25.8.2023

ÄNGELMÄT ja niiden hoito

Kovin vähälle on jääneet postaukset viime aikoina. Instan puolelle tulee ladattua kuvia silloin tällöin. Täytyy koettaa parantaa tapansa 😌

Mutta tarkoitus oli tutkailla näitä pihan kauniita pitsimäisiä hujoppeja :) 

Sain aikoinaan eräältä puutarhatuttavalta ängelmän alun ja osoittautui myöhemmin että mukana tuli pari muutakin kasvia. Myös toista ängelmää:) Ne ovat hiljalleen kasvaneet jakopalasta isoiksi kasveiksi.

KEIJUÄNGELMÄ on kukkinut melkein näihin asti, kukinta alkoi heinäkuussa. 

Kuvassa näkyy, miten latvat ovat taipuneet sateen voimasta lähelle maata. Kasvi kannattaisikin tukea lakoamisen estämiseksi. Nousee kyllä ylös, kun kuivahtaa.




Kukinto huitelee tuolla parin metrin korkeudessa ja ylikin. Tämä sopii mainiosti ryhmiin muiden sekaan, se tuo korkeutta ja ilmavuutta.


Ängelmien lehdet ovat upeita syysväreissään. Ne muistuttavat 
jonkin verran akileijojen lehtiä



Tämä on mielestäni LEHTOÄNGELMÄ. Jos joku tietää muuksi, niin oikaiskoon kernaasti :)


Kukinto on kuin hattaraa. Korkeudessa tämä jää selvästi keijuangervoa matalammaksi, ainakin meillä.


Kasvupaikka:  Puolivarjoisen ja aurinkoisen väliltä. Tuore, multava kasvualusta eduksi. 

Lisäys: Jakamalla keväällä ja leviää myös siemenistä. Jos haluaa kasvattaa siemenistä, niin syyskylvönä maahan, koska tarvitsee kylmäkäsittelyn.

Hoito: Alasleikkaus keväällä tai syksyllä. Kukkii saman vuoden versoilla. Tarvitsee lannoitusta ja kuivana aikana kastelua. 

Muuta: Monenlaisten perhosten ravintokasvi, sopii myös leikkokukaksi, on myrkyllinen 💀


17 kommenttia:

  1. Tykkään ängelmistä, oikea paikka kun löytyy niin eivät vaadi mitään hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysin kommenttisi roskapostista! Tuo olikin hyvin sanottu, juuri sellaisia ovat :) Tykkäävät muutenkin kasvurauhasta.

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoinen postaus! En tiedä olinko edes kuullut ängelmistä, mutta nehän ovat aivan ihastuttavia kasveja (jos ei myrkyllisyyttä lasketa - hyvä kun mainitsit siitä). Keijuängelmän väriyhdistelmä kukinnan tuossa vaiheessa on kerrassaan suloinen.
    Kiitos kauniista kuvista ja tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara:) Ängelmiä näkee mielestäni aika harvoin, nämäkin tosiaan puutarhatuttava ystävällisesti lahjoitti. Ihan mukavia lisiä istutuksiin, korkeutta on aina hyvä saada lisää.
      Aika monien kasvien kohdalla lukee myrkyllinen, mutta eipä sitä ajattele, kun tuolla pihalla puuhaa. Ainoastaan maitiaisnestettä sisältävät tyräkit huomioin siivotessa, se saattaa ärsyttää ihoa. Samoin sinne kaunista viikonloppua!

      Poista
  3. Ängelmät ovat ihania ihan kaikki. Hentoja kaunottaria. Muutama vuosi sitten innostuin useamman istuttamaan. Nimet ovat menneet sekaisin, enkä ole taitava niitä tunnistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat :) Eivätkä vie mielestäni paljoa tilaa, kun kasvavat ylöspäin, vai liekö harhaluuloa ;)
      En ole minäkään varma noiden nimistä, mutta joku tietäjä toivottavasti korjaa, jos meni väärin.

      Poista
  4. Törmäsin ängelmiin ensimmäisen kerran, kun melkein erehdyin akileijainnostuksessani luulemaan sitä erikoiseksi akileijaksi. Kiinnostavaa tietoa ja hienoja kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistuttavat tosiaan varsinkin keväällä aika lailla akileijan lehtiä, ei siis ihme jos erehdyit. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Kiitos esittelystä, tuo keijuängelmä on kiinnostanut minua pitkään, pitäisi hankkia. Lehtoängelmiä minulla onkin paljon, omani ovat vaalean violetteja väriltään, mutta todennäköisesti niitä löytyy myös vaalean sävyisinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä :) Lehtoängelmiä olen nähnyt kuvissa juurikin vaaleanviolettina, sitten vaaleanpunaisen eri sävyissä sekä valkoisena. Ei tule olemaan hullumpi ostos, jos päätät hankkia sen kokoelmiisi.

      Poista
  6. Miullakin on tuota lehtoängelmää ja nyt kukinnan jäläkeenkin kauniit huiskilot ovat. Mukava kun esittelit ängelmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Se on sellainen vähän tilaa vievä istutuksissa, kasvi kohoaa korkeuksiin ja ihastuttaa sieltä :)

      Poista
  7. Ängelmät ovat ihania, minultakin löytyy muutama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat :) Mukava kun muiltakin löytyy näitä. Aika harvakseltaan näkyy missään, saisi olla enemmänkin.

      Poista
  8. Ängelmät on hianoja kukkiessaan. Mullaki niitä tiänviäres muutama, mutta mun kasvustot ei nii hääviä oo. Ovat kait liian varijooses paikas ja jääny muutenki vähälle huamiolle.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!