22.4.2016

Taimien aikaa, Seedlings

Yllättävän nihkeästä kasvatushalusta huolimatta, taimia näkyy ilmestyneen tänäkin vuonna pitkin huushollia. Onko tämä nyt maltillista, jota sen piti todellakin olla, en tiedä, mutta toistaiseksi olen pärjännyt näiden kanssa.

Kelloköynnökset ovat hyvässä kasvussa. Huomasin kuvatessani, että täytyykin mennä erottamaan yhteenkasvaneet toisistaan.
Cobaea scandens "Cup and Saucer Vine". Is the name right?
Näitä odotellessa.... Waiting for these.

Koulittuja samettikukan taimia, näitä minulla taitaa olla joka vuosi. Saan siemenet omista kasveista
Little trained marigolds "Disco Red"

Tämmösiä pitäisi kasvaa, kuva viime kesältä. 
They should look like these.
Viime kesänä en onnistunut saamaan yhtä ainoaa tsinniaa kasvamaan, joten ihan vaan huvikseni nakkelin muutamia siemeniä multiin ja kappas vaan: nehän iti helposti :D Jospa tulevana kesänä näkis kukkivia tsinnioita meidän pihalla.
 Little Zinnias 


Miinanköynnös ihastutti viime kesänä ja kun siemeniä oli jäänyt, niin ei muuta kuin multiin vaan. Itämiseen meni noin viikko.
Ipomoea lobata


Leijonankidat vielä koulimatta, mutta saavat kasvaa vielä hiukan. Tulossa sekä kerrottua, että tavallista.
Snapdragons are so tiny. I have douple and regular version.
 Kerrottua leijonankitaa viime kesältä.
Keskipäivänkukkaa, tätä ei ole ennen ollut, viime kesänä yritin, vaan ei itänyt. Olisko nyt ollut kuunkierrolla vaikutusta, kun on kylvetty oikeaan aikaan?
Dorotheanthus bellidiformis

Löysin ikivanhan kuvan liki 10 vuoden takaa. Äiti näitä osti joskus kesäksi, olen saanut varmaan häneltä kuvan taimen. Nimensä mukaan kukat aukeavat vain aurinkoisella säällä.

Mulla on ollut nyt jo kolme vuotta tämä "Sweet Amy Sue" Santpaulia, jonka sain eräältä puutarhaystävältä. En ole koskaan osannut hoitaa santtuja, mutta tämä on pysynyt hengissä ja kukkii nyt kolmatta kertaa. Saisi kohta jakaa, mutta kukkikoon nyt ensin.
African violet, Saintpaulia is blooming nicely.

 Ihastuin ikihyviksi Härmesalviaan viime kesänä. Taas on tulossa taimia.
Salvia farinacea


Samoin ihastuin tähän Kirjosalviaan, on helppo kasvattaa ja kukkii kuulkaas koko kesän!
Salvia viridis



Kylväytyy kuulema helposti kasvupaikalleen. Halusin varmistaa, että tätä on tulevanakin kesänä. Kannattaa kokeilla ehdottomasti.


Värinokkoset eli Kirjopeipit ovat talvehtineet hyvin ja latvuksista saa pistokkaita taas yli oman tarpeen.
Coleus are survived from winter.
 Keijunmekkojen kanssa olin nyt maltillisempi, kuin viime kesänä, jolloin koulin kaikki taimet ja niitä tuli aivan liikaa. Nyt on vaan 14 tainta, näissä on vielä vara kupsahtaakin.
Rhodochiton atrosanguineus are growing well.



Huomasin, että mulla on tänäkin keväänä kerrottu, oranssi tulilatva! Taitaa sitten olla lemppari. Pääsiäiseksi hankittu, nyt vasta alkaa olla kukat auki.
Orange Kalanchoe blossfeldiana is my favorite.

 Maurinkiiltomalvat ovat vielä pikkuisia, mutta olen monena vuonna kylvänyt ne liian aikaisin, nyt päätin sinnitellä huhtikuulle asti.
Malva sylvestris subsp. mauritiana are still tiny.


Uutena päätin kokeilla Ahkeraliisaa, mutta en tiedä olenko tehnyt jotain väärin, kun nämä on näin uskomattoman pieniä vielä. On kylvetty maaliskuun alkupuolella. No katsotaan nyt, jospa ne vielä innostuis kasvamaan ja kukkimaankin ennen syyshalloja.
Busy Lizzy, new experiment for me.

Tomaatin siemeniä olen saanut siemenkirjeestä kolme vuotta sitten ja edelleen vaan itävät. Laitoin useampaa lajiketta, vaikka mieluisimpia ovat pensastomaatit ja kirsikkatomaatit. 
Tomatoes


Samaisessa kirjeessä oli myös paprikaa, ilmeisesti suippopaprikaa. Viime vuonna ainakin kasvoivat hyvin.
Tiny paprikas/ peppers.


Ei ole vielä hirmuista kiirettä taimilla, äsken satoi nimittäin rakeita ja alkuviikosta tuli lunta ja räntää. Toivotaan että kelit muuttuu piakkoin.
Hailstorm in our garden today.

 Hyvää viikonloppua juuri sinulle!
Have a nice weekend!

23 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus! <3
    Hauska idea yhdistää kuva pikkuruisista taimista ja kuva siitä miten kauniilta ne pian näyttävät. Sinulle on tulossa kukkaisa kesä.
    Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Upeaa, miten ahkera olet ollut. Sinullahan on tulossa ihan oma taimisto. Touhukasta viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Hienosti kaikkea kasvamassa! Härmesalviaa laitoin myös ensimmäistä kertaa, kiva kuulla että sulla on ollut siitä hyviä kokemuksia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva postaus! Omat kylvöt on ihan retuperällä, mutta valmistaimia pitäisi olla ensi viikolla tulossa:)

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus. Kaikki taimet kasvavat niin kauniisti. Näistä saat paljon iloa kesällä. - Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Sullahan kasvaa vaikka mitä! Mulla on aika tylsät kylvöt tänä vuonna. Kylvin myös melko myöhään.

    VastaaPoista
  7. Kivasti taimia sinulla. Toivottavasti tulee lämmin kesä ja sitä myötä upea kukkaloisto ja runsaasti satoa taimistasi. : )

    VastaaPoista
  8. Paliohan taimia on kerääntyny. Kelloköynnöksekki tosi suuria. Mäki kokeelin ensimmäästä kertaa tsinniaa, on niistä muutama jo itäny.

    VastaaPoista
  9. Oi runsautta!
    Siellä tiedossa kukkean kaunis piha!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on tiedossa kukkaisa kesä. Hienot taimet.

    VastaaPoista
  11. No onpas komeat taimet kasvamassa. Tsinnia on ihana kukka, joskus onnistuin kasvattamisessakin. Tuo kirjosalvia on todella kaunis, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  12. Onpa sinulla paljon niin ihania taimia - kelloköynnökset ja keijunmekotkin aivan upeita! Hyvältähän tuo ahkeraliisa näyttää, mutta en osaa sanoa miksi se kasvu on nihkeää. Toivotaan että kun siihen tulee vielä muutama kasvulehti lisää, kasvu pyrähtää kunnolla käyntiin. Joissakin taimissa on jonkinlainen jurotusvaihe alussa. Saat noista aivan upean kukkaloiston kesällä! Ihana postaus 😄

    VastaaPoista
  13. Mahtava määrä taimia! Nyt huomaan, että salviat olen unohtanut ihan kokonaan siemenkaupoilla käydessäni, ne samoin kuin miinaköynnös ovat vastustamattomia. Minä en ole saanut ahkeraliisaa kasvamaan koskaan esikasvatuksessa, taimettuu mutta ei jatka jalkojaan ja sen vuoksi olenkin jo luovuttanut. Samettiruusuja tulee laitetuksi joka kesä,ei ole niin huonoa kesää etteivätkö ne ainakin onnistuisi.

    VastaaPoista
  14. Ihania kukkia on sinulla tulossa ja paljon hyvältä näyttää !

    VastaaPoista
  15. Kaikesta näkee, että olet harjaantunut ja taitava taimikasvattaja. Taimet ovat tanakoita ja hyvinvoivia - ja niitä on runsaasti. Varmasti saat vaivasi palkaksi nauttia kukoistuksesta kesällä! Raesade keskeytti eilen täälläkin puutarhan perussiivoushommat pariin kertaan.

    VastaaPoista
  16. So nice flowers big and small, here it is much to look forward to this summer.
    Watches appeal to the blue sage, I have sown well, good luck with plants.
    Beautiful pictures, great weekend.

    VastaaPoista
  17. Sullahan on mun mittapuun mukaan hurja määrä taimia! Mulla ei ole kuin tomaattia ja muutama latva-artisokka. Ja jonkin verran perennojen siemeniä laitoin multiin, tarvivat varmaan kylmäkäsittelyn, kun ei ole mitään näkyvissä parin viikon jälkeenkään. Kurkku on vielä kylvämättä.

    VastaaPoista
  18. Oletpa ollut ahkerana! Olen aika tumpelo noissa kylvöissä ja laitan siemenet vasta kesäkuussa maahan. Ostan taimia luottopuutarhaltani, mun kärsivällisyys ei riitä kokeiluihin!
    Tykkään kelloköynnöksestä ja keijunmekosta, niitä on joka kesä joko kotona tai työpaikallani.
    Tosi ärsyttävää tämä kylmyys, ei paljoa tarkene pihalle mennä. Ja huomiseksi lunta, kääk!

    VastaaPoista
  19. Kaikkea ihanaa sulla kasvaa jo! Tuo kelloköynnös, saiskohan sitä jostain taimina ostetuksi? Olisi vissiin pitänyt jo kylvää ja alkaa esikasvatushommiin, ja vasta nyt sen muistin. Pelakuut on ainoita joita olen kylvänyt, ja tomaatit.

    VastaaPoista
  20. Todella komeassa kasvussa!

    VastaaPoista
  21. Hyvältä näyttää siun taimet.
    Puutarha kierroksella huomasin monen siulta saamieni siementen itäneen ja moni taimi on säilynyt talven yli, mutta moni taimi on mennyt pupujen ruuaksi. Mokomat ilkiöt söivät jouluruusejen nuputkin ja jättivät papanat tilalle.

    VastaaPoista
  22. Tuljn toivottamaan sinulle hyvää vappua !

    VastaaPoista
  23. Onpas siellä tulossa paljon kaikkea ihanaa! Komeat kelloköynnöksetkin. Kyllä tuossa säästää pitkän euron, jos vastaavan määrän puutarhalta joutuisi ostamaan. Oiken mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!