Ruusuja, Roses

Jostain syystä ruusut ovat olleet pienessä roolissa pihassamme. Ajattelin aina että ne on niin hankalia kasvattaa, eikä ryhmäruusuja ole hankittu edelleenkään, mutta muutamia pensasruusuja on sentään.
Juhannusruusu
Löytyi pihasta surkeassa kunnossa; se oli täysin kuiva ja näivettynyt. Mietin ettei se voi mistään käsittelystä enää ainakaan huonontua ja vedettiin moottorisahalla juuresta poikki. Muutaman vuoden päästä se kukki valtoimenaan.
Myöhemmin ruusupenkki jouduttiin raivaamaan pois muutostöiden yhteydessä, mutta se jatkaa elämäänsä takapihalle siirretyn alun voimin.



Teresanruusu  
Suosikkirusuni. Kukinta kestää pitkään, lähes taukoamatta syyskesälle.




Valamonruusu 
Hurmaa värillään ja tuoksullaan.



Kumpa saisi tuoksun mukaan!
Juhannusmorsian 
Hempeilee vaalenpunaisena.


Suviruusu 



Pohjantähti  
Kukat on sööttejä, mutta piikit on isoja ja teräviä! 
Karsiminen on aina yhtä työlästä!

Pohjantähti on köynnösruusu, se tarvitsee kunnon tuen kaareville, piikkisille oksilleen.
Blanc Double de Coubert 
Kerrottuna ihan kiva, komeat kiulukat tekee.


Williamin keltaruusu
 Olin toivonut keltaista ruusua, mutta niiden oli luvattu menestyvän vain etelässä. Sitten löysin Williamin :D

Monta vuotta sain odotella pienen alun kukkimista ja kerran jouduin sen siirtämäänkin, mutta tämä oli vaivan arvoista :)
Minette, Mustialanruusu
 Tämä kaunotar oli kauan ilman nimeä, kunnes useampikin ihana ihminen tunnisti sen täällä blogissa, kiitos siitä:)
Kärsii sadekesistä ja nuput ruskistuu silloin herkästi.



Tarjanruusu
Syksyn 2012 hankinta

Menee lähes köynnösruususta, kun kasvaa niin korkeaksi. Olen sitonut sen kaariporttiin ja nousee nätisti sitä pitkin.
                 Maanpeiteruusu, Rosa "The Fairy"
hankittiin terassin eteen uuteen kivipenkkiin
On kesän -13 hankintoja. 

Kesällä 2015 hankittu:
Louise Bugnet
Louisea olen metsäsätnyt jo parisen vuotta. 
Kannatti odottaa, on se niin upea!


Nuppu on huisin kaunis eri vaiheissaan!




Jens Munk


Prairie Joy
Valloittava ruusu, ihanan väri.
Linnanmäki, Linnanmäen kaunotar




Robustaruusu
Upeat punaiset kukat, voimakkaat varret. Pitäisi kukkia pitkin kesää.

Tarhakurtturuusu "Sofia"





Tove Jansson



Henry Kelsey
 Köynnösruusu, upea väri ja kiiltävät lehdet.


Merveille
Olin ihaillut violettiin vivahtavia ruusuja, mutta harmikseni nekin viihtyivät vain I-II vyöhykkeillä. Sitten taimitarhoille ilmestyi Merveille ja sen hankin heti.

 Kukat kestävät harmillisesti aika lyhyen aikaa

Neidonruusu

Apteekkarinruusu



Snow Pavement

Tämän väri ei ole minulle mieluisin, vivahtaa liikaa sinertävän vaaleanpunaiseen

David Thompson




Kempeleen kaunotar

Iitin Tiltu


Olkkala

Neilikkaruusu




5 kommenttia:

  1. Upet ruusukuvat, minä huperrun ruusuista ja laitaisin vaikka koko pihan täyteen, leviävyys on minusta se isoin ongelma. Tänäänkin olin hilkulla ostaa AgriMarketista uuden suloisuuden, mutta hillitsin itseni...vielä.. :) Teresanruusu on yksi suosikeistani ja Lumo on kans aivan ihana, rusakot ovat vaan siihen mieltyneet kans...

    VastaaPoista
  2. Ruusukuume on vaarallista, mutta toisaalta... ruusuja ei ole koskaan liikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin. Täytyisi päivittääkin tänä sivu, on tullut uusia ja entisiä hävinnyt....

      Poista
  3. Hei!! Ihania ruusuja sinullakin, samoja minullakin, paitsi Robustaa ei ole. Todella tuon Tarjanruusun voi köynnöstää. Minullakin se kurottaa taivaisiin, varmaan korkein ruusu viime kesänä. Miten sen raskii katkasita. On sillä tosin hyvä tuki, jotan venyyköön sieltä. Sinulla on hyvin rehevän näköisiä nuo ruusut. Lehdistöstä sen huomaa. Sinäkin olet vyöhykkeellä V, joten mielenkiintoista seurata, jos hankit lisää ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuihin olen hurahtanut vasta viime vuosina ja ne ovat vieneet mennessään.
      Hyvin ne menestyvät täällä viitosellakin. Viime talvi vei tosin muutaman pensaan.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!