19.7.2017

Akileijoja

Oletko akileijojen ystävä, kuten minä?
Pihallani kasvaa niin monta eri versiota akileijoista, ettei perässä tahdo pysyä. Pikkusen on tullut vuosien myötä muutoksia, osa on hävinny teille tietymättömille.
Tätä kutsun Annelin punaiseksi, sillä sain eräältä puutarhaystävältä tämän vuosia sitten.









Nämä hennot värit ei niinkään säväytä, kuten voimakkaat värit.


Tämäkin on niin hennon vaalealila, ettei häävin valkoisesta erota.

Tästä tykkään, ilmestyi vaan yhtäkkiä penkkiin. Klematiskukkaisetkin ovat kauniita.



Vaaleanpunaisia klematiskukkaisia oli kolmisen vuotta sitten runsaasti ja montaa eri versiota siemenkasvatuksien tuloksena. Se paha talvi vei kaikki, onneksi siemensi ja nyt nousi tälläinen.

Puhtaan valkoisesta tykkään. Tätä klematiskukkaista on seka kerrottua että yksinkertaista.


Keltainen on myös suosikkini


Tämäkin on komea, eroaa selvästi tavallisesta sinivioletista.


Kaunis


Toisenlainen keltainen

Tämä ihana väri meinas hävitä kokonaan. Akileijasääski vaivasi pahasti ja tämä ei tehnyt kuin muutaman hassun kukan. Alla kuvia viime kesän kukinnasta.


Oli tässä vissiin suurin osa, mutta vielä löytyy erilaisia.  Onko sinulla akileijoja pihalla?

36 kommenttia:

  1. Sinulla on hurjan paljon akileijoja ja ovat niin kauniita. Ovatko ne sinulla kaikki samalla alueella vai eri puolilla puutarhaa? Minullakin on akileijoja mutta ei läheskään noin paljon. Voimakkaat värit miellyttävät eniten. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan noita kertynyt ja lisää vaan mieli tekis :)
      Olen sijoitellut niitä eripuolille pihaa, että pysyisivät jotenkin sekoittumatta, ainakin ne tärkeimmät.

      Poista
  2. No johan on akileijoja! Ihania!

    Meillä on joitakin, mutta tosiaan toissa talvi vei osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään niistä kovasti. Ovat niin kauniita ja herkkiä minusta. Se tuhon talvi vei monta eri sorttia mennessään, siis muitakin kuin akileijoja :(

      Poista
  3. Nämä ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  4. Tykkään akileijoista. Sinulla on runsaasti erilaisia ja yhtä kauniita jokainen. Tuollaisen Annelinpunaisen ottaisin mielelläni itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät kans. No siitähän saa kohta siemeniä, jos kiinnostaa.

      Poista
  5. Ihania! Meilläkin niitä on jonkin verran, mutta se paha talvi vei aika paljon. Meiltä löytyy vaan tavallista vaaleanpunaista, valkoista ja lilan sinistä. Ja sitä putkahtelee siellä sun täällä pitkin puutarhaa, mutta antaa levitä vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ne perinteiset lehtoakileijat onkin varmaan lähes jokaiselle tuttuja.

      Poista
  6. Enoo. Ei oo ku yks salamatkustaja :) Hianojahan non kattella, varsinki uuret versiot, mutta se siämentämine :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei sulla tainnut niitä muuten ollakaan. Aika hyvin pysyvät kuosissa eli siementäminen vähäistä, kun leikkaan siemenkodat pois ajoissa.

      Poista
  7. Ihania ja niin monta eri värisiä kyllä minun pihassanikin niitä löytyy:)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniita ja paljon.
    On minullakin muutamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukava että sinultakin löytyy näitä kaunokaisia.

      Poista
  9. Onpa runsas valikoima, ihania! Mulla muutama erilainen. Olen yrittänyt erilaisista siemenistä lisätä, mitä mistäkin olen sattunut saamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kai niitä ja lisää vaan tekis mieli. Siemenistä näitä onkin helppo lisätä.

      Poista
  10. Upeita akileijoja sinulla. Minun puutarhassani on perinteisiä lehtoakileijoja sinisenä, lilana, valkoisena ja vaaleanpunaisena. Tilasin hetki sitten vähän erikoisempien akileijojen siemeniä Korpikankaalta. Kunhan sapuvat, pääsen kylvämään ne. Ensi keväänä varmaan jo itävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ostin kerran meksikonakileijan siemeniä, mutta sitä en saanut itämään. Tekis mieli tilata jotain oikein herkkuja joskus;)

      Poista
  11. Ovatpa upeita! Tuo viimeinen etenkin on todella tyylikäs! Minulla on vain seosta 'Mckana Giants', eivätkä nekään ole vielä kukkineet. Vähän jännittää, miten räikeitä ne ovat, kun itse pitäisin enemmän hempeänvärisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin tuosta viimeisestä kovin, se on niin erikoisen punainen.
      Saapas nähdä mitä kaunokaisia sinulle nousee.

      Poista
  12. Olen kyllä! Niin sanoinkuvaamattoman kauniita! Varsinkin tuo vaaleanpunainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Akileijat ovat jotenkin niin herkkiä kaunottaria, ei niistä voi olla tykkäämättä.

      Poista
  13. Voi miten olivat kauniita ja niin monissa eri väreissä♥ Jotenkin niin suloisen herkkä tuo kukka.. Kaunista kesäiltaa sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juuri kommentoinkin edelliselle, että ovat kerkkiä kaunottaria, juuri sellaisia ne ovat :)

      Poista
  14. Olipa upea kavalkadi hienoja akileijoja! Meillä niitä ei ole kovinkaan montaa sorttia. Isomummun perintönä vaaleanpunaisia kerrottuja mummonmyssyjä, siskolta saatuja maatiaisia ja yksi sysiakileija vain! Nuo clematis-kukkaiset ovat erityisen kauniita!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Akileijat ovat siitä niin ihania, kun niistä voi kehittyä vaikka mitä kaunottaria. Klematiskukkaiset ovat myös minun suosikkejani.

      Poista
  15. Aivan ihania akileijoja sinulla!
    Minusta nuo hempeänväriset ovat kaikista kauneimpia. Hankin tänä vuonna voimakkaampia punaisia (yhdestä oli kuviakin blogissa), mutta sitten huomasin että minusta näiden keijumaiseen muotoon sopivat vaaleat värit. :D
    Kukkaisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Vaalea tai tumma väri, silti ovat ihania sulottaria. Niitä voisi tuijotella vaikka kuinka kauan.

      Poista
  16. Akileijat ovat suloisia, ihana postaus :) "Annelin punainen" on mahtava, kuten myös viimeisten kuvien pinkki kukkija.
    Meillä on vasta kahta akileijalajiketta, mutta eiköhän niitä tule hankittua lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu. Mukava että saan vastakaikua akileijaihastukselleni. Annelissa on voimakkaan punainen väri, ei tahdo kuvaan edes saada sitä oikein.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!