3.12.2022

Paavalinkukat, Santpauliat - African Violet

Olen tehnyt joskus aikaisemminkin postauksen santpaulioista, mutta nyt on uusia lajeja kasvamassa. En muista milloin sain lahjaksi ensimmäisen nimellisen santpaulian. Mitä enemmän olen näihin tutustunut, sitä enemmän olen ihastunut, suorastaan mykistynyt kukkien laajaa kirjosta ja kauneudesta.

Ennen vanhaan ei näillä kai ollut mitään nimiä, oli vaan sinistä, valkoista ja vaaleanpunaista. Nykyisin puhutaan nimettömistä 'markettisantuista'. 

Jos lajiketta ei tiedetä, käytetään nimitystä NOID. Lyhenne tulee englanninkielen sanoista: No identified (ei tunnistettu). Tämänkin tiedon opin vasta liityttyäni santpaulia ryhmään. Siellä on mukana todellisia asiantuntijoita / pitkän linjan kasvattajia, jotka neuvovat.

Olen saanut ryhmän jäseniltä ostaa lehtiä juurrutusta varten tai valmiita pikkutaimia.

 Ensimmäisenä esittelyssä: 

AE-Amur Elite 

(tästä olen nähnyt käytettävän nimityksiä Amur Elite tai Amour Elite, 
mutta AE-Amur Elite on saamani tiedon mukaan oikea nimi)

Lehdestä kasvatin, kukki keväällä ensimmäisen kerran ja ihastuin heti!

Erikoisinta tässä on se, että samassa kasvissa on yhtäaikaa useamman esi värisiä kukkia. Vaihdellen sinililasta hempeän vaaleanpunaisen kautta lähes valkoiseen. Aivan ihastuttava tämä AE-Amur Elite 💗
Kun nämä on kasvatettu yhdestä ainoasta lehdestä, niin perimä täytyy olla lajikkeessa itsessään. Yhdestä lehdestä voi saada suunnilleen 4-7 uutta kasvia.




Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti!






26 kommenttia:

  1. Onpa sinulla ihana kokoelma kukkia niissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hauska, kun on eri värisiä kukkia samassa kasvissa :)

      Poista
  2. Suloiset ”santut”. Minä en tahdo menestyä niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan aina onnistu. Toisinaan saa tehdä temppuja että kukkisivat ja välillä ei auta mikään. Osa kuolee väkisinkin, vaikka tekis mitä.

      Poista
  3. Miullakin on muutama santtu. Tuota lehestä lisäämistä en oo kokeillu, ohjeen jos laitat näkyville joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, santtujen lisäämisestä on tulossa postaus jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Oot oikee erikoostunu santtuuhin ja onnistukki niiren kans nua hyvin. Mun kokeelut ei kauvaa porskuta. Tämon hianon färine!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä hurahtanut vähän näihin. Kohta on näille varattu pöytä niin täynnä, ettei uusia taida pystyä hankkimaan. Yleensä on useampi samaa lajiketta olemassa, ihan varmuuden vuoksi ;)

      Poista
  5. Wau, mikä ihanuus tuo monivärinen kukka! Joskus minullakin oli markettisanttuja, mutta kuolivat pois, enkä uusia hankkinut. Se on hienoa, että nuo juurtuvat yhdestä lehdestä helposti.
    Hyvää joulukuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä itsekin tuosta! Santtujen kanssa tarkinta on kastelu. Kyllä minäkin onnistun välillä kuolettaan jonkun...

      Poista
  6. Aivan ihastuttavia kukkasia tosiaan! Minulla on ollut vain tavallisia marketista ostettuja santtuja, ne ilahduttavat kukinnallaan, joka vain jatkuu ja jatkuu.
    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavalliset markettisantut ovat ihan yhtä hyviä ja kukkivat kauan. Jos välttämättä haluaa olla "nimitietoinen" niin hankkii sitten nimellisiä. Muuta eroa ei ole, no toki erikoisuuksia ei saa joka kaupasta;)

      Poista
  7. Sinulla on kauniita santtuja.

    VastaaPoista
  8. Kauniita santtuja! Minulla oli ennen iso kokoelma minisanttuja. Pitäisi ehkä taas hankkia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minisanttuja ei minulla ole yhtään, nämä ovat kaikki ns. tavallisen kokoisia.

      Poista
  9. Kaunis santtu .Minulla on muutama niitä tavallisia nimettämiä ja ovat kukkineet tosi hyvin koko kesän nyt ovat talvi tauolla .

    VastaaPoista
  10. Minullakin on muutama tavallinen santukka ja ne kukkivat runsaana koko kesän nyt on taukoa .Kauniita on sinun ja erikoisia .Minulla on ne altakastelu ruukuissa ja viihtyvät hyvin .

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita. Sinulla on pakko olla taitava viherpeukalo. Itse onnistun hukuttamaan kaikki santpauliani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Välillä kyllä tuntuu ettei niitä saa millään pidettyä hengissä talven yli. Liikakastelu on varmasti yleisin syy minkä tahansa kasvin menehtymiseen.

      Poista
  12. Oi, miten ihana ja innostava postaus! Äidilläni on santtuja ja niitä aina ihastelen.

    VastaaPoista
  13. Varmaan vielä postailet ennen joulua, mutta varmuuden vuoksi toivottelen jo tässä oikein hyvää ja rauhallista joulua! 🤗❤

    VastaaPoista
  14. Minulla on vain pari santtua. Jouluksi niitä siistin kuntoon ja mietin, että näitä(kin) olisi hauska olla enemmän (jos olisi sopiva paikka). Tosi kaunis tämä Amur Elite.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!