kameran mukaani samalla kun päästin koirat pihalle. Aivan ihastuttava auringonpaiste helli meitä sunnuntai aamuna :) Kasvit olivat vielä ihan aamukasteesta kosteina ja räpsin muutamia kuvia. Liian harvoin tulee kuvattua tälläisiä hetkiä.
Pihakäenkaali ja Vuorenkilpi

Pakko se on uskoa että kesä alkaa olla lopuillaan, kun nämä alkavat kukkia. Katseet täytyy kääntää tulevaan kesään ja uusien ideoiden suunnitteluun ;)
Suopayrtti tai Rohtosuopayrtti, tuoksuva loppukesän kukkija
Teresanruusu tekee vielä harvakseltaan kukkia


Kuunlilja ja Kultahelokki kylpevät aamuauringossa :)

Vielä jotain kukan jämiä löytyy talon itäisestä päädystä. Töyhtöangervojen kukinnot olen jo siivonnu pois, siementävät muutenkin ihan tarpeeksi.
"Emäntä"

Tämä upea Syys-tai Isomaksaruoho ei tahdo koskaan ehtiä kukkia. Pitäis löytää joku aikaisempi lajike tilalle.

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen takana ja täytyy sanoa että kyllä väsyttää! Tahtoo väkisin nukahtaa iltaisin istualleen ja sitten menee yöunet ja kierre on valmis. Jospa tulevalla viikolla pääsis jo oikeaan nukkumisrytmiin käsiksi. Helpottais monella tapaa.
Hyvää päivän jatkoa kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa :) t: Maatuska










28 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! (Nämä pitää ehdottomasti klikata suuremmiksi, jotta näkee ihanat kastepisarat kunnolla...)
    Saanko "pinnata" tuon ensimmäisen käenkaalikuvan?
    Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Upeita aamuisia kuvia. tuon käenkaalin kunsais kitkettyä pois puutarhasta, se on jo ihan rikkaruoho.
    Oikein mukavaa uutta työviikkoa, kyllä se rytmi sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti. Meillä on aika hyvin pysynyt kuosissa tuo pihakäenkaali. Siinä on jotenkin niin upea väri, tykkään siitä.

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Tuota pihakäenkaalta on meidänkin pihalla, mutta ihan ongelmaksi asti. Toisaalta tykkään siitä sen värin takia, mutta kun sitä puskee jo joka penkistä...
    Työt alkoi mullakin tällä viikolla ja uni on tullut iltaisin heti kun pään on tyynyyn painanut. Rankkaa....:)
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kommentistasi. Mukava kun täällä käydään katsomassa ja kommentoimassakin.

      Poista
  4. Kauniin kasteisia kuvia. Vaikka pihakäenkaali onkin jokapaikan valloittaja on se kaunis yhdistelmä vuorenkilven kanssa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alisa. Minusta siinä on upea väritys ja ainakin tähän asti pysynyt aisoissa.

      Poista
  5. Upeat kuvat! Ihania väriyhdistelmiä ja suloinen "emäntä";)

    VastaaPoista
  6. Aamusella saa ihania kuvia, kaunis kaste! Niin se vaan syksy saapuu vääjäämättä, mutta aurinkoa ja lämpöä onneksi vielä piisaa. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello;) Nyt on ollut upea sää ja vielä pari lämpöistä päivää on luvattu.

      Poista
  7. Nättiä. Täälläkin oli tänään kaunis kesäpäivä ja aamu. Sumua ja yöpakkasta on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu, lämmintä on ollut, ehkä mulle jopa liikaa.

      Poista
  8. Kivoja kastekuvia! On tuata käenkaalia mullaki. Jos joku paikka on hetken koskematta, nii pian siihe pukkaa punaaset leheret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Hauska kasvi minusta, ainakin vielä. Ehkäpä vuosien saatossa saatan kimpaantua sille, jos leviää joka paikkaan :/

      Poista
  9. Kaunista<3 Pitäisi osata vain nauttia nyt tästä lähestyvästä syksystäkin täysillä, vaan minkäs teet kun mielen valtaa haikeus. Koulutkin alkoivat ja syksyn harrastukset pyörähtävät tällä viikolla täysillä käyntiin, syksy on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos sinulle:) Nyt on saatu lämmintä koko kesän edestä. Mulle on oikeastaan jo liian lämmin. Töitä jo kolmas viikko menossa, kyllä se tästä taas...

      Poista
  10. Ihana kaste!

    ja kaunis koiruli :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia!

    En kans tiedä, mitä kausi nyt on menossa, kun aina väsyttää. Töiden jälkeen kyllä pysyn hereillä ja yritän mennä ajoissa nukkumaankin, mutta aamulla on silti silmät ristissä puolille päivin. No, onneksi sitä osaa meikata pimeässä ja reitin bussilla töihin vaikka unissaan :D

    Voitit muuten arvonnassani värityskirjan, onnittelut! Laitatko sähkiksellä yhteystietosi, että pääset värittelemään ihan aikuisten oikeasti ;) ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva uutinen Kati, kiitos :) Laitanpa samatien yhteystiedot, että pääsen väritteleen. Nyt on mukavaa puuhaa syysiltoihin, jos on yksin (koirien kans) kotona miehen iltavuoroilla.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!