Iloinen tervehdys Sinulle täältä maaseudun rauhasta!
Olen 50 v. nainen, lähtöjäni maalaistalosta ja koska viihdyn maaseudulla, mihinkäpä minä täältä lähtisin tai kaipaisin. Tosin paikkakunta on avioliiton myötä vaihtunut. Miehen perässä siis aikoinani tänne muutin.
Olen aina tykännyt valokuvaamisesta. Kukista olen myös pitänyt aina, siksi oman pihan laittaminen ja sen kuuvaaminen oli aika luontevaa.
Tosin ensin jouduin odottamaan omaa taloa ja pihaa, myöhemmin sopivaa aikaa sen laittamiseen. Lasten ollessa pieniä ei pihan hoitamiseen olisi jäänyt tarpeeksi aikaa, se kun vie mennessään ... ainakin minut on vienyt.
Haluan kuvin ja sanoin kertoa mitä meidän pihalla on näiden vuosien aikana tapahtunut. Kuvat ovat kaikki omaa käsialaani ja huomaan nyt jälkeenpäin, että hätäpäissäni en ole muistanut joka kuvaa edes signeerata, mutta omakseni tunnustan.
SELÄTÖN PUUTARHURI on mielestäni aika kuvaava nimi tälle blogille, sillä se kuvastanee aika hyvin tämän hetkistä elämääni. Puutarhuri en tosin ole, pelkkä harrastelija vaan, mutta selkä on oikeesti aika sökö!
Kolmisen vuotta sitten (2009)selkä sanoi työsopimuksensa lähes irti ja nyt mennään sitten sen ehdoilla.
Täysin harrastelija pohjalta olen pihaani laittanut kaikki nämä vuodet, kunnes selkä on pakottanut ottamaan nykyisin aika löysin rantein... ja suorin selin.
Olen kuumeisesti miettinyt keinoja miten voisin osallistua pihanhoitoon ja opetellut käyttämään erilaisia apuvälineitä, mutta tarvitsen toki apua mm. kukkapenkkien ruohomisessa, taimien istuttamisessa, uusien penkkien teossa, kasvien siirroissa ja muutoksissa, mullan ja ruukkujen nostamisessa ym. koska itse en siihen kykene.
Pääsääntöisesti kaikki mikä on maassa tai raskaampaa kantamista jää jonkun muun tehtäväksi.
Hätä keinot keksii ja pakko on ollut oppia näkemään asioita uudessa valossa, vaikkei se ihan kivuttomasti ole käynytkään. Välillä on ottanut henkisesti aika koville, kun rakasta harrastusta ei voikaan tehdä kuten haluaisi. Tai kun ei pysty tehdä itse ja on pakko pyytää apua. Joku pieni juttu, joka käy muilta tuosta vaan, voi olla ylipääsemättömän hankalaa minun tehdä. Se turhauttaa välillä vietävästi.
Liika hössötys mm.rikkaruohojen suhteen on nykyisin kummasti vähentynyt, on ollut pakko. En voi kuvitella pyytäväni apua jokaisen rikkistupon poistamiseen ja apuvälineilläkään ei kaikki onnistu. Sen sijaan osaan nyt ehkä enemmän nauttia kukista ja niiden kauneudesta.
Alussa, kun selkäkipu oli pahimmillaan enkä pystynyt tehdä mitään syystöitä kevättä varten, olin varma ettei pihaan nouse ainuttakaan piikkiä, mutta ihme ja kumma, sieltä ne vaan keväällä puskivat pintaan ja lopulta kukkaan.
Keväisin kylvän edelleen kukansiemeniä normaaliin tapaan, koulin vointini mukaan, vähän kerrallaan, kastelen, kasvatan ja pidän huolta pikku taimista.
Pihalle on kehitelty ruukkupuutarha erilaisten pylväiden päälle, amppelit ovat lisääntyneet ja parvekelaatikoita ym. istutusta ja hoitoa helpottavia juttuja.
Tietyin muutoksin voin edelleen osallistua minulle niin rakkaaseen harrastukseen. Jo pelkkä kuihtuneiden kukkien poisto tai istutusten kastelu saavat hyvälle mielelle. Pystyn edes johonkin ja kukat palkitsevat loistollaan.