Tässä minulla on kaksi viikkoa sitten kylvetyt lobelian taimet. Ovat kasvaneet tavallisen keittiön työvalon alla. Valot ovat olleet päällä käytännössä katsoen koko päivän, yöksi sammutettu. Sähkön hintaa ajatellen päätä huimaa, mutta mitä sitä ei tekisi pikku taimien eteen... ja sitä paitsi, harrastuksista saa aina maksaa :D :D
Siemenetkin olivat useamman vuoden vanhoja. Itivät silti todella hyvin.
Kasvatusastiana on minidonitsipakkaus, josta saa tällaisen kätevän minikasvarin. Multaa mahtuu n. 2,5 - 3 cm, mikä on ihan riittävä määrä.
Laitettuani mullan, kostutin se kunnolla ja painelin peukalon päällä matalan "kuopan", johon oli helppo sirotella siemenet. Muutamassa päivässä nousivat pintaan ja kun mullan piti kosteana, ne kasvoivat nopeaan.Tänään päätin koulia ne. Minusta tämä kylvötapa on kätevä koulimista ajatellen, saan nostettua lusikalla koko paakun kerralla ja siirrettyä uuteen kasvupaikkaan.
Teen valmiiksi multaan kolon, johon saa paakun laskettua nopeasti ja vaivatta.
Ei ehdi taimipaakku edes kissaa sanoa, kun on jo uudessa purkissa :D
Sitten vaan vettä päälle ja ei kun odottamaan. Näissä purkeissa ne mahtuu kasvamaan istuttamiseen saakka.
Jos jollakin on vielä kätevämpi kikka niin kertokoon ihmeessä. Toki voisi kylvää suoraan isompiin taimipurkkeihin tuon "tuppaa" mutta minikasvarissa tuntuvat viihtyvän ja kasvavan.
Katsotaan vaikka parin viikon päästä mitä niille kuuluu. Ja hei, vielä ehdit sinäkin kasvattaa omat lobeliasi! Lajeja on monia, värejä samoin. Mulla sattui olemaan riippalobelia Saphirin siemeniä valmiina.