Kesäkukat kuuluvat kesään.
Olen kasvattanut niitä siemenistä itsekin ja aikomuksena on jatkaa perinnettä sekä mahdollisesti laajentaa valikoimaa.
Samettikukilla aloitin aikoinaan.
Ne ovat helppoja, lähes takuuvarmoja ja kauniita:)
Tässä kääpiösammareita.
Yhdessä taimessa voi olla satakin kukkaa, uskomatonta....
Näitä kasvatin monena vuonna.
Vanillaa vaihteeksi
Nämä isot on vaan niin i h a n i a!
Kehäkukat ovat aina olleet suosikkejani.
Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa kasvatusta ruukuissa.
Onnistuivat hyvin myös ruukkukasveina, mutta vaativat kunnon multatilan, koska kuivuvat nopeasti auringossa.
Kehäkukat ovat päässeet etupihan korkeisiin kukkalaatikoihin. Laatikot osoittautuivat erinomaisiksi korkeutensa puolesta ja sointuvat mielestäni hyvin seipäiden, kivien ja laattojen väriin.
Leijonankidat on vaan yksinkertaisesti niin huippuja!
Väreissä löytyy, koskaan et voi olla varma mitä värejä saat seoskylvöstä.
Huikeimmat kokemukset eri värien kirjosta, olen saanut
juuri Leijonankitojen kautta
juuri Leijonankitojen kautta
Lobeliat on tämän kesän uutuuksia omakasvatuksena.
Taimia hyvässä vauhdissa...
Ensimmäisen kukan ilmaantuminen tuntui kivalta, mutta lisää oli luvassa...
Kukinta oli ihan mukavaa luode-pohjois ikkunalla.
Sininen ei jostain syystä kukkinut yhtä komeasti.
Punaisen hehkua toivat Tulisalviat,
myös tämän kesän uutuuksia siemenkasvatuksen saralla.
myös tämän kesän uutuuksia siemenkasvatuksen saralla.
Voin suositella, helppoja ja kukkivat upeasti.
Taimia keväältä;
Kukat suorastaan hehkuivat:
Kiiltomalva 'Purple Satin' oli nimensä veroinen
ja hurjan kova kukkimaan.
ja hurjan kova kukkimaan.
Yleinen kysymys kuului: mikä tuo kukka on, joka kukkii noin mahottomasti?
Lehdet kasvoivat niin suuriksi että peittivät kukat.
Poistin lehtiä surutta kukkien tieltä.
Poistin lehtiä surutta kukkien tieltä.
Nämä säilyvät maljakossakin useita päiviä.
Mustasilmäsusannaa olen kasvattanut myös muutamana kesänä, menestyy muuten sisälläkin!
Kukki vielä lokakuun lopulla täyttä päätä.
Auringonkukat piristävät loppukesän pihaa ja väreissä on mistä valita. Jokainen löytää varmasti mieluisen.
Orvokeistahan kausi keväällä alkaa! Värit vaihtelevat vuosittain.
Pieniä siementaimia nousee pitkin kesää vähän sieltä sun täältä ja niitäkin voi pelastaa purkkeihin tai penkkeihin.
Pieniä siementaimia nousee pitkin kesää vähän sieltä sun täältä ja niitäkin voi pelastaa purkkeihin tai penkkeihin.
Lumihiutaleet kuuluvat minun kesääni. Menestyvät hyvin varjoisalla kuistilla, vaikka tässä kuvassa paistattelevatkin ilta-auringossa.
Tässä on näköjään
sini-valkoinen kesä meneillään.
Begoniaa ostan silloin tällöin.
Keskipäivänkukka on vähän oudompi, mutta kokeilemisen arvoinen.
Neilikat jaksaa kukkia koko kesän.
Petuniat ovat myös itseoikeutettuja kesäkukkia.
Seuraavaksi tarkoituksena kasvattaa itse.
Seuraavaksi tarkoituksena kasvattaa itse.
Krassit ovat aivan hervottomia kukkijoita ja mitä värejä!
Pelargoniaa saisi laittaa useamminkin,
kauniita ovat.
kauniita ovat.
Hopean sävyt ovat myös näyttäviä.
Tässäpä hauska tapaus: purkissa kasvavan kärhön juurella kasvoi hopealehteä. Se meni kärhön mukana ulkorakennuksen suojiin talveksi. Keväällä hopealehti näytti elinvoimaiselta, joten sai jäädä kärhön viereen ihan koemielessä.
Ja kas kummaa, se alkoi lykätä kukkavartta ja tälläiset kukat sieltä ilmestyivät kesän päälle.
Tuoksuhernettä kokeilin nyt vasta
ensimmäistä kertaa.
ensimmäistä kertaa.
Nämä menee jo ehkä enemmän syysistutusten puolelle.
Hei!
VastaaPoistaIhanat kuvat ja ihanammat kukat! Itse kasvatellut siemenestä asti lähinnä astereita ja samettikukkia. Nyt ollut muutaman vuoden tauko ja olen jäämässä vuorotteluvapaalle, jolloin aikaa riittää kesäkukille. Upeita, inspiroivia nämä!
Kiitos. Kesäkukkien kasvattaminen on loppujen lopuksi aika helppoa. Tilaa se tosin vaatii:) Kannattaa vaan rohkeasti kokeilla eri lajeja! Kavereiden kanssa voi vaihdella siemeniä tai taimia, niin ei tartte itse ihan kaikkea kasvataa alusta asti.
VastaaPoistaUpeita kuvia, ihania kukkia. Sain paljon inspiraatiota näistä.
VastaaPoistaKiva jos löysit jotain ideoita näistä. Mukavaa kesän jatkoa!
PoistaJoskus olen luullut, että olen ainoa, joka jaksaa vouhottaa leijonankitojen puolesta. Ne ovat kyllä mainioita kasveja! Kukkivat pitkään, jos leikkaa tunnollisesti kuihtumassa olevat kukat pois. Ne jaksavat kukkia vielä lokakuussakin, kun kaikki muut kukat ovat yöhallojen takia kupsahtaneet. Kiva blogi sinulla, eksyin tänne puolivahingossa ja palaan varmasti uudelleen. :)
VastaaPoistaKiitos jakamisesta, kauniita kesäkukkia. Minä olen myös niitä samettikukkia miettinyt. Tänä vuonna olisi tarkotus panostaa enemmän kukkiin ja kasveihin. https://www.taimimaa.fi/tuotteet
VastaaPoistaKiitos Sanna käynnistä ja kommentista
PoistaIhania kesäkukkaistutuksia. Ja onpa kiva kun laitat kuvia myös koko istutuksesta, eikä vaan yhtä kukkaa lähikuvassa.
VastaaPoistaKiitos :) Ehkä noista voisi joku saada inspiraation poikasta. Tykkään itsekin katsella kokonaisuuksia, toki myös lähikuvia itse kukista.
Poista