18.3.2023

Lauttaidätys

Päätin kokeilla lauttaidätystä, kun talosta ei löytynyt yhtään kylvömultaa siinä vaiheessa kun innostus iski. Tiedätte kyllä tunteen, kun ei pysty odottaa 😉

Nopeasti vaan kaivoin jotain esille. Sen verran olen joskus lukenut että tiedän miten se suunnilleen toimii. Tarvikkeiksi viinirypälerasia, muovipussi, talouspaperia ja hankaussieni.

Kylvetty 12.3.

Muovipussi pohjalle, koska rasiassa on reiät. Talouspaperin käärin sienen ympärille ja päälle vettä. Lisäsin vettä vielä siten, että sitä jäi pohjalle lillumaan.

Siemenet pintaan, suihkautus vielä vettä pullosta ja sitten ei kun odottamaan. Lajikkeeksi valikoin isopantaheinän.

Yllättävän nopeasti ensimmäiset itämisen merkit näkyivät  :) 

16.3. 

Tänään oli tehtävä seuraava siirto näiden suhteen eli laitettava pienet alut purkkeihin. Pinseteillä varovasti irti ja siirto multaan. 


Pisimmät versot jäivät pinnalle, mutta pienimmät peittyivät multaan. Eiköhän ne sieltä nouse. Kokemusta ei ole, mutta elän toivossa. 

18.3.

Perliittikokkareet näyttävät suurilta kiviltä :) Ruukut on noita pieniä 5x5 cm. Laitoin aina pari alkua per purkki ja loppuihin tuli kolmekin.


Oletteko kokeilleet lauttaidätystä ja miten on onnistunut? Muitakin voisi kiinnostaa, kuin minua, mitä lajeja olette saaneet onnistumaan ja mitä ei?



15.3.2023

POHJAPIIRROS pihasta

Tässäpä nyt olisi pohjapiirros meidän tontista. Tontti on aidattu koirien takia ja kooltaan se on n. 2000 neliömetriä. Koko tontti on n. 3000 neliömetriä jatkuen aidan ulkopuolelle, mutta aidattua aluetta pyritään hoitamaan paremmin. 

Piirsin hyvin vapaalla kädellä. Tosiaankaan mitään en ole mitannut ja aika suurpiirteisesti vetelin alueita, mutta on tämä on kuitenkin suuntaa antava. Pääsette pikkusen perille mitä löytyy mistäkin. Mittasuhteet oli kaikkein vaikeinta hahmottaa. 

Pihan etupuolta kiertää valkoinen lauta-aita, muualla on vihreää verkkoaitaa.

Piha sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, V-vyöhykkeellä




 

        1. Kaaripenkki

        2. Etupihan aidanvieruspenkki, OIKEA puoli talosta katsottuna

        3. Etupihan aidanvieruspenkki, VASEN puoli talosta katsottuna

        4. Lammikkopenkki

        5. Kuistinkulma

        6. Tienpuolen päätypenkki

        7. Keittiön edustapenkki

        8. Terassipenkki

        9. Likakaivopennki

        10. Tienvarren istutusalue + Pohjantähti

        11. Ympyräpenkki

        12. Kantopenkki

        13. Nauhuspenkki

        14. Pöllipenkki


        A. Poistettu iso terijoensalava (-22)

        B. Poistettu ongelmasyreeni (-22)

        C. Isotuomipihlajat

        D. Lumipalloheidet

        E. Virpiangervo +Teresanruusu

        F. Morsiusangervot 3 kpl

        G. Alppikärhö terassin kupeessa

        H. Marjakuuset

        ⚡ = sähkötolppa

        🆇  = kivipaasi

    _ _ _ _ = tilapäinen aita koiria varten

8.3.2023

Kaaripenkin tarina 1/2

Jokohan se olisi aika käydä läpi/ esitellä/ tarkastella pihani eri istutusalueet ja kukkapenkit. Onhan tässä menossa jo 13. bloggausvuosi, että korkea aika, eikö totta ;)

Eletään 2015 kesän loppua, kaaripenkki valmistui monien muiden projektien jälkeen vasta elokuussa. Tässäkin penkissä on käytetty sanomalehtitekniikkaa. Alunperin kohdassa oli kivikkorakennelma, mutta se purettiin pois jo edellisenä vuonna.


Mieheni valitsi tähän puutarhalta kauniit punaiset Robusta ruusut. Keskelle penkkiä ostin Laura  Ashleyn obeliskin (-50%) ja sen sisälle kasvamaan viinikärhö Vitisellan.

Heti kuin hän vahtisi mamman uutta penkkiä :)

Penkkiin laitoin myös pari alepionia, vaikka tiesin ettei penkki ollut pionille tarpeeksi syvämultainen. Vasempaan reunaan olen istuttanut kurjenpolven, joka kukki muutaman vuoden kauniisti ja levisi laajaksi pensaaksi. Penkin reunaan siemenistä kasvatettuja belliksiä, en muista ehtikö ne kukkia, mutta sen tiedän että tuleva "the jäätalvi" vei ne, samoin ruusut :(

Keväällä 2016  karu totuus paljastui meillä, niin kuin monessa muussakin puutarhassa: syksyn sateet jäätyivät vedeksi, joka kesti koko talven. Tuli paljon  talvituhoja pitkin pihaa.


Kärhö selviytyi, samoin kurjenpolvi. Yksi pionin lehti vääntäytyi pintaan, ja taisin kokeilla siirtää sen muualle huonolla menestyksellä. En muista mitä olin suunnitellut kaaripenkkiin, yleensä minulla penkit ja istutusalueet muotoutuvat ajan saatossa ja näkee mitkä viihtyy ja näyttää kivalle.


Uusi ruusu tähän piti saada ja sellaiseksi valikoin tällä kertaa "Iitin Tiltun" ja se on viihtynyt tuossa. Se jää alla olevassa kuvassa obeliskin vasemmalla puolelle kesäkukkien taakse. Pääosin kesäkukilla mentiin tämä vuosi ja tuumailtiin ja tuskailtiin menetyksiä.


Kurjenpolvi on joko "Orion tai Rozella"



Vuonna 2017 olin taas näköjään kasvatellut vähän kaikennäköistä kesäkukkaa. Niillä oli hyvä täyttää aurinkoinen kaaripenkki sen odotellessa emännän päätöstä mitä penkistä lopulta mahtakaan tulla ja mitä siinä kasvaa.


On tultu useammankin kerran kysymään mitä nuo korkeat kukat on, jos satun olemaan pihalla, kun joku menee ohitse. Olen aina liputtanut Maurinkiiltomalvan puolesta, siitä saa näyttävän kesäkukan istutuksiin. Moni on luullut salkoruusuksi.
 

Taustalla siis Maurinkiiltomalvat, keskellä viinikärhö ja edessä erilaisia samettikukkia. Oikeassa reunassa leijonankitoja eri väreissä. Vasemmassa reunassa mustan obeliskin sisällä suojassa kasvaa ritarinkannuksen taimi, josta pitäisi tulla vaaleanpunainen.


Hypätään vuoteen 2019 ja  silloin penkki on saanut uusia kasveja, myös monivuotisia.


Toden totta, siemenkasvatuksesta tuli tämä upea ritarinkannus, jota kuljin ihastelemassa varmaan useita kertoja päivässä. Ritarinkannukset ovat herkkiä saamaan vettä syksyllä putkilomaisen vartensa sisään ja sitä kautta juuristoon, joka aiheuttaa talvikuolemia. Tämä taisi kukoistaa kaksi tai kolme kesää.


Kärhön eteen istutin punaisen tähtiputken, saattaa olla Ruby jotain..



Tähtiputken oikealle puolelle siirsin muualta pihasta jaloakileijan, joka on viihtynyt tuossa nyt  jo vuosia. Tekee suuria upeita kukkia pitkillä kannuksilla. Kukkii jo kesäkuussa, mikä sekin on kiva.
Uloimmissa lehdissä on häivähdys vaaleanpunertavaa. Tämäkin on oma siemenkasvatus.

Kärhö kasvaa vuosi vuodelta komeammaksi ja pitemmäksi. Joudun leikata pituuskasvua ainakin metrin joka vuosi ja silti se kukkii. Tuo riittäisi helposti täyttämään kaariportin puolelta toiselle, arvioisin ettei neljä-viisi metriä riitä pituuskasvuksi. Tälle pitäisi olla korkea salko tai sitten voisi ohjata ainakin osan kasvua aidan päälle. Sitä se tekee välillä itsekseenkin tai kun obeliski kaatuu sen painosta aitaa vasten.



Valkoinen myskimalva kasvaa penkissä nykyisin jo kolmena eri puskana. Sen kanssa saa olla tarkkana ettei valtaa koko penkkiä. Siemenet kypsyvät tosi nopeasti ja niitä riittää.

Jätetään penkki hetkeksi uinumaan lumen alle talviuntaan ja jatketaan myöhemmin. 

Olen monesti aloittanut tekemään pihasta jonkinlaista pohjapiirrosta, mutta miten se onkin niin vaikeaa. Mittasuhteet ei ikinä täsmää, enkä jaksa viivoittimen kanssa kanssa rueta mittamaan, mutta liekö sen niin väliä. Pääasia että tietäisi missä päin pihaa mikäkin on ja miten sijoittuu esim. rakennuksiin nähden. 

Huomaan monta kertaa toisten blogeja lukiessani miettiväni missä tämä alue on tai millä vyöhykkeellä tämä piha sijaitsikaan. Kaikki ei voi jäädä millään mieleen. Olis mahtava kun kaikilla näkyisi heti blogin avatessa tieto vyöhykkeestä ja oi joi, pohjapiirros puutarhasta. Olispa luksusta!
Ehkä rupean väsäämään pohjapiirrosta, kuka tietää.

Hei, 🌞paistaa!



26.2.2023

Ensimmäinen "sadonkorjuu"

 

Kaupan ruukkuruohosipuli pääsi vuoden ensimmäiseksi sadonkorjuun kohteeksi. 

Leikkasin koko komeuden palasiksi ja kääräisin kerta-annoksina kelmun sisälle.


 Nyytit laitoin pakasterasiaan ja pakkaseen, josta ne on helppo ottaa käyttöön.   Meillä lisätään jäistä ruohosipulia esim. suoraan keittolautaselle ja nam!


Myös jäljelle jääneen kannan otin hyötykäyttöön. Istutin sen multaan ja toivon saavani siitä lisää satoa. Kesäksi siirrän ulos, jos pysyy hengissä siihen asti ;) 


Koetan myös taas kylvää siemenistä, mutta jotenkin nämä on kranttuja kasvatettavia.  Toisinaan kasvavat hyvin, toisinaan eivät meinaa edes itää. 

Teillä voisi olla hyviä niksejä kasvatukseen...





11.2.2023

KESÄKUKAT -video

 Kun ei kerran nukuta, silloin voi vaikka väsätä videon aikansa kuluksi. 

Tässäpä teille videon muodossa viime kesän kesäkukkien kukintaa keväästä loppukesään.




 

8.2.2023

Kevätilme blogiin

 Heipparallaa!

Nyt tuli tunne jouluisen ilmeen muuttamisesta keväisemmäksi. Lisääntyvä valo ja ajatukset kevään vehreydestä valtaa pikkuhiljaa mielen. 

Mitään kylvöjä en ole vielä tehnyt, päätin etten kylvä keijunmekkoa tänä vuonna ollenkaan enkä myöskään kelloköynnöstä, joita en ehdi saada kukkaan. Ensimmäiset kylvökset kohdistuvat todennäköisesti basilikan kasvatukseen.

kuva ehkä toissa vuodelta...

Muutenkin olen oikeasti päättänyt pitää kylvämiset todella minimissä, niiden kanssa on kuitenkin paljon työtä. Ikääkin on taas vuosi enemmän ja vaivat eivät ole mihinkään hävinneet, päin vastoin :(

Mitäs pidätte kevätlookista ;) 

(Mä taidan olla hirveen kaavoihin kangistunut ja kelpuutan vain tiettyjä värejä, tämäkin taustakuva ollut joskus aikaisemmin..)

Kevään ekat tulput reimunkirjavissa väreissä:)

Kivaa tulevaa kevättä jokaiselle tätä lukevalle💚🌱

17.1.2023

PUUHELLA-talven pelastaja

Kuluneina talvikuukausina puuhellan omistaminen on ollut kullanarvoista ja rahallisestikin merkittävää. Olemme asuneet tässä talossa yli 30 vuotta eikä koskaan ole tämä kapine saanut näin syviä sympatioita osakseen.


Olen marras-tammikuun aikana laittanut kaikki ruuat meille arviolta 90 % pelkästään puuhellalla. Saattaa mennä viikkokin ettei sähköhellaa käytetä lainkaan ja sitäkin olen käyttänyt pääosin uunin osalta. Puuhellan uuni polttaa ruuat, sitä en hallitse tai se ei vain yksinkertaisesti sovellu siihen.

Olemme lämmittäneet taloa lähes täysin  puuhellan avulla. Tämä onnistuu käytännössä vain, jos joku on kotona lataamassa puita hellan pesään säännöllisin väliajoin. Koska olen nykyisin työkyvyttömyyseläkkeellä ja kotona niin se onnistuu. Kunhan mies hakee puut valmiiksi. 

Nuohoojalta saatiin talven paras vinkki: takkatuuletin! On kyllä ollut tosi hyvä, se levittää lämpöä mukavasti koko taloon. Voimansa pyörimiseen se saa hellan lämmöstä. Se sijoitetaan hellan laitamille, ei kuumimpaan paikkaan kuten kuvassa on nyt rekvisiittana.


Takkaa olemme lämmittäneet myös monena kylmänä iltana. Sen tuoma lämpö on mukavaa ja tulen leikkiä / liekkiä puiden lomassa voisi tuijottaa pitkät ajat. Takan tuomista eduista ovat nauttineet kaikki. On paistettu koirien ja lastenlasten suureksi riemuksi makkaraa ja me vanhat saatiin maistaa ekaa kertaa vaahtokarkkeja.

 
Tässä Nappi ihailee tulta isin kanssa.

Patterikierto on ollut päällä vain muutamia päiviä, kun pikkuisin lapsenlapsi on ollut yökyläilemässä vanhempineen. Hänelle halutaan tasainen lämpö yöksi kun peitto ei pysy kuitenkaan vielä päällä. 

Pesuhuoneen lattialämmitys on pienimmällä mahdollisella teholla kuitenkin ollut päällä, muuten sinne jäätyy.

Kestokassit ovat olleet tosi käteviä puiden kannossa. Kuvassa ovat nyt paloturvallisuuden näkökulmasta huonosti sijoiteltuna, mutta ne siirrettiin pois tuosta. Nappi oli niin lystisti osallistumassa pesän sytytystalkoisiin että nappasin muutaman (tärähtäneen) kuvan.
Ihan selvää rahallistakin säästöä on syntynyt roimasti pienentyneen sähkönkulutuksen myötä.
Eipä arvannut taloa ostaessa miten suureen arvoon nousee tuo tiili-ja rautakasa  keittiössä. Tähän asti on toiminut lähinnä laskutasona. Ollaan kyllä joka talvi poltettu siinä kylmimpinä aikoina puita, mutta näin aktiivisessa käytössä ei ole ollut koskaan.




8.1.2023

Le-Vzbitie Slivki -saintpaulia

Hyvää kuluvan vuoden jatkoa kaikille 😊 Eipä tullut sen kummemmin tehtyä uudesta vuodesta postausta.

Jatketaanko paavalinkukkien esittelyä?

Le-Vzbitie Slivki on niin hankala nimi, että joudun luntata melkein joka kerta sitä kirjoittaessani. Olen ostanut tämän joko lehtenä tai ihan pikkuisena alkuna.

Huhtikuun loppupuolella huomasin ensimmäiset, jo reippaan kokoisiksi venähtäneet nuput! Ne olivat tulleet kuin varkain, en edes odottanut sitä vielä kukkivaksi.  Vähänkö olin innoissani 😃

Tämä selvästi kiusasi minua, koska tiesi miten malttamattomana odotin ensimmäisen kukan 
avautumista. Näiden kahden kuvan välillä on 12 päivää!

Alla oleva kuva on otettu 18 päivää ensimmäisestä. 
Eikö tämä avaudu ikinä! Miten voi kestää näin kauan???



Lopulta, reilun 3 viikon raastavan odottelun jälkeen hän avautui lopullisesti :) 
Kukka oli todella suuri, kerrottu ja erilaisempi kuin mitkään muut aikaisemmat. 
 
Kannatti odottaa💖

Le-Vzbitie Slivki

Kiinnostusta on herättänyt ainakin näiden kasvatus lehdestä. Siitä minulla on kokemusta ja teenkin siitä oman postauksen kevättalven aikana. 
Näistä riittää paljon keskusteltavaa ja itsekin olen vielä kovin noviisi. Lisää opettelua vaatii edelleen multaan liittyvät asiat, samoin kastelu ja kukitus. 

Tiesitkö, että saintpaulia on maailman myydyin huonekasvi?