16.6.2023

KESÄKUKKIA 🌺🌼

Kävin jo toukokuun puolella ensimmäisellä kesäkukkien ostoreissulla. Oli niin kauniit ilmat. 

Mukaan lähti vaalean keltaista markettaa, neilikkaa ja lobelioita. 



Myös erikoisen väriset petuniat lähtivät mukaan


En saanut millään oikeaa sävyä säätämälläkään, ovat enempi sinivioletteja.

Näiden kanssa valkoista ja lilahtavaa lobeliaa sekä lankaköynnöstä. Joka kerta kun ostan valkoista lobeliaa, sinne ilmestyy kirkasta sinistä myöhemmin sekaan. 





Kauppareissulta marketista lähti tämä mukaan, oli ainoa tätä lajia, olisin ottanut varmasti toisenkin.

On ulkona intaantunut kunnon kasvuun. Taustalla pilkottaa tämän päivän työ: mattojen pesu :) Jatkuu huomenna...

Kesäkuun puolella ostin nämä suloiset kesädaaliat ja eipä tullut seurattua säätiedotuksia, kun oli niin ihanat ilmat. 
Eikös ollut heti yöllä pakkasen puolella tai nollan pinnassa ja nämä otti siipeensä. Kukat ja päällimmäiset lehdet nahistuivat, mutta alla oli vielä ihan hyviä. Nyt nuput aukeaa, joten ehkäpä virkistyvät vielä.


Jotain kivaa apilaa myös ostin myös. Tänä vuonna ostin monta kasvia, joita en ole aiemmin kokeillut, ihan kiinnostuksen vuoksi.

Valkoisesta siniviuhkasta en saanut kuvaa, sääsket iski kimppuun voimalla, joten jouduin paeta sisätiloihin.

Hinnat ovat nousseet aika lailla viime vuodesta, mutta sen oli kyllä tiedossa. Samoja kasveja sai viime vuonna 3kpl / 9,90€, nyt olivat pääsääntöisesti 3 kpl / 13,90€

Tänä vuonna kasvatin itse tosi vähän kesäkukkia, perennan taimia en yhtään. Päätin ostaa tarvitsemani. Esim. parvekelaatikot keittiön ikkunoiden alle jätin laittamatta ja nyt tuntuu että hyvä niin. Ihan tarpeeksi saa kastella noita ruukkuja ja amppeleita.

14 kommenttia:

  1. Taimien hinnat ovat selvästi nousseet. Minäkin tykkään noista punalehtisistä valkoapiloista. Istutan ne kyllä yleensä maahan ja toivon, että talvehtivat. Joskus on talvehtinutkin, mutta yleensä ei, harmi vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apilat on kivoja, onnenapiloita oli yks vuosi. Niissä oli kauniit kukat.

      Poista
  2. Kesädaalioitten väri on aivan hurmaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mutta arvaapa mitä? Niiden väri ei pysy tuollaisena vaan muuttuvat lähemmäksi vaaleanpunaista.

      Poista
  3. Minäkin olen todennut, että taimien hinnat ovat nousseet, tosin tänä vuonna hankin ostotaimina vain valkoiset siniviuhkot ja yhden miljoonakellon. Nämäkin hain suoraan kasvihuoneesta yhdeltä kasvattajalta. Tekisi mieli jotain muutakin, mutta en taida ottaa kasteltavia nyt enempää.
    Saat noista kauniista ostoksistasi paljon iloa kesän mittaan, kivoja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tullut hankittua tuon enempää kasteltavia, nyt on nimittäin saanut kulkea kannu kädessä yhtenään. Yöllä on satanut, mutta ei riitä mihinkään vielä.

      Poista
  4. Anonyymi6/17/2023

    Ihana tua ylempi petunia. Mullaki pakkaaspoika näppäs paria daalia. Saa nähärä toipuuvakko. Enoo ostanu ittelle ku yhyren neilikan. Kasteltavia on tosiaan jo muutenki.
    T. Navettapiika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toipuneet aika hyvin ja ovat tehneet uusia kukkia. Kastella saa kyllä yhtenään!

      Poista
  5. Kauniita kesäkukkia, varsinkin tuo marketista ostettu petunia!
    Minä hankin myös todella pitkästä aikaa markettoja, ihan niitä perusvalkoisia. Värikkäitä apiloita olen kipannut syksyllä kukkanpenkkeihin ja muutamassa paikassa ne ovat talvehtineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin tänä vuonna vaihtelun vuoksi vähän tavallisista poikkeavia kukkia. Olispa kiva jos jos apila talvehtis, täytyy kokeilla:)

      Poista
  6. Todella kauniita! Hyvää juhannusta! 💚

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!