4.7.2017

Arvuuttelua

Päivät mennä huristaa, ne muuttuvat viikoiksi ja sitten kuukausiksi. Kesäkuu jo mennä vilahti. Minne se muuten livahti? Äkkiä mukamas oli ohi.
Apulaiselle pukkas janon! Antoikin samalla hyvän taustan uudelle japaninjaloangervo Montgomerylle, jonka ostin viime viikolla. Sijoitin sen puolivarjoon lammikon reunalle.
Hopeahärkki kukkii vallattomammin, kuin koskaan.
Tämä on yksi hankalimmin kuviin oikeassa värissä saatava kukka. Yhden sortin akileija ja kukkii ihan mahdottomasti.
Vuorikaunokki, tätä monet pelkää, kun leviää vissiin aika lailla. No, mulla kasvaa tuolla pihan reunalla semmosessa keräilypenkissä.
Hurmaava valkoinen klematiskukkainen akileija. Tämä on onneksi pysynyt vuodesta toiseen muuttumattomana.

Kasvihuoneen kulmalla oleva raparperi on äitinyt kasvuun. Liekkö kohta kolmessa metrissä.


Kerrottu idänkurjenpolvi

Siemenkasvatuksia:
Ompa tumma väri.
Sitten arvuutellaan tai tiedetään. Mikä kukka/kasvi kyseessä? 
Kuinka moni tunnistaa oikeasti katsomatta edellisen kommenttia tai muuta tunnistusapua käyttäen.

LOISTAVAA HEINÄKUUTA SINULLE LUKIJANI. 

13 kommenttia:

  1. Veikkaisin jotain keltanoa. Oranssikeltano?

    VastaaPoista
  2. Ihana tumma petunia. Keltanoa minäkin veikkaan :)

    VastaaPoista
  3. Keltano tai jokin maitikka. Näyttää keltanoilta, joita meillä pompsahtelee siellä ja täällä. Ihania kukkia sinulla!

    VastaaPoista
  4. Keltaisesta en tiedä, mutta onko tuo komea kukkiva puu pihlaja? Kerrottu idänkurjenpolvi on hieno ja herkkä ja sinisestä tykkään!

    VastaaPoista
  5. Oranssikeltano.

    Kaunistakin kauniimpi tuo punainen akileija.

    VastaaPoista
  6. En tiärä tosiaan, mihinkä livahti :) Aika kuluu normistikki nii nopiaa ja ny kesäkuulla oli siivet!
    Erellises puutarhas oli vuarikaunokkia. Kaivoon sen pois, ku rupes valtaamaha liikaa tilaa. Sai teheräkki oikee kunnon kaivannon.
    Hianosti hopiahärkki kukkii. Mulla kukkia aina harvakseltaan.
    Hianua heinäkuuta!

    VastaaPoista
  7. Oranssikeltano. Kuvasin sitä tänään omassa pihassa.
    Toistaiseksi vuorikaunokki ei meillä ole vielä kovin levinnyt, mutta jos sen tekee, muutto muualle on edessä. Nykyisessä penkissä ei ole kovin paljon vapaata tilaa.

    VastaaPoista
  8. Miulla ei tässä pihassa oo vuorikaunokkii, nukkapähkämö on samanlainen levviijä. Oon repiny sitä pois. Oranssikeltanohan se on.

    VastaaPoista
  9. komeasti kukkivat! Ihana tuo yläkuva:)

    VastaaPoista
  10. Kesä kuluu tosiaan aivan liian nopeaan ja perässä ei meinaa millään pysyä.
    Kaunista kukintaa puutarhassasi.

    VastaaPoista
  11. Kaunista kukintaa siellä. Upea tuo kerrottukukkainen idänkurjenpolvi. :)

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkijoita. Upeat akileijat ovat suosikkejani. :)
    Kiitos kommentistasi tänään. Vastasin kysymykseesi pitkästi omassa blogissani.
    Rentoa ja rentouttavaa heinäkuuta! :)

    VastaaPoista
  13. Kovasti kukkii hopeahärkki. Minulla kehittää vain pitkiä varsia ja muutamia kukkia niiden päihin.

    Oletko koskaan ajatellut vaihtaa tämän blogin pohjaasi vaaleaksi niin kukat tulisivat paremmin esiin?

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!