28.3.2020

Taimia, arvontavoitto ym.

Hellurei kaikille!

Viime päivät ovat olleet todellista myllerrystä joka torpassa, mutta ei siitä sen enempää.
Täällä valmistaudutaan taimien kanssa kevääseen ja kesään samalla lailla, kuin ennenkin. 

Räiskästään heti iloinen värikuva eetteriin. Ostin nämä varmaan 11 pv sitten kauppareissulta ja hyvin ovat säilyneet, nyt vasta ovat auenneet kunnolla.
Iloa elämään ihan itselle
Sitten taimiin, aloitetaan ruokapuolelta. Kevät ei ala ilman Basilikakylvöjä ja koulinta aina näihin purkkeihin.
Tänä vuonna kylvin myös Ruohosipulia ja hyvin lähtivät kasvuun.
Salaatit kylvän tietenkin ulos ja muuta ei sitten tulekaan syötäviä.

Kukkapuolelta katsotaan Pelargonien kasvua. Viime kesältä jäi pussiin 5 siementä ja kaikki iti.
Uutena kokeilen Salkoruusuja, en ole ikinä ennen kasvattanut. Katsotaan ehtivätkö kukkia vai ei jo tänä vuonna.
Lobeliat ei petä koskaan. Löysin netistä ihanaa ruusunpunaista Rosamunde lajiketta ja toista riippalobeliaa, missä punaisen sävyjä. Odotan kovasti miltä näyttää livenä.
Lopuksi nämä jännitystä tuottavat Tsinniat. En ole ikinä onnistunut näiden kanssa ja nyt sain arvontavoittona mm. näiden siemeniä. Ovat jo itäneet lähes kaikki.
Pussissa oli 15 siementä! Minusta se on tosi vähän, miten teidän mielestä?
Nämä ihanat keittiöpyyhkeet kuuluivat myös voittoon. Lisäksi oli pöytäluutu ja ihania kortteja. Kiitos vielä Eeviregina 💟💚
Vanha rouva on huomionkipeä 💗
 Kiitos💚
Muitakin taimia löytyy, mutta niistä joku toinen kerta.

💚 Pysykää terveinä ihan jokainen💚

27 kommenttia:

  1. Hyviä, terhakoita taimia. Näistä tulee paljon iloa kesään. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle ja huomionkipeälle vanhalle rouvalle. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. PS. Blogissani on Hillevi Joutjärven puutarhakirjan arvonta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli. Kävinkin jo osallistumassa.

    VastaaPoista
  3. Hyvin kasvuun lähteneet taimet.
    Onnea arvontavoitosta. 😊

    VastaaPoista
  4. Minulla kukki kaikki viime keväänä esikasvatetut salkoruusut. Harmi ettei yksitään tainnut selvitä talvesta, nyt niitä on kasvamassa lisää paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Katja mukava kuulla:) Toiveissa siis kukkia jo ekana vuonna. Just tänään vaihdoin jo isompiin purkkeihin suurimmat taimet.
      Mikähän vaikutti niiden huonoon talvenkestävyyteen? Jos ne kuolee talvella, niin miksi sitten sanotaan olevan 2-vuotinen..? Vyöhyke voi kans vaikuttaa.

      Poista
  5. Onnea voitosta! Ja hienoista taimista. Katoin että missä ne lobeliat on, nuohan on salaatteja. Mutta ei ;D
    Paljon tulee kaunista kesäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Lobelian taimirypäs on ihanan heleän vihreä. Toivossa eletään kukkien suhteen :D

      Poista
  6. Hienoja taimia ja ihana hauveli!

    VastaaPoista
  7. Kaikkea kivanlaista siellä kasvaa!
    Ihana karvakaveri ;)

    VastaaPoista
  8. Ihanat väriläiskät nuo neilikat. Ne kestääkin kauan. Jopa minäkin laitoin muutamat siemenet multaan, samalla kun istutin kukan vesoja. On kai tässä aikaa hoitaa siemenkylvöjäkin! Toivottavasti tsinniat pärjäilee! Oli niin pirtsakan väriset, että siksi valitsin nuo siemenet. Ja toivottavasti muutkin voitot tulee käyttöön. Hyvää ja tervettä loppukuuta ja huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina :) Varmasti tulee kaikki käyttöön, eri asia milloinka raaskin nuo pyyhkeet ottaa käyttöön, ovat niin luksusta :)
      On tosi pirtsakan värisiä nuo tsinniat, tänään just koulin ne. Pidän peukkua.
      Neilikat on muuten vieläkin hengissä, nyt on menny reilu 2 viikkoa ostosta. Rahalle vastinetta kyllä tuli :)
      Terveyttä myös sinne!

      Poista
  9. Siellä on taimihommat hyvällä mallilla, runsaasti suloisia pikkutaimia. Mukavaa kun on kaveri vieressä rapsutettavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo karvakaverit ne pitää järjen päässä. Heillä raukoilla ei ole mitään käsitystä maailman menosta, hyvä niin.
      Taimet kuuluu mun kevääseen, mies kävi hakeen mulle tänään lisää multaa, että pääsen koulimaan ja kylvämään vielä lisää.

      Poista
  10. Reippaita taimia on kasvamassa, toivotaan oikein suotuisaa kasvua kaikille heille. Vanha rouva on kerrassaan hellyttävä, rapsuttele minunkin puolestani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Noita karvanaamoja saakin rapsutella useaan kertaan päivän aikana :D On ne mukavia seuralaisia. Kukkien toiveissa noita taimia jaksaa hyysätä vuodesta toiseen :D

      Poista
  11. Virkeät taimet :) 15 siementä pussissa on kyllä aika vähän, mutta toisaalta jos kaikki itävät, niin saahan noista ihan hyvän alan täytettyä. Tsinnia on kuitenkin sen verran reipas kasvamaan ja tuuhettuu hyvin. Olen törmännyt moneen siemenpussiin, missä on vain 10 siementä tai jopa alle sen ja silti pussin hinta voi olla viisikin euroa. Yhdessä tomaattilajikkeessa oli vain kuusi siementä. Siitä voi jo sanoa, että on kappalehinta kohdillaan! Tarkkana saa olla siemenhyllyllä, ettei pety kotona kylvöpuuhia aloitellessa. Rapsutukset vanhalle rouvalle ja aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementen hinnoissa ja määrissä on valtavia eroja. Kannattaa vähän vertailla ennen ostoa. Eri valmistajien keskenkin on eroja. Myös valitettavasti joskus laadussakin:(
      Rapsutukset annettu. Terveyttä kevääseen!

      Poista
  12. Kaunis on neilikkakimppu pöyvällä. Hyvät taimet siulla tuloillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikoiden väri sopii mulle, siskokin sano ku näki kuvan, että ihan sun väriset :D
      Taimet voi toistaiseksi hyvin, toiveissa ehkä siis kukkiakin :)
      Voi hyvin:)

      Poista
  13. Ihania taimia! Minulla vain pistokkaita pelargonioista ja murateista kasvamassa, siemenkylvöjä en ole ehtinyt tehdä. Minusta tsinnia on yksi helpoimmista, olen kasvattanut niitä vuosia. Toivottavasti onnistuu sinullakin! Salkoruusu oli viime kesän iloinen yllätys, joka teki upeat melkein mustat kukat. En edes tiennyt kylväneeni sitä! Mitä väriä sinun salkoruususi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen :) Salkoruusuilta odotan tosipaljon, toivottavasti onnistuvat :) Värinä noissa on sellanen sekotus vaaleanpunaista, ehkä aprikoosia ja jotain muutakin varmasti. Ostin fb-ryhmästä sekoituspussin, jännä nähdä mitä värejä tulee:D Sain kaverilta niitä tosi tumman siemeniä, mutta niissä oli jotain häikkää, koska eivät itäneet uusintakylvöstä huolimatta. Nuo toiset iti muutamassa päivässä.

      Poista
  14. Oi kuinka ihania pikkutaimia! Varsinkin nuo basilikapurkit ovat supersöpöjä.
    Ja tosi kiva arvontavoitto. :) Terveyttä!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Sara :) Basilikat on kasvaneet jo kovasti ja eilen sain ekat maistiaiset niistä :) Jestas että oli hyvää....
    Arvontavoitto oli mukava yllätys ja sisälsi monia ihania asioita. Pysy terveenä!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!