19.4.2023

Alue 3 🌷 toinen osa

 Hei taas!

Jatketaan alue 3:n katselmusta :) Ollaan menossa 2015 kesässä

Geranium Mrs. Kendall Clark



Rinneangervo on kasvanut , samoin valkoinen Isabella syreeni




Tarjan ruusu kasvoi nopeasti ja alkaa kiivetä kaariporttia pitkin.






Marjakuusi kaipaa muotoleikkausta

 
2017

Ilmassa on odotuksen tuntua..




Elokuista pihaa




2018

Jälleen uusi kasvukausi on käynnistynyt. Tänä vuonna näyttäisi olevan mm. pelargonien vuoro kesäkukkina. Marketta on myös kiitollinen kukkija.


Jalopähkämö on upea kukkiessaan isompana alueena. Leviää vuosien saatossa mielestäni pikkuisen liikaa.






Pionien lakastuttua mm. liljat, kultahelokki ja ketoneilikka astuvat estradille.





2019


Joka vuosi sitä lähes hämmästyy, mitä paljas maa kätkeekään sisäänsä.


Lupiini on pysynyt hallinnassa, koska poistan kukkavarret sitä mukaa, kun kukat lakastuvat. Yhtään siementainta en ole nähnyt.


Kylmänkukan siemenhahtuvat



Kesäkuun upeita iltoja...



Heinäkuun runsautta



Mantsuriankärhö




Elokuussa illat tummuu, ilmassa tuoksuu jo hiljalleen lähestyvä syyskuu...


Jaloangervo

Purppurapunalatva aloittaa kukinnan

Loput kuvat ovat vuosilta 2020-2022

Kultahelokki


Laukka Purple Sensation




Värimintun ja rohtasuopayrtin yhteiseloa.

Upeita maksaruohoja, jotka ihastuttavat loppukesällä ja syksyn alkaessa. 



Tämä kuva antaa osviittaa seuraavaan postaukseen. Lähdetään portin vasemmalle puolelle tutkailemaan mitä siellä kasvaa ja mitä on muuttunut vuosien varrella.

Muutamassa kuvassa taas vilahtaa meidän koiratkin, mutta monessako kuvassa?

11 kommenttia:

  1. Ihania värejä! Joitakin koiria löytyi ;-)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia joissa paljon upeaa kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Ihania näkymiä! Kiitos taas tästä esittelystä. Oliko toinen koirista kahteen kertaan ja sakemanni kerran? Näköni saattaa olla tarkentamisen tarpeessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Ole hyvä vaan, mukava kun käyt katsomassa. Muotoilin koirakysymyksen vähän hassusti. Tarkoitus oli kysyä kuinka monessa kuvassa näet koiran/koiria :) Mutta valitettavasti et osunut oikeaan.

      Poista
  4. Oi että on ihanan kaunista! Tämä on kiva postaussarja, ainakin minulle on tullut paljon selvempi kuva teidän puutarhastanne. Ja kyllä se onkin viihtyisä ja täynnä hyväätekevää vihreyttä ja kukkaloistoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sara:) Onpa mukava kuulla että selventää näkymiä ja tulee tunne ettei ole turhaan väsännyt näitä postauksia ja etsinyt kuvia :) Puutarhassa viihtyisi vielä enemmän, jos ei olisi miljoonaa triljoonaa hyttystä kimpussa! Samoin sinne viihtyisää viikonloppua!

      Poista
    2. Meillä on aika metsäinen piha ja pieniä lampia lähistöllä. Viime vuosina ovat hyttyset alkaneet harmittaa niin paljon, että olen jo harkinnut jonkinlaista torjuntaa, mutta myrkyt ainakaan eivät miellytä. Olisi kiva. jos olisi oikein iso kuisti, johon voisi kesällä laittaa hyttysverkkoja ikkunalasien tilalle. :)

      Poista
  5. Ihanan värikkäitä ja runsaita kuvia. Mantsuriankärhön kukkapaljous on suorastaan mykistävä.
    Piti ihan lähteä tarkistamaan uudelleen koirien määrää. Piilotteliko viidessä kuvassa kokonainen koira tai sen osia (selkää, korvaa, häntäpäätä)? Yhdessä kuvassa näkyi kaksi karvaista kukkasta.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Mantsuriankärhö on kiitollinen kukkija. Mun kysymyksen asettelu oli ihan väärä. Kolmessa kuvassa näkyy koiria ja niitä on yhteensä kaksi, koiria siis.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!