3.5.2015

Kevätpörinää

Heipä hei pitkästä aikaa!
Kauheesti muka ollu kaikenlaista ja silti tuntuu ettei mikään ole tullut valmiiksi. Taimetki kituu niin surkeina ja osa on näivettynyt pois. Pihalla on ollu hirvee sotku talven jäljiltä. Yksi iso Terijoen salava piti kaataa, kun lumet oli katkonut niin pahoin isoja oksia. Monesta muusta on mies katkonut isoja haaroja kokonaan pois.

Jotain positiivista sentään.... tuoreesta basilikasta on päästy nauttimaan jo parin viikon ajan. Nam!
Pelargonioiden pistokaslisäys on onnistunut yli odotusten. Sehän olikin yllättävän helppoa. Pitäisi siirtää näitä jo isompiin ruukkuihin kasvamaan.
Talvetettu Keijunmekko aloitti kukinnan:) Voi hyvä ihme sentään. Ekaa kertaa kokeilin talvettaa ja mietin jo keväällä kun sain niin paljon uusia taimia itämään, että miksi ollenkaan näin vaivaa tämän talvetuksessa. Nyt tiedän miksi :)
Isokirjopeippi se jaksaa kasvaa ja kasvaa. Olen ottanut nyt jo varmaan kolmet pistokkaat näistä emokasveista ja taas saisi latvoa. Ajattelin tänä kesänä laittaa näitä vähän sinne sun tänne. Ovat oivia seuralaisia kesäkukille ja miksei vaikka amppeliin tai muihin ruukkuihin patiolle, terassile tai parvekkeelle. Huonekasveina käyvät myös vallan mainiosti.
Vaniljasammarit ovat parhaiten kasvussa sammareista tänä vuonna, ovat tosin ensimmäisinä kylvettykin. Kääpiösammarit sinnittelee ja Disco Red kohtalaisessa kasvussa. Vielä on toki aikaa ulos istutukseen, joten kaikki ehtivät kasvaa vielä hyvän tovin ja vahvistua.
Muilta osin kylvöt onkin sitten monin tavoin epäonnistuneet. Jopa monet tutut ja helpot lajit. Ei tule orvokkeja eikä lumihiutaleita! Hämähäkkikukka ei itänyt ensinkään, vaikka yritin monenlaisia lämmönvaihteluita itämisen helpottamiseksi. Olivat jopa jääkaapissa välillä. Petunioista jokunen sinnittelee. Keijunmekkoja tulee onneksi, jos eivät kupsahda nekin.

Taidetaan lähteä pihalle hommiin, kun sää selkenee. Paljon on vielä siivottavaa, pihakin haravoimatta. 
Hyvää sunnuntai päivää jokaiselle !


22 kommenttia:

  1. Taimien näivettymistä on ollut liikkeellä täälläkin. Ei ne oikein sisätiloissa tunnu viihtyvän ja säätilat ovat olleet aika kirpeitä, joten eipä ole oikein voinut niitä ulkoiluttakaan. =/ On sulla ainakin ollut niin paljon keijunmekkoja kasvatuksessa, että niistä varmasti jo pelkästään saa loihdittua näyttäviä juttuja kesäksi, ja samettikukkiin voi yleensä aina sentään luottaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaan keksis mikä menee vikaan? Omalla kohdaslla mietin hätäilinkö koulimaan taimia liian pieninä ja eivät päässeet alkuun....
      Toivottavasti edes Keijunmekot kukoistaa kesällä :)

      Poista
  2. Kauniiltahan nuo sun taimet näyttää. Salavia on täälläkin mennyt risuhakkeeksi ja vielä on parturoimista, kunhan kuivuis keli jotta pääsis hakettamaan.
    Venyy vaan nuo taimet täälläkin, jos itivätkään. Omista siemenistä kasvaneet mustasilmäsusannat ovat parhaiten kasvaneet ja ekaa kertaa kylvetyt pelargonit. Tomaatit eivät ole yhtään kasvaneet koulinnan jälkeen, vaan vielähän nuo kerkiävät. Kääpiösammarit (toisesta kylvöstä) ovat vielä hengissä, kituuttavat. Pitihän mullakin olla Vanilla-sammareita, ei näy, tai sit ne ei itäneet. Pitäis saada taimet jonnekin viileempään, ei ole kasvihuonetta ja on niin kylmääkin ollut, ettei terassillekaan ole voinut viedä. En ala kuljettelemaan niitä yöksi sisälle ja aamulla ulos.
    Pihallakin on vielä niin harmaata, kevätväsymys on iskenyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotusta tiedossa kohtapuolin, kun ilmat lämpenee. En jaksa minäkään raahata taimia edes takaisin ja kasvarissa ei ole lämmitystä. Tosin voisi virittää vielä pienoiskasvarin sinne sisälle, mutta sanojasi lainaten: kevätväsymystä liikkeellä ja sairastuin taas ruusuun! Pääsin perjantaina kotiin sairaalasta ja nyt täytyy ottaa iisisti jokunen päivä.

      Poista
  3. Just tulin sisälle pihamaa kierrokselta, kylmä tuuli ajoi lämpimään.
    Siulla on hyvät taimet, miultaosa paleltu kuistilla, mutta nyt on loput harson alla ja voivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileitä ovat vielä päivät ja yöllä tosiaan saattaa olla melko kylmää. Ennen vanhaan kesäkukat ym. istutettiin ulos vasta 10.6. jälkeen, silloin yöpakkaset pitäisi olla ohi.

      Poista
  4. Hyvännäköisiä taimiahan siellä on! Tänä keväänä on kyllä taimien kasvatus ollut haasteellista, osa kasvaa oikein mainiosti ja osa vaan jurottaa, esim. tomaatit ei jatka jalkojaan ollenkaan ja niissä yleensä onnistun tosi hyvin, taisi oppi minut ojaan kaataa vaikka sanonta toisin väittää ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteita tuntuu olevan yhdellä jos toisella taimien kanssa. Onkohan siemenissäkin ollut vikaa, kun jotkut uudet ostosiemenetkään ei itäneet?

      Poista
  5. Eivät itäneet minunkaan hämähäkit. Ensin olivat muka viileässä varastossa ja sitten uunin pankolla ja mitään ei ole näkynyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuin jo yrittämästä niiden suhteen. Ei ole minun kasvini :I

      Poista
  6. Kovin moni kertoo taimikasvatuksen epäonnistumisesta, mutta aina sinne joukkoon mahtuu iloisia yllätyksiä.
    Hetki vielä ja päästään laittamaan kesäkukkia ulois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentään jotain on onnistunut edes vähän:)

      Poista
  7. Mulla sitten taas tuntuvat taimet rehottavan tavallista paremmin tänä keväänä. Tosin voi olla,että sekin vaikuttaa,kun olen hieman hillitymmin tehnyt kylvöjä.
    Sain jopa muutaman koristetupakantaimen,vaikka en koskaan ole niitä saanut siemenestä edes itämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun joku edes onnistuu:) Liikaa noita aina kylvää ja on sitten ihmeissään niiden kanssa...

      Poista
  8. Kuvissa olevat taimet näyttävät hyvin vehmailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No parhaita tietenkin kuvasin, en niitä ruppuja :D

      Poista
  9. Näin keväällä kiirettä piisaakin niin, ettei juuri blogeissakaan ehdi vierailla puhumattakaan, että ehtisi itse blogata. Upeaa, että sait keijunmekkosi talvetettua. Se on yksi suosikeistani. Terhakat pelargoniat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kokeilumielessä talvetin ja onnistui ensikertalaisen tuurilla ilmeisesti aika nappiin :)

      Poista
  10. Kiva kun sait keijunmekon menemään talven yli, täytyy ehkä joskus oitsekin testasta tuo mahdollisuus.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa näköjään kokeilla, pääsee nauttimaan kukinnasta aikaisin.

      Poista
  11. Hienosti sinun taimet ovat kasvaneet Ei viellä oikein uskalla istuttaa taimia ulos
    saattaa tulla viellä pakkas öitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan kannata vielä hätäillä. Saattaa tulla vaikka hallayöt ja sitten harmittaa kun taimet menee.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...