Jokos olet tutustunut tälläisiin joulutorttuihin tai peräti maistellut?
Täytteenä on käytetty puolikas vihreästä kuulasta.
Vinkkinä voin kertoa että täytteelle painellaan ensin pieni monttu ja pallon puolikas asetellaan pyöreä puoli alaspäin niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Ei muuta kuin kokeilemaan jos vielä on taikinaa jäljellä ja vihreitä kuulia :)
TERVETULOA saamaan vinkkejä puutarhan hoitoon kotipuutarhurin näkökulmasta. Kerron perennojen ja kesäkukkien kasvattamisesta siemenistä, teen kasviesittelyitä ja kokoan väriteemoja. V-vyöhykkeellä sijaitsevaa puutarhaa pyritään muuttamaan hiljalleen helppohoitoisemmaksi. Nappi-koiramme häärää kaikessa mukana pihalla :) Ota rohkeasti yhteyttä maatuska4 at gmail.com
26.12.2017
22.12.2017
Hyvää joulua blogiystävät!
Jouluun ja sen odotukseen liittyy monenlaisia tuntemuksia. Lapsiperheissä sitä odotetaan innolla ja näin mummuna pääsee osaksi sitä riemua ja iloa mitä se tuo mukanaan.
Joissakin kodeissa tunnetaan syvää tuskaa siitä, ettei sitä lapsiperheen joulua koskaan tullutkaan :( Lapsettomille varsinkin joulun aika on erityisen raskasta.
Myös läheisensä menettäneiden kodeissa on haikeutta ja surua. Tai jos on vakavaa sairautta. Voimia heille kaikille!
Haluan toivottaa mitä parhainta joulua sinulle blogiystäväni.
Myös sinulle, joka piipahtelet täällä, mutta et jätä merkkiä käynnistäsi.

Pari vuotta sitten ostetut jouluverhot
Tämä porukka toivottaa eteisen lipaston päällä kaikki tervetulleiksi.
Vanha, upea pieni kätkyt on mummuni peruja.
Haluan toivottaa mitä parhainta joulua sinulle blogiystäväni.
Myös sinulle, joka piipahtelet täällä, mutta et jätä merkkiä käynnistäsi.
4.12.2017
Joulukortit itse tehden
Päätin tänäkin vuonna askarella joulukortit itse. Ostin kartokilevyjä ja paperileikkurilla tein sopivat pohjat. Ostin myös alennusmyynnistä lehtiön, missä oli erilaisia jouluaiheisia papereita.
Kotona vasta hoksasin siinä olevan aika monta Merry Christmas-tekstillä olevaa paperia. Väreissäkin oli toivomisen varaa, mutta nuo punasävyiset tuli kaikki käytettyä ja vähän muutakin. No nuita voi hyödyntää muissakin, kuin joulukorteissa.
Ostin myös muistaakseni 80snt:llä tälläistä tähtitarranauhaa sekä pieniä askarteluun sopivia kakkupapereita.
Loppuun vielä yksi viime vuodelta jäänyt kortti. Näiden tekemisessä menikin jo vähän enemmän aikaa...
Ei tulleet paljoa maksamaan. Katselen aina kaikki nauha-koriste- ym. tarjoustavarat läpi, niistä löytää edullisesti hyviä korttitarpeita.
Mistä kortista sinä muuten tykkäsit eniten?
Kotona vasta hoksasin siinä olevan aika monta Merry Christmas-tekstillä olevaa paperia. Väreissäkin oli toivomisen varaa, mutta nuo punasävyiset tuli kaikki käytettyä ja vähän muutakin. No nuita voi hyödyntää muissakin, kuin joulukorteissa.
Ostin myös muistaakseni 80snt:llä tälläistä tähtitarranauhaa sekä pieniä askarteluun sopivia kakkupapereita.
Tämmösiä tuli tällä kertaa.
Nämä menee nuoremmille saajille. On tuo kielikin paremmin hallussa :)
Ei tulleet paljoa maksamaan. Katselen aina kaikki nauha-koriste- ym. tarjoustavarat läpi, niistä löytää edullisesti hyviä korttitarpeita.
Mistä kortista sinä muuten tykkäsit eniten?
Hyvää itsenäisyyspäivää 100-vuotiaalle Suomelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)