15.1.2024

Paahteen MAANPEITEPERENNAT osa 2

Jatketaan juttusarjaa maanpeitekasveista. Vielä löytyy suoranaiseen paahteeseen sopivia kasveja. Nämä kaikkihan sopivat tietysti myös aurinkoiseen paikkaan loistavasti.

Kangasajuruoho kasvaa melkein missä vaan, jopa kivituhka kelpaa kasvupaikaksi. Sietää siis kuivuutta ja on erinomainen kivikko- ja maanpeitekasvi. Tuoksu, joka voimistuu kosketeltaessa, on myös plussaa.


Kukkiessaan on todella kaunis, löytyy tietääkseni myös tummemman punaisena.

Pörriäiskasvi

Entinen kivikko kukassa: mm. sammalleimu, mätäsleimu, ajuruoho, patjarikko

Alppiasteri kukkii lilahtavin, päivänkakkaramaisin mykerökukin kesä-heinäkuussa. Ei viihdy kovin köyhässä maassa, tarvitsee ravinteita. Perhos- ja pörriäiskukka. Hoitona kuolleiden kukkien poisto ja jakaminen tarvittaessa. Yleensäkin vanhojen kukkien poistaminen edesauttaa uusien nuppujen syntymistä monilla kasveilla. 



Ketoneilikka, on ollut pihani luottokasvi jo useamman vuoden. Ihanat kukkapilvet peittävät kivikkoja ja istutusalueiden reunoja. Selviää hyvin paahteessa, jopa kuivassa. Helppoa kasvattaa ja lisätä siemenistä. Siementää myös ympärilleen, uusia alkuja helppo siirtää halutuille paikoille.





Kääpiöjaloangervo ( kiitos Minna nimenkorjauksesta) menestyy niin paahteessa, auringossa kuin puolivarjossakin. Itselläni on  lilakukkainen versio, mutta tätä löytyy myös valkoisena. Selkeä, sirolehtinen kasvi, joka ei rönsyile mihinkään. Kukkii enempi loppukesällä ja alkusyksystä.



Aho-orvokki viihtyy meillä samoilla paikoilla kuin ketoneilikka. Kasvusto kuivahtaa ja ränsistyy kukinnan ja siementämisen jälkeen, sen voikin leikata pois mikäli haittaa silmää. Herkkä loppukevään ja alkukesän kukkija. Olen siirtänyt tämän omalta maalta puutarhaan. Tämähän on ketojen ja niittyjen luonnonvarainen kasvi.




Rönsyansikka  Erinomainen aluskasvi, kasvaa meillä vanhan omenapuun alla auringossa ilman hoitoa. Miinuksena sanoisin lyhyt kukinta ja liikaa niittyleinikkiä muistuttavat kukat, mutta tämä on vain oma mielipiteeni.



Verikurjenpolvi, viihtyy meillä tuossa paahteessa ja saa syksyisin kauniin ruskan lehdistöön. Kasvutapa rento, kukkii lilahtavin kukin. 

Karpaattienkello viihtyy meillä auringossa, jopa osittain hajavalossa. Menee ilmeisesti myös paahteisessa paikassa. Keväällä siemenistä kasvatettaessa ehtii kukkia samana kesänä. Ei kestä talvimärkyyttä! Kohopenkkiin suosittelen. Väreinä valkoinen, joka on selvästi näistä arempi sekä tutumpi lilahtava. 



 

Mehitähdet kestävät kuumaa ja kuivuutta varastoimalla vettä itseensä. Hiekkainen, läpäisevä maaperä kasvupaikaksi. Vältettävä talvimärkyyttä. Sopii hyvin myös ruukkuihin kasvamaan.
Mehitähtiä en ole saanut menestymään yhtä kautta kauempaa.

Peitto-ja tuoksukurjenpolvet viihtyvät meillä pääosin paahteessa täydessä auringossa. Menestyy ja kukkii myös puolivarjossakin. Hyvässä maassa ja kasteltuna leviää joutuisastikin, mutta on mielestäni suhteellisen helppoa kurittaa. Rönsyistä on helppoa lisätä muualle kasvustoa tai jakaa eteenpäin. Voimakas tuoksu ja kauniit kukat keskikesällä. Erinomainen reunuskasvi ja esim. puiden alustoille.




Tässäpä oli lisää kasveja jotka menestyvät jopa paahteessa ja suorassa auringossa. Löytyikö näistä jotain, joka ei ollut ennestään tuttu?

Täältä pääset tutustumaan osaan 1, jollet ole sitä nähnyt.

22 kommenttia:

  1. Sinulla on tosi hyvä kattaus näitä ja ihania väriyhdistelmiä! Kuivempien paikkojen kasvit viihtyvät täällä saaristossa aika hyvin, mutta rönsyansikka kuoli kuivuuteen. Verikurjenpolvi, jota kasvaa tällä saarella luonnonvaraisenakin, viihtyy luonnollisesti erinomaisesti. Onneksi on aina jotakin joka tykkää olosuhteista, vaikka joskus täytyy luopua jonkun lempikasvin haaveilusta, kun se ei vain pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikkia ei enää ole, mutta on joskus ollut. Hauskaa että verikurjenpolvi viihtyy siellä. Valitettavasti kaikki toivekasvit ei kasva omalla tontilla. Täälläkin kasvaisi monta ihanaa puuta/pensasta, jos menestyisivät V-vyöhykkeellä. Ruusuorapihlaja nyt vaikka esimerkkinä.

      Poista
  2. Löytyi useita ennestään tuntemattomia, todella runsaasti valikoimaa on, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun löytyi uusia kasveja. Olepas hyvä vaan :)

      Poista
  3. Kasvi kuin kasvi, sinulla kaikki näyttää menestyvän. Hyvinvoivia ja reheviä kukkia kaikki. Karpaattienkelloa en ole koskaan saanut menestymään. Mahdollisesti teen suhteen jotain täysin väärin. Monesta kasvista pidän paljon, mutta olen lopettanut taistelut niiden kanssa. Niin kiva, kuin uusia tuttavuuksia onkin kokeilla, parempi epäonnistumisten jälkeen keskittyä varmempiin lajeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miten sen nyt ottaa:) Ei kaikki menesty ja näistäkin osaa en saanut menestymään, kuten esim. mehitähdet. Mutta ei kai se ole tarkoituskaan kaikkia saada onnistumaan. Kuten sanoit, kannattaa keskittyä niihin mitkä juuri omalla tontilla menestyy, kaikkea ei voi saada vaikka kuinka mieli halajaisi. Karpaattienkello on kyllä vähän nirso, onneksi minullakin on siementänyt uusia alkuja. Tarvii sen kuivan talvipaikan ja ehkä suojausta, en tiedä.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kasveja ja ihania kuvia. Kivikkopenkkisi on niin hieno (ja ihanat pyöreähköt kivet), että jos ei olisi lunta, pakkasta ja pimeää, pitäisi lähteä heti parantelemaan omaa "kivikkopenkkiä". 😁
    Kurjenpolvet ovat suosikkejani ja ketoneilikoitakin on useassa paikassa, mutta eivät todellakaan yhtä rehevän kauniita kuin sinulla.
    Kiitos ihanan piristävistä kuvistasi ja tietysti kivasta kommentistasi tänään! 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikkopenkki oli itsestäkin nätti, mutta sitähän ei enää ole. Sen hetkinen tilanne vaati purkamista ja siitä kuolikin kasveja talven aikana. Liian vähän maata, kylmä ja suojaamaton, altis tuulelle, kevätahavalle? Mutta onneksi tuli kuvattua :) Kiitos sinullekin :)

      Poista
  5. Kukinta puutarhassasi on hyvin kaunista ja runsasta. ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvattu tietysti parhaimman kukinnan aikaan, kuinkas muutenkaan :)

      Poista
  6. Hyvä kattaus taas maanpeitekasveista ja erityisesti kuivan paikan kasveista. Tuo yksi pikkutöyhtöangervoksi mainitsemasi taitaa muuten olla kääpiöjaloangervo 'Pumila'. Pikkutöyhtöangervo kukkii keskikesällä ja on valkoinen ja minusta vähän korkeampikin kuin 'Pumila'. Lehdet noilla onkin aika samannäköiset ja myös kukatkin, vaikka väri on eri. Kumpikin kuitenkin oikein hyviä kasveja puutarhaan.
    Tuo entinen kivikkosi on ollut todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun korjasit, iski dementiakohtaus näemmä. Pikkusen harmitti kun piti purkaa kivikko, mutta tilanne vaati silloin.

      Poista
  7. On kiva nähdä nämä tekemäsi koosteet. Tuttuja ovat itsellenikin ja hyviä apuja maata peittämään. Osa näistä on reippaita leviämään, välillä se on etu ja välillä haaste ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät. Se liika leviäminen on monen kasvin kohdalla miinus. Enää en kaikkia ottaisi puutarhaan, joistakin ei pääse millään eroon.

      Poista
  8. Kaikki tuttuja ja omassa pihassa melkein kaikkia joitakin muitakin minulla vielä löytyy , pitäisi oikein tehdä luettelo ainakin itselle .Kiitos tästä postauksesta .😀 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on monille muillekin tuttuja kasveja, minulla on vähän mitään erikoisuuksia. Ole hyvä!

      Poista
  9. Kaikki taitavat olla tuttuja. Monikäyttöisiä ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, juuri tuo monikäyttöisyys on monille kasveille pelkkää plussaa.

      Poista
  10. Meillä keskellä kapeaa ajotietä kasvaa jotain vihreää, selviäsiköhän ajuruoho siinä. Olisi kyllä kivemman näköinen kuin rikkikset...

    VastaaPoista
  11. Oi, kuvien ansiosta tuli kesän kaipuu. Kivat ja helppohoitoiset vinkit. Joitakin tuttujakin🌺

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!