Isänpäivä

             ISÄNPÄIVÄN KIMPPU

Enpä kyllä muista että koskaan ennen olisin saanut omalta pihalta tehtyä marraskuussa kukkakimppua!

Ihmeellistä syksyä......

Piti taas vähän leikkiä kuvien kanssa...
 

Luin eilen jostakin, että tulppaaneja voi vielä istuttaa vaikka jouluun asti, jos maa pysyy sulana! Narsissit kannattaa kuulemma istuttaa näin myöhällä ruukkuihin ja viedä suojaan.

Mietteitä marraskuussa

Sitä ollaan sitten marraskuussa! Jotenkin hassulta tuntuu, kun Lupiini lykkää komeaa kukkaa pihalla ja ainakin neljä isoa nuppua odottaa avautumista ja kaupan hyllyillä on jo joulutavaraa esillä! Hyvä kun ovat ehtineet raivata puutarhakauden pois, niin seuraavaksi onkin joulusesonki. 

Ai niin, mutta onhan tässä Isänpäivä vielä välissä.

Onpas vaan ollu yllättävän työlästä tehdä tätä, vaikkakin teen vähä kerrallaan , selän ehdoilla. Se on taas ollu pahempana ja istuminen ei tunnu sopivan nyt taas ollenkaan. Vaikka pidän usein taukoja, niin kyllä tässä vain aikaa menee tämän kanssa, vaikka olenkin tehny vähän kerrallaan lähes päivittäin. 

Mutta hauskaa on toisaalta ollut. Olen käynyt kuvan jos toisenkin läpi ja yrittänyt valita niistä sopivan kuhunkin tilanteeseen ja sitten pitäisi vielä keksiä lisäksi jotain järjellistä sanottavaakin:)

Noita kuvia ja vanhempia albumeja selatessa tulee kuitenkin mukava tunne itselle, että onhan tässä kuitenkin saatu jotain aikaan pihallakin. Jos sen huomaa muutkin, saati sitten itse. Toki, jokaista muutosta ei ulkopuolisen silmä havaitse, eikä tarttekaan, mutta itse tietää mitä on tehnyt.

Uusimmassa puutarhalehdessä päätoimittaja niin osuvasti sanoi, että jokainen tekee omasta pihastaan ja puutarhastaan juuri sellaisen kuin se itselle on sopivin. Ei kannata ottaa mallia naapurustosta tai muualta, koska itselle sitä tekee...tai jotain tähän tyyliin.

Hyvin sanottu. Totta kai voi  ja saakin katsoa "sillä silmällä" ja ottaa opiksi ja ideoida, kun liikkuu tuolla maailmalla. Miten on yhdistetty esim. erityylisiä kasveja ja värejä ja voi käyttää niitä ideoita apuna oman pihan suunnittelussa.

Siksi kai noita lehtiä ja kirjojakin tulee katsottua, että sais vinkkejä. Silti monet ideat tulla tupsahtaa tuosta vaan. Naps ja se on siinä! Tällä tavoin syntyy niitä omaperäisiä ja hauskoja ideoita. Kunpa ihmiset vaan uskaltais toteuttaa niitä rohkeasti.

Tiedän että monet ei laittaisi pihaansa tuollaisia kiviröykkiöitä, mitä meillä on, ei sitten niin millään. So what? Se on meidän tyyliä ja se sopii meille ja tälle kiviselle kankaalle muutenkin. 

Onneksi on erilaisuutta, myös tämän harrastuksen tiimoilta. 

Se on rikkautta, jos mikä!

Nimimerkin valinta

Blogiotsikko oli helppo keksiä, tai eihän sitä tarvinnut keksiä, tottahan se on. Selätön puutarhurihan tässä ollaan, joskin tuo puutarhuri on kyllä aika lailla liikaa. Ihan harrastajan näkökulmastahan tätä on tehty koko ajan.

Nimimerkkiä sen sijaan mietin aikani. Sen pitäisi olla jotenkin minua kuvaava.
 

Sitten katseeni osui hyllyllä olevaan maatuskaan ja siitä se ajatus sitten lähti.
 
Siinähän se on; minäkin olen lyhyt ja pyöreä, mummukin kaiken lisäksi ja meissä kaikissa ihmisissä on useita kerroksia, elämän eri rooleja joita vedämme. 
                    
On vanhemman-, puolison- ja isovanhemman rooli, ystävän rooli, työrooli ym.

Minusta, kuten muistakin, löytyy monta roolia sitä mukaan, miten on tarvetta.

Lokakuun ajatelmia

1.10.

Tänään oli mahtavan aurinkoinen päivä. Kiertelin ulkona kameran kanssa, kun olin saanut vähän syysistutuksia tehtyä, löydät kuvia tämän päivän näköhavannoista Syksyn värejä-sivulta.

Tämä blogikirjoittelu on minulle aivan uusi kokemus, joten olen ihan lasten kengissä sen suhteen. Olen täällä värkkäillyt ja sitten huomannut tekstien menneen eri paikkaan, kuin olisi pitänyt. Turhaakin työtä on tullut tehtyä....Jospa tämä vielä joku päivä sujuisi vähän joustavammin.


3.10.
Uusi viikko käynnistyi. Aamulla oli pakko postinhakureissun yhteydessä hakea kamera ja näpsiä kuvia. Luonto oli niin ihmeellisen kaunista. Harvoin näkee noin kauniita kuvioita, ehkä jääkiteet talvella voittaa nuo.
Jos vaan selkä ja niska kestäisivät, niin viettäisin enemmänkin aikaa koneella ja värkkäilisin kuvien ja tekstien kanssa.

pe.7.10

Ulkona jyllää jonkinsorttinen syysmyrskyn poikanen. Nurkat nitisee ja paukkuu ja välillä napsahtaa katolla tai ikkunat klonksuu. Onneksi saa olla sisällä ja keskittyä tähän olennaiseen:)

Tuskin alkaa olla edellinen kausi ohi pihalla, kun jo alkaa miettiä tulevaa kesää. Mitähän yksvuotisiä sitä nyt kokeilis? Samat vanhat pitää kuitenkin laittaa; samettiruusuja ja kehäkukkia nyt ainakin ja tulisalvia sekä lobeliat uutuutena olivat mieluisia yllätyksiä.

Puutarhalehdet on taas kovassa käytössä, eikä haittaa vaikka ovat jo vuosia vanhoja, kasvit ja tiedot pysyy samana. Pihaesittelyistä pidän ehkä eniten, niistä näkee miten kasveja on yhdistelty, miltä ne näyttävät yhdessä ja mitä voisi kokeilla itsellekin. Melkoinen pino lehtiä on taas kerääntynytkin yöpöydälle:)

Kirjastosta saa nykyisin lainattua paljon hyviä puutarhakirjoja. Tytär kantaa niitä luettavaksi, buukkaan hänelle aina tehtäväksi tuoda mullekin samalla "jotain kivaa" kun käy ja aika hyvin hän jo tietää mistä tykkään:)

Täältä netistäkin löytyy niin paljon tietoa ja kuvia ja ideoita, kun vaan jaksaa ja ehtii ottaa vastaan. Vielä joku aika takaperin oltiin enempi kirjojen ja lehtien varassa.

la-su 8.-9.10
Viikonlopun aikana olemme koettaneet laittaa siipan kanssa pihaa syyskuntoon ja vieläkin on osittain kesken. Näiden kahden päivän aikana olen taas saanut muistutuksen vajavaisuudestani. Vaikka kuinka tiedän mitä kärsii tehdä ja mitä ei, niin mikä kumma sen saa aina unohtamaan!

Ehkä sen hetkinen parempi vointi, toive siitä jos kuitenkin voisikin jo tehdä tai sitten vaan tyhmä pää, josta kärsii koko kroppa.

Joka tapauksessa ulkotyöt kostaantuivat kipuiluna ja epämääräisenä pahanolon tunteena. Eilen taas nousi NIIN tunteet pintaan ja teki suorastaan mieli raivota silkasta pahasta mielestä, kun en kykene kaikkeen siihen mitä haluaisin tehdä. Lakaisin kuistin ja vähän siivoilin muutenkin, leikkasin pitkävartisilla ruohosaksilla heinää kukkapenkkien reunoilta ym. Siippa paineli ruohonleikkurin perässä pitkin pihaa ja kuulu huhuilevan, jospa tämä olis viimeinen kerta tälle syksylle.

Lopullinen niitti tuli lyhyen ja kevyen haravointisession päätteeksi. Enkö minä ikinä opi? En edes kantapään kautta.

Pihalla on edelleen jäljellä niitä töitä, jotka eivät minulta luonnistu: kukkaruukkujen varastoon siirtoa, hirvee määrä lehtien haravoimista ja pois kuskaamista, penkkien siistimistä kesäkukista ym.

Siipankin aika on rajallista, enkä voi vaatia koko aikaa jelppimään, on nääs muutakin elämää....

Tuli vahva tunne, että puolta pienempikin piha riittäisi kunnossa pidettäväksi. Toki, takapihalla on jo selvästi havaittavissa jonkinlaista leväperäisyyttä kukkapenkin hoidossa... se on muuttumassa pikku hiljaa pelkäksi pensas- ja puualueeksi, ei mitenkään huono vaihtoehto sinänsä. Pitäisi vaan jonkun pelastaa ne perennaparat sieltä puskien seasta, jäävät jalkoihin.

Ajatuksena on jatkossa panostaa enempi etupihaan ja takapiha saa muuttua "puistomaiseksi" puineen ja pensaineen, niiden hoitokin on helpompaa ja huomattavasti vähäisempää.

24.10

Pitäisi olla ulkona tekemässä viimeisiä "siivouksia" ennen talvea. Istun kuitenkin koneella ja värkkään tätä blogia ja kuvia. Ei tahdo saada itseään liikkeelle, vaikkei siellä nyt hirveesti enää ole tekemistä, paitsi lehtiä haravoimatta, mutta se ei ole mun hommia. Yleensä ei kaikkia lehtiä haravoidakaan kovin tarkkaan pois, ovat luonnon omaa lannoitetta ja suojaahan ne nurmikkoa ja kasveja talvella, mutta enimmät sentään otetaan pois.

Jospa kuitenki lähtiskin ulos, auttaa näköjään, kun nostaa asian esille:)

28.10.
Kurja, reilun viikon mittainen jakso takana; selkä on vihoitellut toden teolla häiriten pahasti yöunia ja aiheuttaen päivisin ongelmia joka ainoassa asiassa. K u r j a a ! Minkäs teet. Ja tämä koneella istuminen ei ole yhtään hyväksi ja olen jättänyt sen todella minimiin viime päivinä. Taidanpa käydä mutkan ulkona jos löytyis jotain "hilpeää" kuvattavaa näin marraskuun kynnyksellä ;)

Löytyihän sitä; kärhö-reppana on innostunut tekemään nuppuja, lupiini kukkii uudelleen ja nuppujakin on vielä, siemenorvokit kukkii mitä ihmeellisimmissä paikoissa, yleensä kivien koloissa.

Lisää kuvia Syksyn värejä -sivulla.

Selätön puutarhuri esittäytyy

Iloinen tervehdys Sinulle täältä maaseudun rauhasta!

Olen 50 v. nainen, lähtöjäni maalaistalosta ja koska viihdyn maaseudulla, mihinkäpä minä täältä lähtisin tai kaipaisin. Tosin paikkakunta on avioliiton myötä vaihtunut. Miehen perässä siis aikoinani tänne muutin.

Olen aina tykännyt valokuvaamisesta. Kukista olen myös pitänyt aina, siksi oman pihan laittaminen ja sen kuuvaaminen oli aika luontevaa. 

Tosin ensin jouduin odottamaan omaa taloa ja pihaa, myöhemmin sopivaa aikaa sen laittamiseen. Lasten ollessa pieniä ei pihan hoitamiseen olisi jäänyt tarpeeksi aikaa, se kun vie mennessään ... ainakin minut on vienyt.

Haluan kuvin ja sanoin kertoa mitä meidän pihalla on näiden vuosien aikana tapahtunut. Kuvat ovat kaikki omaa käsialaani ja huomaan nyt jälkeenpäin, että hätäpäissäni en ole muistanut joka kuvaa edes signeerata, mutta omakseni tunnustan.

SELÄTÖN PUUTARHURI on mielestäni aika kuvaava nimi tälle blogille, sillä se kuvastanee aika hyvin tämän hetkistä elämääni. Puutarhuri en tosin ole, pelkkä harrastelija vaan, mutta selkä on oikeesti aika sökö!

Kolmisen vuotta sitten (2009)selkä sanoi työsopimuksensa lähes irti ja nyt mennään sitten sen ehdoilla.

Täysin harrastelija pohjalta olen pihaani laittanut kaikki nämä vuodet, kunnes selkä on pakottanut ottamaan nykyisin aika löysin rantein... ja suorin selin.

Olen kuumeisesti miettinyt keinoja miten voisin osallistua pihanhoitoon ja opetellut käyttämään erilaisia apuvälineitä, mutta tarvitsen toki apua mm. kukkapenkkien ruohomisessa, taimien istuttamisessa, uusien penkkien teossa, kasvien siirroissa ja muutoksissa, mullan ja ruukkujen nostamisessa ym. koska itse en siihen kykene. 

Pääsääntöisesti kaikki mikä on maassa tai raskaampaa kantamista jää jonkun muun tehtäväksi.

Hätä keinot keksii ja pakko on ollut oppia näkemään asioita uudessa valossa, vaikkei se ihan kivuttomasti ole käynytkään. Välillä on ottanut henkisesti aika koville, kun rakasta harrastusta ei voikaan tehdä kuten haluaisi. Tai kun ei pysty tehdä itse ja on pakko pyytää apua. Joku pieni juttu, joka käy muilta tuosta vaan, voi olla ylipääsemättömän hankalaa minun tehdä. Se turhauttaa välillä vietävästi.

Liika hössötys mm.rikkaruohojen suhteen on nykyisin kummasti vähentynyt, on ollut pakko. En voi kuvitella pyytäväni apua jokaisen rikkistupon poistamiseen ja apuvälineilläkään ei kaikki onnistu. Sen sijaan osaan nyt ehkä enemmän nauttia kukista ja niiden kauneudesta.

Alussa, kun selkäkipu oli pahimmillaan enkä pystynyt tehdä mitään syystöitä kevättä varten, olin varma ettei pihaan nouse ainuttakaan piikkiä, mutta ihme ja kumma, sieltä ne vaan keväällä puskivat pintaan ja lopulta kukkaan. 

Keväisin kylvän edelleen kukansiemeniä normaaliin tapaan, koulin vointini mukaan, vähän kerrallaan, kastelen, kasvatan ja pidän huolta pikku taimista.

Pihalle on kehitelty ruukkupuutarha erilaisten pylväiden päälle, amppelit ovat lisääntyneet ja parvekelaatikoita ym. istutusta ja hoitoa helpottavia juttuja.

Tietyin muutoksin voin edelleen osallistua minulle niin rakkaaseen harrastukseen. Jo pelkkä kuihtuneiden kukkien poisto tai istutusten kastelu saavat hyvälle mielelle. Pystyn edes johonkin ja kukat palkitsevat loistollaan. 

Maatuska