11.9.2023

💛 IHANAT SYYSKUKKIJAT 💛

Tänä syksynä on ollut hyvät olosuhteet loppukesän kukkijoille.

Haluaisin esitellä teille ihan uuden kukkijan pihallani eli PÄIVÄNSILMÄN. Ostin siemenet yksityiseltä fb:sta. Niistä kasvoi kahdenlaisia, tosissa on tummat lehdet ja kukat pitäisi olla punertavat, mutta niistä ei ole kuvaa, kun eivät vielä kuki. Laitoin ne liian varjoisaan paikkaan.



Todella kiitollinen kukkija ja miten uljaasti pysyi pystyssä kovilla sateilla ja tuulilla. Kukka on sen verran pieni, että jaksoi hyvin kannatella itseään.




Kukinnot heiluvat ihanasti n. 150-160 cm korkeudessa, eivät jää huomaamatta!


Arvatkaa mitä löysin siistiessäni ympyräpenkkiä? Siis jokin punahattuhan tämän täytyy olla. Muistan miten kasvatin pari, ellei kolmekin vuotta sitten jälleen kerran punahattuja siemenistä ja laitoin taimet useampaankin paikkaan. 

Jes jes jes!



Tämä onkin jo esiintynyt täällä, mutta on niin ihana väriläiskä, että menköön uudelleen. Eli KESÄPÄIVÄNHATTU, myös siemenistä kasvatettu. 
Kukki nyt toista vuotta ja ajattelin että on yksi vuotinen, mutta toisin kävi. Uskallappas olla kukkimatta ens vuonna!


Alla olevissa kuvissa aloittelee kukkimista heinäkuun puolenvälin jälkeen

 

    

Näkymä tältä päivältä eli kukintaa on kestänyt jo yli 7 viikkoa! 
Ei huono, sanos Jormaki :)

                         

Lämmin suositus näille, jos tykkäät lämpimistä syysväreistä 💛💚


Loppuun vielä muutama yleiskuva etupihalta




Ihanaa syyskuun jatkoa kaikille! Nautitaan näistä viimeisistä kukkijoista ja lämpöisistä päivistä täysillä 😍




10 kommenttia:

  1. Oi miten hienoa loppukesän kukintaa.

    VastaaPoista
  2. Hauska tutustua päivänsilmään, kiitos!

    VastaaPoista
  3. No on kyllä ihania färipilakkuja! Taas tuli toristettua keltaasen färin voima :) Punahattuhan se siinä, kiva yllätys. Ai, onko tosiaan kesäpäivänhatut monivuatisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäki luulin etteivät kuki kun kerran, mutta toisin kävi. Onneks☺️ Punahattu on hauska yllätys ja komenee tuosta vielä kun avautuu kunnolla. Keltaiset kukat syksyisellä pihalla on upeita.

      Poista
  4. Toinen toistaan ihanampia kukkasia! Päivänsilmä on minullekin uusi tuttavuus ja kuvasi siitä ovat ihastuttavia. Punahatut ja kesäpäivänhatut ovat valloittavia loppukesän kukkijoita ja nuo yleiskuvat puutarhastasi ovat upeita.
    Kiitos ja mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä silmä yllätti hennolla, mutta silti vahvalla olemuksellaan. Väri on huikea, tykkään. Pitää muistaa välillä kuvata kokonaisuuttakin, vaikka yksityiskohdat puhuttelevat yleensä enemmän. Kivaa viikon jatkoa 🍁🍄

      Poista
  5. Syksyyn sopivat erinomaisesti kauniit keltaiset kukkijat. Kiva yllätys tuo punahattu!
    Sinulla on siellä oikein rehevää ja kukkaisaa!

    VastaaPoista
  6. Ihania syksyn värejä ja kukkijoita . Minä sain myös jotain päivänsilmää vaihdossa toivottavasti kukkii jo ensi vuonna . Yleiskuvissa näkee miten kaunista teillä löytyy . Mikä on tuo ensimmäisessä yleiskuvassa kapea lehtinen komea kasvi ?
    Mukavan yllärin päivänhatut sinulle järjesti . Katselin edellistä postausta ja ihania ängelmiä niitä minäkin haluaisin .

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!