3.2.2013

Keijunmekot

Nyt meni Keijunmekon siemenet multiin!
Saapas nähdä, eka yritys tätä sorttia ja kuuluu olevan vähän vinkura kasvattaa.

Ei olis varaa töpätä, pussissa oli vain 10 siementä...


Ensimmäiset siemenet itivät noin viikossa. 
Tässä tilanne 20.2. eli reilun kahden viikon kuluttua kylvöstä:
pieniä ovat kuin mitkäkin, mutta hengissä!


          

Tilanne 1.3.

Nyt on ilmestyneet jo toiset lehdet. Pian voisi jo koulia suurimmat omiin purkkeihin. 9 tainta on hengissä, yksi ei vapautunut "siemenhatustaan" vaan kuihtui pois.

9.3.
Edistystä kasvussa tapahtunut ja taimetkin on nyt koulittu omiin purkkeihinsa. Ajattelin kasvatella niitä ensin yksikseen omissa pienemmissä purkeissa ennen amppeliruukkuihin istuttamista. Saa nähdä onko hyvä vai huono idea, en tiedä miten suhtautuvat toiseen siirtoon, jää nähtäväksi.

16.3.
Viikko kulunut ja hienoista edistystä jälleen tapahtunut.
Sirkkalehdet ovat kohta tehtävänsä tehneet.


7.4.
Kyllä ne kasvaa sittenkin, vaikka välillä tuntuu ettei mitään tapahdu!  Tilanne siis tämä 2 kk kylvöstä. Eipä ole mitään vertailukohtaa, joten vaikea sanoa ehtiikö nämä kukkia.

4.5. 2013
Päivitetään taas näkymiä. Hupaisia nuo alkupään kuvat: muutama pikkuinen haiven purkissa ja niitä varjellaan kuin parasta aaretta;)
Jossakin vaiheessa kaksi tainta on hävinnyt, 
koska nyt niitä on enää 7, mutta nämä loput ovat vahvoja ja hyvinvoivia.
Näistäpä on todella hankala ottaa hyviä kuvia....ääh.



Purkit on vaihtuneet isommiksi ja taimet latvottu. Alkaa lähestyä hetki, kun pitää miettiä lopullista kasvuastiaa kesäksi ja sitä paikkaa mihin nämä nyt raaskii täältä sisältä siirtää...iik !!! 
Karaisua siis tarvisivat kohtapuolin.

 Istutin taimet amppeliin, tässä taitaa olla kolme tainta. Kesäkuun puolenvälin jälkeen alkoi ilmestyä ensimmäiset pienet kukat, tässä vaiheessa ollaan vielä kasvihuoneen suojissa, mutta siirsin pian ulos.


Myöhemmin kesällä, elokuun alussa. Kyllä ne kukkivat sittenkin ja kauniita ovat, ei se ollutkaan yhtään vaikeaa, toki jonkin verran työläitä.

Tämä on ollut koko kesän pohjoisen puolen verannalla, johon paistaa vain ilta- ja aamuaurinko, ilmeisesti oikea paikka. Ensi vuotta ajatellen, esim. lumihiutale voisi menestyä hyvinkin samassa astiassa ja voisivat sopia muutenkin yhteen jo värien puolesta, kumpikin korostaisi toistaan.

5 kommenttia:

  1. Kiitos, sitä taidetaan tarvita, jos itäminen kestää sen kuukauden pisimmillään...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi sairaana ollessani. Lämmitti kovasti.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistutus! Minullakin on siemeniä, sekä kaupan että omia. Ne siis pitää jo laittaa itämään...
    Onnea kasvatukseen. Keijunmekko on yksi kaunneimmista kesäkukista! Rakastuin siihen viime kesänä. HArmi että se ei talvehtinut varastossa...

    VastaaPoista
  4. Onnea kasvatukseen. Olen kokeillut kerran. En saanut niitä onnisumaan, joten keijunmekon ilen ostanut:)

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!