1.3.2019

Mustasilmäsusanna, Miinanköynnös, Lumihiutale

Mustasilmäsusannaa olen kasvattanut muutamana vuonna. Välillä on ollut paussia vuosia, mutta nyt taas tulossa, kiitos  arvontavoiton 😃
Ensimmäinen kasvatukseni kauan sitten meni mönkään tai ei kasvatus, mutta kun vein ne suoraan ulos auringon paisteeseen karaisematta. Paperiahan niistä tuli 😡. Sitä oli niin aloittelija näissä kasvatusasioissa, mutta oppi meni kerralla päähän.
Seuraavalla kerralla taisinkin kasvattaa ne suosiolla sisällä. Sussu on siitä kiitollinen köynnöskasvi, että menestyy vallan hyvin sisälläkin kasvatettuna.
 Kukat oli aika isoja, mulla ei ole mikään pieni käsi.

Alla oleva kuva otettu lokakuun loppupuolella ja aina vaan jaksaa kukkia.
Sisällä jatkoivat kukkimista aina marraskuulle saakka, mistä seuraava kuva todisteena.
Tykkään myös tästä valkoisesta versioista.
Taimia vuosien takaa...
Toivottavasti kasvamassa olevista tulee kaikkia kolmea väriä eli oranssia, keltaista ja valkoista. 

Miinanköynnöstä kokeilin ehkä yhtenä vuonna. En tiedä oliko kasvupaikka väärä tai jotain muuta puutosta, mutta ei tämä oikein päässyt hurmaamaan minua. 
 Kukkien väri tosin mielyttää. Ehkäpä joskus vielä kasvatan.....

Lumihiutale on lähes joka vuotinen kesäkukka puolivarjon etukuistilla. Värejäkin löytyy nykyisin muitakin, kuin valkoinen.


Helppo, kaunis ja runsaasti kukkiva. Sanotaan ettei tätä tarvitse nyppiä, mutta kyllä minä nypin vanhat kukat pois. Jotenkin rentouttaa ja rauhoittaa se nyppiminen....
....kasvi siistiytyy huomattavasti.
Olen kasvattanut tätä ostosiemenistä sekä itse keräämistäni siemenistä. 


 Näihin keräsin siemenet ostokukista ja ihme kumma tuli emojen värisiä jälkeläisiä.


 Jos mietit puolivarjoon, jopa varjoon sopivia kesäkukkia, niin lumihiutale on yksi ehdottomista suosikeistani.

Haluaisin kuulla teidän kokemuksia näistä kukista.

Mukavaa maaliskuun alkua kaikille :)

20 kommenttia:

  1. Mustasilmäsusannan kasvatus meni totaalisesti pieleen, en saanut kasvia edes kukkimaan. Sinulla on upeat köynnökset. Lumihiutaleen olen luullut olevan kasvi,njolle omalla pihallani ei ole sopivaa paikkaa. Mutta viime kesänä totesin, ettei parempaa varjon amppelikasvia taida ollakaan. Kukinta oli runsas ja kesti pitkälle syksyyn. Hankin varmasti ensi kesäksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihiutale on tosiaan mainio kasvi varjoisampaan paikkaan. Ja kiitollinen kukkija.

      Poista
  2. Mustasilmäsusannoo en oo kasvattanu, samat kokemukset Miinanköynnöksestä. Kasvatin muatilalla ollessa eteläänpäin olevalla parvekkeella ja kukinta ei ollu runsas. Hyvin se muuten kasvo, valo ainakin riitti! Lumihiutale valakosena on miun väri ja laitan tulevanakin keväänä sitä kuistille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun tuo miinanköynnös teki niin hintsusti kukkia. Lehdet kyllä oli komiat ja vähän erikoisemman muotoiset. Lumihiutaleet kukoistaa siis sinullakin ens kesänä :)

      Poista
  3. Minä meinasin kasvattaa sitä toisennäköistä miinanköynnöstä, 'White Feather' -lajiketta. Hassua, kun kahdella sekä lehdiltään että kukiltaan täysin eri näköisellä kasvilla on kuitenkin sama nimi. Lumihiutaletta minulla on ollut monena vuonna ja aina siihen on tullut kirvoja. Nätti ja runsaasti kukkiva kasvi on kyllä muuten, mutta on tainnut olla hoitajassa vikaa... Tänä vuonna ei tarvitse enää sitä kasvattaa, kun hankin viime kesänä valkoisen karjalanneidon siihen puolivarjon amppelikoukkuun, missä on ollut lumihiutale. Valkoinen mustasilmäsusanna olisi myös kiva kasvi kokeilla, tietäisi vain mihin sen laittaisi :D Mukavaa, aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin oikein miettimään noita kirvoja lumihiutaleessa. Enpä muista että olis koskaan ollut....mistähän ne sinulle tuli?
      Jahah, minulle uusi tieto että karjalanneitoa saa valkoisena. Muutenkin on semmonen kukka, jota en ole koskaan hankkinut.

      Poista
  4. Joskus ollut lumihiutaletta, koskaan en ole itse kasvattanut, pitäisikin kokeilla, onko vaikea kasvatettava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, jos kerran sain omista siemenistäkin lähtemään. Hitaanpuoleinen, kannattaa aloittaa hyvissä ajoin kasvatus.

      Poista
  5. Mustasilmäsusannaa olen myös kasvattanut ja jälleen on uudet taimet kasvamassa. Valkoista olisin toivonut löytäväni, mutta jää varmaan tältä kesältä haaveeksi. Lumihiutale on mun suosikki, OLetkoitse kasvattanut taimia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on jotenkin niin raikkaan näköinen ja kaunis totta kai. Olen kasvattanut lumihiutaletta itse ja ihan helposti se kasvoi :)

      Poista
  6. Mullon ny ensimmäästä kertaa valakooset sussut tulos. Saa nähärä kuinka käy. Nua värikkähät lumihiutalehet o hianoja. Joskus oon kokeellu valakoosia osto taimista, mutta eivät meinaa kestää meikälääsen kastelutottumuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja sun sussuille. Mulla meinas mennä jo hermot, kun vasta yli viikon päästä alkoi näkyä jotain möykkyä mullan pinnalla. Nyt pukkaa jo oikeaa lehtiparia ensimmäiset tulemaan. Kyllä ne siitä.
      Joo, tykkään värikkäistä lumihiutaleista kyllä, vaaleanpunertava on niin hempee...

      Poista
  7. Tuota perinteistä Susannaa on tulossa, on kai aika helppo, koska olen aikaisemminkin onnistunut. Lumihiutaletta olen sijoittanut myös puolivarjoisiin ruukkuihin, mutta taimia en kasvattanut itse. Se on kiitollinen eikä ole syksylläkään kylmänarka heti ensi pakkasilla. Komeat kukinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne siitä kasvaa, kun alkuun pääsevät. En muistanut kuinka pian itävät ja hermo meinas mennä, kun kesti ja kesti ennen kuin itivät. Tosin alle 10 pv, mutta odottavan aika on pitkä :D
      Tosiaan lumihiutaleet kukkii vielä lokakuulla täyttä päätä, sitkeä sissi!

      Poista
  8. Kas, olen luullut, että lumihiutaleen kukat on aina valkoiset. Kauniita on vaaleanpunainen ja sinertäväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vaaleanpunaiset ja lilansiniset ovat olleet markkinoilla nyt muutaman vuoden...muistaakseni. Hetihän niitä piti ostaa kun vastaan tulivat.

      Poista
  9. Suloinen lumihiutale. En ole koskaan itse kasvattanut, mutta joskus olen ostanut valmiin amppelin. Miinanköynnös kiinnostaisi myös, sen kukat ovat kiehtovan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihiutale on söötti :)
      Ihan hauskat kukat on tuossa miinanköynnöksessä tosiaan.

      Poista
  10. Olet kyllä melkoinen viherpeukalo, kertakaikkiaan. Mulla ei tahdo keväiset siemenkasvatukset onnistua. Ihastelin kelatisen sussunkukan suuruutta. Lumihiutale on tullut hankittua joka kesä. Miinan köynnöstä olen pariin kertaa kylvänyt, tykkään sen eksoottisesta lookista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nina, onhan noita kukkia tullut kasvatettua monena vuonna. Aina oppii silti jotain uutta.
      Nuo sussun kukat oli kyllä mahtavan isoja. Lumihiutale taitaa olla aika monella ollutkin, sitä on niin yleisesti saatavillakin.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!