26.2.2021

Kylvökset kasvaa🌱🌱

Tänään on ollut oikein keväinen päivä. Aurinko paistoi heti aamusta 🌞 ja lumia on tullut rytinällä katoilta. 

Ensimmäiset kylvökset ovat jo hyvässä vauhdissa ja kasvun ihmettä seurataan yhtä innolla, kuin lukuisina muina vuosina. Aina se on yhtä vaikuttavaa ja ihmeellistä💚

NIITTYSALVIAN siemenet olen ostanut netistä ja niiden sanottiin itävän hitaasti ja epäsäännöllisesti. Minusta nämä iti hyvin ja kasvukin oli nopeaa, koska on koulittu n. 3 viikon päästä kylvöstä. Kuva tältä päivältä.

KIRJOPEIPPI eli VÄRINOKKONEN, en muista tämän lajia, ostin siemeniä netistä yksityiseltä. Tähän pitäisi tulla tummaa aika paljon.

KIRJOPEIPPI Chocolade Symphonyn siemenet itivät hyvin ja näistä on tulossa hyvin taimia. Mietin vaan, että pitäiskö nämä pilleröidyistä siemenistä kasvaneet koulia yksitellen vai ryppäänä?

LUMIHIUTALEET ovat myös itäneet hyvällä prosentilla. Valkoisia oli vain 5 pilleriä, yksi on heikossa hapessa. Vaaleanpunaisista iti kaikki 10 pilleriä ja ne ovat ehdottomasti terhakoimmat taimet näistä. Sinililat pienimpiä, mutta itivät kumminkin.

BASILIKAT ovat hyvässä kasvussa ja kunhan vähän vielä kasvavat, koulin ne. Pitäisi tehdä pian II kylvös, että riittää. Lapsenlapset syö näitä hulluna suoraan purkeista :D

KEIJUNMEKOT on ryöpsähtäneet kasvuun, vaikka en ole lannoittanut vielä yhtään. Nämä on pienissä n. 4-5 cm ruukuissa, odottavat isompiin koulimista.


Hei, mites teidän taimikasvatukset edistyvät? 
Ensi kuussahan vasta alkaa suurimmaksi osaksi kylvöt ja kasvatukset.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE 💚💛


13.2.2021

💚 Postin tuomaa 💚

Viime viikolla oli toinen joulu, kun posti kiikutti laatikkoon siementilaukset. Kahdesta paikkaa tilasin ja samana päivänä tulivat. 

Häävin maltoin riisua takin päältä ennen avaamista, kun töistä tullessa käväsin laatikolla ja kiikutin aarteet keittiön pöydälle :)

Samettiruusu Vanillaa ja uutena tuommoista punertavaa.

Tsinniaa otin tällä kertaa vain tätä matalaa lajiketta. Kiinanasteria kokeilen useamman vuoden jälkeen taas. Viimeksi siemenet eivät itäneet ollenkaan!!

Tämä Isopantaheinä vaikutti erittäin kiinnostavalta! Täytynee kokeilla.
(kuva netistä)

Lumihiutaleet ovat aina olleet suosikkejani. Olen aikasemminkin kasvattanut näitä siemenistä. Olen kerännyt jopa omista kasveista siemeniä tai paremminkin otin talteen koko kuivuneen oksan ja varistelin sen multaan. Kyllä siitä muutama taimi kasvoi.





Sininen lienee tätä violettiin vivahtavaa, sitä olen löytänyt kaupoista, en sinistä.
Vaaleanpunaista on myös ollut , tykkään kaikista väreistä, joten tilasin jokaista.
Pari, kolme vuotta edellisestä tilaamisesta ja pakkaustavatkin olivat muuttuneet. Pienet, pilleröidyt siemenet oli pakattu tälläisiin putkiloihin. Toisaalta ihan kätevät.
                                            
Leikkokärsämöä ajattelin kokeilla pihan kuivimpiin paikkoihin, koska aikoinaan  kasvattamani ovat haalistuneet lähes valkoisiksi. Se onkin niille tyypillistä, että  ajanoloon haalistuvat. 
Viihtyvät oikein hyvin kuivassa kivituhkassa nykyään :)

Toivotaan hyvää itämis%, koska siemeniä ei ollu hirveän montaa.
Mukana oli kiva kylvömerkki :)

(kuva netistä)
Nämäkin oli pilleröity, mutta toisella tavalla. Tuo "suolan" näköinen liukeni nopeasti pois kylvön jälkeen. Toivottavasti nämäkin lähtevät ja tulis mahdollisimman monta tummalehtistä. Värinokkosesta saa kätevästi latvapistokkaita ja näin niitä on helppo lisätä.


Tätä on ollut ennenkin ja tuo heleä vaaleankeltainen vetoaa minuun :)


Loistosalvia on hiipunut hiljaa pois, nyt täytyy uusia kanta. Se on loistava ryhmäkasvi!




💚    HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ  💚