30.6.2025

NUPPUJA osa1, tunnistatko kaikki?

Heipparallaa. Kesäkuun viimeistä päivää viedään, ei tahdo millään uskoa! 
Alkukesä on mennyt nopeaa, vaikka on ollut suht koleat säät. Toisaalta viileys on taannut pitemmän kukinta-ajan lähes kaikille kasveille ja sekös vain passaa.

Kun tuolla pihalla kiertelee kameran kanssa, tulee mieleen yhtä ja toista postattavaa. Tällä kertaa keskitytään kasvien nuppuihin. Ajattelin että saatte yrittää arvailla mistä kukista / pensaista nuput ovat.

Valitan heti muutamien kuvien laatua.



1


2


3


4


5


6


7


8


9


10


11


12


13


14


15


Siinäpä ne oli tällä kertaa, lisää tulossa myöhemmin. Muutama kuva pihalta tässä välissä ja lopuksi kerron mistä kasveista nuppujen kuvat olivat 😊







Pakko viritellä aitauksia kukkapenkkeihinkin pikku tihulaisen takia ja osin myös turvaksi. Tuon sisällä kasvaa mm. kultatyräkki, josta lähtee inhaa maitiaisnestettä. Jos ei ole hyväksi iholle, tuskin on pikkupirpana suulle/mahalle.💚 


💛💛💛💛💛💚💚💚💜💜💜😎😎😎💚💚💛💛💜💜💚💚

Mutta nyt ne vastaukset:

1. Purppuraheisiangervo
2. Töyhtöangervo
3. Keijuängelmä
4. Mukulapaloyrtti
5. Kyläkurjenpolvi
6. Värililja
7. Hopeahärkki
8. Kullero
9. Purppurapunalatva
10. Kuunlilja
11. Vuorikaunokki
12. Poimulehti
13. Pioni
14. Jalopähkämö
15. Keijunkukka

Olis kiva tietää montako tunnistit ja  mikä oli vaikein tunnistaa ?

21.6.2025

KELLUKAT Geum

Hei kaikki ja mukavaa juhannuksen jatkoa. Villasukat ja paksu pusero on ollut tarpeen, ainakin täällä. Aika on mennyt kuin kuin siivillä koiranpennun kanssa. Jopa sitä ehtikin unohtaa, miten paljon siitä on työtä. Hirmuinen pureksija ja tihutöiden tekijä, kukat saa kyytiä pihalla ja kaiken joutuu piilottaa. MUTTA on se ihana pallero, varsinkin kun nukkuu.

Sitten asiaan. Pihalta olisi paljonkin raportoitavaa, mutta tällä kertaa keskityn erilasiin KELLUKOIHIN mitä pihaltani löytyy. 

Ensimmäinen hankita on ollut aikoinaan TULIKELLUKKA, muita ei silloin ollut saatavillakaan.








Seuraavaksi ostin yksityiseltä siemeniä, joista kasvoi tällaisia.


Kukat ovat perinteisen ojankellukan tapaisia, mutta väritys punertava. Kasvutapa nuokkuva eli joutuu pyllistellä nähdäkseen kukat. 


Viime kesän ostoksia oli mm. "Mango"


Todella kauniin värinen kukka. Istutin sen liian kuivaan paikkaa eikä se päässyt kovin runsaaseen kasvuun, täytyy etsiä sille parempi kasvupaikka. Muutama ihana kukka kuitenkin ilmaantui ja iloinen ostoksesta. Kasvutapa on pysty eli kukat tulevat kauniisti esille.


"Apricot Pearl"  Kasvaa nuokkuvana ja kukat katsovat maata kohden. Väri tosiaan oli kellertävä, mikä ei minua haittaa, mutta esitekuvassa oli enempi punertava ja kukkakin erilainen.



Sitten ihanimpaan kellukkaan mitä olla voi eli "Mai Tai"

Kasvutapa on ylöspäin / sivulle katsova eli kukat näkyvät kauniisti. Olen ihan rakastunut tähän kasviin. Lisäksi kellukat tuntuvat olevan kestäviä, kaikki nousivat mitä viime vuonna istutin. 


Näistä kukista ei vain saa kyllikseen vaikka ihastelee useita kestoja päivässä 💗


Ensi kerralla lisää kukkasia , voikaa hyvin!