Hyvin läheisesti edelliseen postaukseen liittyvä alue on kääriportin vieressä oleva pieni penkki. Sekin koki lähes täydellisen uudistuksen. Jo pari vuotta olen katsellut sen taistelua itsensä kanssa. Nyt oli aika tarttua sitä sarvista.
Hopeahärkki ja valkoinen kurjenkello olivat vallaneet erittäin tehokkaasti koko penkin. Tuossa keskellä on purppurapunalatva, joka alkoi jo osoittaa hiipumisen merkkejä vaikka ei sekään helpolla lannistu.
Oikeaan reunaan jäi keltaista maksaruohoa sekä niittysalviat. Putsasin vielä kaikki hopeahärkit tuolta väleistä. Taisi tulla ahnehdittua liikaa kasveja, mutta ainakin yhden punatähkän tuosta voisi luovuttaa muualle, mikäli selviävät talvesta.
↑Muutaman viikon päästä näytti jo tältä. Kaikki kasvit lähtivät hyvin kasvuun ja ehtivät kukkiakin. Kastelin toki säännöllisesti.
↓Alla heinäkuun alkupuolen näkymiä. Harmikseni kesän julmetut tuulet katkaisivat kärhön juuresta poikki. Siinä oli monta isohkoa nuppua. Onneksi se alkoi kasvattaa pian uutta ja nyt jo hyvässä kasvussa. Harmi vain kun kesä loppuu kesken.
Noropunatähkät olivat villi tapaus. Ensinnäkin kasvoivat tuplasti niin korkeiksi kuin infolapussa kerrottiin.
Enemmän näistä tietävät voisivat kertoa onko näissä kahta eri tyyppiä kukinnan suhteen? Toiset kukkivat niin että kasvissa oli useampi varsi ja kukat ylhäällä tiiviisti "sikarina". Toisissa oli vain pari kolme vartta ja kukkia kasvoi alhaalla lyhyissä varsissa päävarren lisäksi. (selityshirviö😏)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)


.jpg)
.jpg)
.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!