29.4.2013

Talvetus onnistui

Mustasilmäsusannan talvettaminen onnistui yli odotusten; ensimmäinen kukka auenneena ja iso nuppu vieressä. 


Tätä toivoin syksyllä, mutta epäilin vahvasti onnistumista. Nyt tietää tämänkin olevan mahdollista.



Orvokkien taimia tänään kuvattuina.

15 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että mustasilmä susanna talvehti noin hyvin. Topankan näköisiä orvokin taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi kokeilla, eihän siinä mitään menettänyt. Muutaman litran vettä, mitä kulutti talven aikana :)
      Orvokit on kuitenkin aika helppoja kasvattaa, kun pääsee koulintavaiheeseen.

      Poista
  2. Ihanan paljon orvokin taimia. Täytynee ensi keväänä kasvattaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Lezzie, ovat yllättävän helppoja, kun tietää muutaman perusniksin.

      Poista
  3. Hienot orvokin taimet. Minä myös kylvin orvokkeja, mutta tein kylvöt myöhään ja taimet ovat vielä melko pieniä. Hyvää keväänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ehtii, sitten aikanaan. Pistin myös vielä siemeniä multiin ihan loppukesän kukintaa ajatellen. Orvokit tahtoo taantua kesän päälle ja ränsistyvät. Olis sitten laittaa ihan uudet tilalle ja syksyksi vois koettaa tähdätä yhden kylvön.

      Poista
  4. Kaikki talvetettavat kesäkukat on sitten kivoja, mukavaa kun kukkivat heti eikä vasta elokuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein mukava saada nauttia jo nyt kukista. Piristää ihmeesti.

      Poista
  5. Tuo olikin kiva uutinen että mustasilmä susanna talvehtii ,oliko sinulla se kellarissa vain missä säilytit talven
    on aina tullut heitettyä syksyllä se pois. nyt täytykin kokeilla talvettaa. kiitos tiedosta.
    Orvokin taimet ovat hyviä. Iloista vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, ihan sisätiloissa talvetin, niin lähellä ikkunaa kuin mahdollista eli kaikki valo mitä oli saatavissa.
      M.silmäsusanna oli koko kesän sisällä ja kukki ahkerasti. On siis myös mainio huonekasvi;)

      Poista
  6. Hieno uutinen, tuo Susannan talvehtiminen.Pitää vaan uskaltaa kokeilla:)

    VastaaPoista
  7. Hienoa! Mustasilmäsusanna on todella kaunis köynnöskukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Ja tämä on kirkas ja selkeä väri. Valkoista en saanut kukkivaksi asti.

      Poista
  8. Oletko orvokkien talvettamista (tarha)? Löysin pinkkejä orvokkeja, enkä tiedä ovatko F1 vai mitä eli siemenistä voi tulla aivan jotain muuta.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!