24.5.2015

Epätoivo väistyy


Olen ollut suorastaan epätoivoinen kevään edistyessä. Miten ikimaailmassa piha saadaan edes jonkinlaiseen "normaalikuntoon" talven kaaoksen jäljiltä? Myrskyt ja lumimassat tekivät paljon pahaa ja jäljet paljastuivat kevään edetessä.
Yksi iso Terijoen salava oli pakko pilkkoa palasiksi, kun siihen ei jäänyt yhteenkään haaraan ehjää latvusta. Lumi oli katkonut paksuja oksia poikki tuosta vaan.

Itseltäni pihan siivous tai paremminkin raivaus olisi jäänyt tekemättä, mutta ihana puolisoni on tehnyt ison työn pihan kanssa ja nyt saadaan nauttia lähestyvästä kesästä.
Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun ei pysty eikä voi selän takia tehdä mitään isompaa. Olen yrittänyt tollistella tuolla pihalla ja auttaa miestäni minkä voin. Lähinnä tuntuu, että olen siellä vain tiellä. Olen kyllä aika hyvä työnjohtaja... :D
Ja meidän rakas pikkuinen valkoinen ja karvainen "paholainen" on ilmeisesti ollu asialla! Aika monta vastaavan näköistä monttua on pihalta löytynyt ja mamman sydän melkein itkee verta. Liljan sipulit varsinkin on kiinnostaneet ja niitä on kaivettu....
Mutta ole nyt sitten tälle vihainen..... 
Tänään voin jo nauttia näkymistä
Tämän penkin reuna kunnostettiin yhteisvoimin. Mieheni poisti kaiken tuosta reunasta, juolanen ja muu heinä oli päässyt valtaamaan sammalleimun pahoin ja se otettiin pois. Nyt mietin mitä tuohon laitan... joku ihana maanpeittokasvihan tuohon kävisi, mutta sen hoitaminen on minulle mahdotonta. Jotain vähän korkeampaa...

Mieheni tekemää ite-taidetta :) Eilinen kova tuuli oli pudottanut upeasti tehdyn pesän puusta. Tehtiin siitä sitten kivimunien pesä.

Multapussikin nököttää keskellä pihaa, mutta sehän on vaan merkki siitä, että jotain tehdään ;)
Tarjan ruusu on kasvanut hurjasti ja ajattelen laittaa sen kiipeämään tuota kaarta pitkin. Pituutta tulee ruusuun joka kesä lisää. Toisella puolen kasvaa piskuinen kiinanlaikkuköynnös. Toiveissa olisi nähdä senkin kasvavan tuon portin päällä...
Sydämellistä viikon alkua teille rakkaat lukijani. Vielä viikko töitä ja sitten päästään kesälaitumille. Voikaa hyvin!

27 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että miehistä apuvoimaa on tarjolla, silloin, kun sitä kipeästi tarvitaan. Kovasti siellä jo vihertää ja lämmön myötä kaikki varmaan räjähtää kasvuun. Nappi on kyllä tosi söpö ja vaikeaahan tuota suloisuutta on varmasti torua.
    Hyvää kevään jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman miestäni pihanhoidosta ei tulisi mitään! Saan häneltä paljon apua ja olen siitä kiitollinen. Yhteinen projekti tämä pihanlaitto ja hoitaminen onkin.
      Kyllä Nappia kielletään menemästä, kun näkee milloin on pahuutta tekemässä, mutta tahtoo olla korvat kuin lapsilla: eivät kuule mitään tai ainakaan ei totella. Jälkikäteen koiraa on turhaa torua, kun ei tiedä mistä torutaan.

      Poista
    2. Ja hyvää kevään jatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Nappi koettaa auttaa emäntäänsä:) Ihanasti vihertää pihallasi! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin kai se reppana tekee. Ehkäpä liljat haisee sen mielestä pahoilta ja ne pitää kaivaa ylös. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Kyllä ne siitä vielä sutviutuu Nappi on kyllä niin söpö. Iloiten kesää kohti. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään, nyt voi jo iloitakin.

      Poista
  4. On se hyvä, että on sellainen aviomies, joka auttaa kaikissa raskaammissa puutarhatöissä. Minultakin jäisi moni homma ilma miehen apua sikseen, vaikka olenkin, onneksi, ainakin vielä selkävaivoilta säästynyt *täytyy koputtaa puuta*. Jospa Nappi on halunnut vaan auttaa kaivamalla istutuskuoppia valmiiksi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja olen yrittänyt muistaa kiittää häntä joka käänteessä. Yhteinen harrastus tämä on meille muutenkin. Nappi ilmeisesti tietää, ettei mammalle kaivuuhommat sovi kovin hyvin ;)

      Poista
  5. Terijoen salavat on normaalistikki rasittavan roskaavia puita. Aina kuuluu rahina ku nurtsia leikkaa. Eiköhän ny tuu jo vähä lämpöösemmät kelit. Toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne roskaa, mutta ovat niin mahottoman komeita kesällä..ainakin vähän aikaa kunnes alkavat tiputella keltaisia lehtiä joskus jo kesä-heinäkuun vaihteessa ja ennemminkin.

      Poista
  6. Kyllä se siitä piha laittautuu, pikkuhiljaa, kun lämpöä lisääntyy ja lomatkin tulee.
    On sitä ollut risua täälläkin, tais mennä 2 kokonaista salavaa nurin ja monesta monta haaraa. Talvi oli niin vaikea.
    Kauniita kukkia siellä on ja apulaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. Harmillista miten paljon tuhoja on tullut teillekin. Ilmeisesti monivuotiset kasvit kuitenkin on menneet kohtalaisen hyvin talven yli.

      Poista
  7. Voin hyvin kuvitella, miten turhauttavaa on joutua olemaan "työnjohtajana", kun olisi kaikkea tekemistä niin paljon. Onneksi sinulla on auttavainen mies lisäkäsinä. Teillä myllää koira, ja meillä myyrät ovat mellestäneet tontilla oikein olan takaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, että joku ymmärtää mun tuskan ja ärsytyksen:/ Mieheni ansaitsee kyllä kaiken kiitoksen ja yritän muistaa sitä sanoakin. Myyrät ovat ilmeisesti kans yks maanvaiva. Täällä harvemmin tekevät mitään, vaikka metsän reunassa asutaankin, luulis niitä riittävän tässä ympärillä.

      Poista
  8. Kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, joten hyvin ehditte mukaan. Kauniilta hän teillä jo näyttääkin.
    On sinulla ihana mies siellä apuna. Sellaista tarvittaisiin täälläkin, mutta eiköhän tuo oma Ukkokultakin kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between. Ilman puolison apua ei mun hommista tulis mitään. Saisin lyödä pillit pussiin saman tien.

      Poista
  9. HAuska idea tuo kivipesä :)
    Tulee se kesä pienemmälläkin työmäärällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Niin tulee, mutta pakko oli raivata kun ei päässyt edes kävelemään, saatikka että olis leikkuri menny sen risukon läpi hajoamatta.

      Poista
  10. Kivipesä on hurmaava. Ollaan myö työnjohtajia, niitäkin aina tarvitaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin, tuli heti inspiraatio, kun mies näytti pudonnutta tyhjää pesää. Varmaan olen nähnyt jossain kuvia vastaavasta.
      Näinhän se on Kosotäti, ilman hyviä työnjohtajia ei hommista tule mitään :D

      Poista
  11. Harmittaa aina kun jotain talvi tai muu myllytys vie mennessään. Usein kuitenkin menetyksistä syntyy jotain uutta, jonka huomaakin paremmaksi:)

    Työnjohtoa on hyvä olla, eihän siitä muuten mitään tule..

    Ei tuo söpöläinen mihinkään voi syyllinen olla, kyllä se oli se - no vaikka Pirkka...

    Mukavaa alkavaa kesää ja kiitos kun käyt blogissani kommentoimassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkkahan se tietenkin oli, miten minä en heti huomannut :D

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...