20.8.2014

Että silleen!

Syksyn tuntua on ilmassa aivan selvästi. Kesä mennä hupsahti jonnekin ja kosteat aamut ja pimeät illat tulivat tilalle. Töiden jälkeen ei jaksa paljoa enää pihalla tehdä, mutta olen yrittänyt lähes päivittäin edes jotain pientä saada aikaan, ellei sada. Jos muutamat kuihtuneet perennan kukinnot saa katkaistua ja siistittyä paikkoja, niin tyytyväinen saa olla. Pikku hiljaa, alue kerrallaan.

Nämä kukkivat vielä kauniisti. Äitienpäiväksi saatu maljaköynnös vaan parantaa kukintaansa, mitä pitemmälle kesä kuluu. Aivan upean värinen ja on ihan täynnä kukkia ja nuppuja.
 Mä olen niin yllättynyt ja ihmeissäni näistä pelargoneista! Ennen ne saanut edes kukkimaan kaupasta ostettuja pelargoneja, hyvä jos sain pidettyä joten kuten hengissä. Nyt nämä itse siemenistä kasvatetut kukkivat näin komeasti ja pitkään isoilla kukilla. Olen yhtä hymyä :) :)

Kun joskus kesäkuun puolen välin paikkeilla istutin kylmässä ja viimassa noita taimia näihin ikkunalaatikoihin, arvelin ettei ne varmaan koskaan kukkis. Pitkään ne jököttivät vain samanlaisina, mutta onpa ne kuitenkin kesän mittaan kasvaneet ja kukkineetkin runsaasti.

Kärhössäkin vielä muutamia kukkia. Yleensä ottaen kaikki kärhöt kukkineet tosi huonosti.

Uutuus tälle syksylle, syysleimu Starfire

Meidän kukkapenkkeihin on tänä kesänä ilmaantunut mitä kummallisempia koloja ja kaivanteita! Kaikki ovat ilmestyneet sen jälkeen kun pihaan tehtiin aita ja koirat ovat viihtyneet ulkona niin hyvin, ettei niitä tahdo saada sisälle. Syyllinen/syylliset on tiedossa ja Nappi ja Rikihän ne taitaa olla.

Mitä, en minä mitään ole tehnyt, miten niin ? Jos kahtelen ihan muualle niin meniskö läpi? Eipä taida mennä, kun tassut on mullassa ja takana olevan aidan lautojen päällä on multaa!

Eipä taida tässä enää kasvaa mikään ja just kesällä istutin uutena ainakin kissankäpälää.....
Löyty myös iso monttu talon seinän viereltä, sellanen parin koiran mentävä! Ja muutamia pienempiä versioita...Hoh hoijaa!!!!!

No eihän tämä ole mikään näyttelypiha ja koirat saa vastakin olla ulkosalla niin paljon kuin haluavat. Täytyy yrittää katsoa perään ja päästä kieltämään heti verekseltään. Tympiihän se vähä, totta kai!

9 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan upean punainen tuo maljaköynnös! Minulla ei kanssa pelargonit oikein jaksa kukkia, en ole niitä enää kokeillutkaan. Haaveilen kuitenkin salaa yhdestä Mårbackasta... Sehän on selvää, ettei koirulit halua reviirilleen kasvia, jonka nimi on kissankäpälä, vaivihkaa pois vaan :)

    VastaaPoista
  2. Että voi kuopan kaivaja ollakkin viattoman näkönen, mei entiset tykkäs makoilla kukkapenkissä, mutta Lilli jättää kukat rauhaan.
    Jospa se pelakuiden hyvä kukinta johtuuksin just siitä että oot ne itse kasvattanu.

    VastaaPoista
  3. Ihanat pelakuut! En ole koskaan yrittänytkään kasvattaa niitä siemenestä, hienosti olet onnistunut.

    VastaaPoista
  4. Upeita kukkia! ja vallattomia puutarha-apulaisia selvästi:)

    VastaaPoista
  5. Hahhaa, hyviä apulaisia, mutta vähän vika paikasssa touhuavat :)
    Kauniita ovat kukkasi. Ihan Toista kuin täällä.

    VastaaPoista
  6. Upeat pelargoniat! Koiruudet mielessä noilla sessuilla:D

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo maljaköynnös. Pitääpä itsekkin kokeilla joskus tuota pelargonian siemenkylvöä kokemuksistasi rohkaistuneena. Vietävän suloinen tuo apulaisesi. Sinun täytyy vain jatkossa opettaa se kaivamaan kuopat oikeisiin paikkoihin.

    VastaaPoista
  8. Hieno on tuo maljaköynös ja pelargonit niin pirteät kauniissa kukassa Minulla on sinulle akilean siemeniä jos haluat :)

    VastaaPoista
  9. Meillä on ihan yhtä viaton ja innokas apulainen... ;O)

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!