28.1.2016

V, Virginiantädyke, väriminttu ym.

Hei vaan!
Viimeisiä viedään perennarintamalla. Tätä on ollut ihan mukava ja mielenkiintoista tehdä. Onpahan samalla tullut kopioitua yhteen kansioon kaikki pihan kasvit ja samalla putsattua pois ylimääräisiä kuvia.

218. Valkotäpläimikkä, Pulmonaria saccharata
Kuva netistä, sain tämän ystävältä vasta viime kesänä, eikä tullut kuvattua. Varjoisan paikan kasvi, leviää kuulema hitaasti, kukkii keväällä.
Kuvahaun tulos haulle valkotäpläimikkä
 Kukat lähempää, kuva taas netistä. Muistuttaa jonkin verran raunioyrttiä.
Kuvahaun tulos haulle valkotäpläimikkä

219. Virginiantädyke, Veronicacastrum virnicum


 Hyvä seuralainen mm. purppurapunalatvalle ja monelle muullekin.

220. Virginiantädyke, Veronica virginica Pinki Glow
 Vaaleanpunainen versio ei ole päässyt vielä kunnolla kasvun alkuun. Taidan siirtää paremmalla paikalle... tämänkin :)

221. Virginiantädyke,
Viime kesänä ihastuin Avoimissa puutarhoissa kasviin, joka kukki komeasti sinivioletein kukin suurena puskana. Ostin siitä taimen itselleni ja kotona rupesin miettimään, että kovin tutun oloinen kasvi. No ihmekös tuo, kun on jo kahta sorttia ennestään, mutta tämän kukat taitaa olla nyt sinivioletit. Tai ainakin oletan tämän olevan tädykettä.
222. Vuohenjuuri, Doronicum
 Kuvaus vuonna on kukinta ollut todella valtaisaa näemmä. 
 Kukkii iloisesti niin auringossa kuin puolivarjossa. Jos sijoitat kasvia pihassa aurinkoiselle ja puolivarjoiselle paikalle, niin saat nauttia kukista pidempään. Pv:ssa kukinta alkaa n. viikkoa, kahta myöhemmin.
 Leikkaan usein kukkineen kasvin kokonaan alas ja se kasvattaa kauniin mättään loppukesäksi, 
sitä on paljon miellyttävämpi katsella.
 Tämä näky on niin tervetullut alkukesästä :)

223. Vuohenkello, Campanula rapunculoides
 Paljon parjattu kellokukka, eikä syyttä! Leviää kun tauti joka paikkaan. Turha luulla että saisit pois ilman myrkkyä, kun kerran istutat pihallesi. Minäkin luulin voivani hallita sitä, mutta koko kukkapenkin ylöskaivuu ja puhdistaminen puolen metriin syvyyteen osoittautui turhaksi työksi :( 
Olen saanut hallintaan siten, etten ole levittänyt yhtään kasvia samasta penkistä, missä tämä kasvaa. En ottanut riskiä, että jäisi pikkiriikkinen juurenpalanen siirrettävän kasvin (pestyjen) juurten sekaan. Tämä saa kasvaa pihan reunamilla omissa oloissaan. Kappas vaan, ei ole hirveesti levinnyt, nyt kun saisi :)

224. Vuorenkilpi, Bergeniä cordifolia


 Sitten toinen kasvi, jota kaikki eivät huoli pihaansa suurin surminkaan, mutta minä huolin. 
Tämähän on mainio jokapaikan höylä. 
 Sitä voi käyttää niin monin eri tavoin, reunuskasvina ja penkin täytteenä. On heti keväällä vihreä ja kukkii aikaisin, helppo ja varma. Se sopii hyvin rauhoittamaan istutusaluetta sileillä ja pyöreillä lehdillään.

Operaatio kannon piilotus:
 Pihalta kaadettiin lahonnut pihlaja. Mietin miten sen piilottaisi. Sanomalehtiä alle, multaa päälle ja revin vuorenkilpeä penkistä pötköjuurineen ja hautasin niitä multaan. Kivi keskelle koristeeksi.
 Parin vuoden aikana se kasvoi jo hyvästi ja vanha muurinpohjapata kannon päällä 
tekee siitä jo kokonaisuuden.

225. Vuorenkilpi, Bergenia purpurancens
 Tässä istutuksessa on mukana myös äidiltä saatua tummemman punakukkaista versiota, josta pidän erityisesti. Eikö ole ihana kukka? 
Lehdet kasvavat hyvässä maassa suuriksi, näyttäisi olevan 34 cm halkaisijaltaan. Monet käyttävätkin näitä sementtilaattojen valuissa raparperin lehtien ohella. 

 Keittiön ikkunan alusta alkukesällä ja syksyllä. Kylläpä jää ihanaa vihreyttä penkkiin vuorenkilven myötä, kun kaikki muu on putsattu pois. Suosittelen kyllä lämpimästi.


226. Vuorikaunokki, Centaurea montana Grandiflora

Kuvahaun tulos haulle vuorikaunokki kukinta
Kuvan nappasin netistä. Sain alun ystävältä ja kasvattelin sitä purkissa kasvihuoneessa, kunnes saatiin uusi penkki tehtyä. Nyt kun olen tarkemmin tutkinut kasvia, taidan siirtää tämän pois siitä uudesta penkistä ja laittaa tuonne "mappi Ö" aluelle, jossa saa levitä rauhassa.

Löytyi yksi kuva, tässä uusi penkki tai paremminkin vauvala, kun kaikki muut ovat kesällisiä taimia. Vasen alanurkka, sieltä löytyy vuorikaunokki. Huomasin kans että kuvassa on mustapäivänhatun taimia sen vieressä, se taisi jäädä listalta pois ja liekkö vielä muitakin jäänyt.


227. Vuorirevonpapu, Thermopsis montana
 Tämän ostin kerran kirppikseltä ;) Kasvissa ei ollut edes nimilappua ja pistin kasvitunnistukseen. Sain varoituksen sanoja, että leviää ja lujaa. Istutin reuna-alueelle, sinne mappi ö:hön, mutta ei ole levinnyt yhtään! Jo on kumma. Ilmeisesti on liiankin varjoisa paikka tai sitten on niin paljon muuta kasvustoa ympärillä :)


228. Väriminttu, Monarda didyma
 Värimintusta haaveilin monta vuotta. Sain varmaan kolmena vuonna alkuja kavereilta, mutta ei se selvinnyt talven yli.

 Lopulta tajusin paikan olevan talvella aika märkä ja kun siirsin viimeisenä toivona sen tälle paikalle, se alkoikin menestyä :)

 Suopayrtin kanssa kiva parivaljakko

 Tykkään kun kukista jää pitkään kestävät "mykeröt" jäljelle. Näyttää kuin se kukkisi vieläkin.
Tässä olivat pihani kaikki perennat ja sipulikasvit. Vanhempia kasvilistauksia katsoessani huomaan monien kasvien hävinneen jonnekin. Aina ei voi onnistua, vaikka kuinka yrittäisi ja tosin kasvit saattaavat hävitä, vaikka olisivat kuinka "hoidossa" Siihen riittää kylmä lumeton talvi, liika märkyys, ahavat keväällä ja vaikka mikä muu syy.
Kiitos että olette jaksaneet seurata aherrustani, sillä ei tämä nyt ihan tuosta vaan vasemmalla kädellä käynyt. Kahlattavana oli varmaan tuhansia kuvia ja niistä koetin valita ne, jotka kuvastavat kasvia parhaiten. Yritin saada kuviin myös kumppanuuskasveja ja kokonaisuuskuvia ryhmistä ja kasveista. Seuraavalla kerralla vuorossa siis pihamme pensaita ja puita.

27 kommenttia:

  1. Mulla oli kolomiopenkis, anopin peruja, vuahenkelloa. Kesannoon parivuatta, ennenku rupes häviämähän. Viäläki tuloo joskus alaku pinnalle tai juurimuhkura lapiohon, ku kaivaa jollekki kuappaa. Mä kuulun vuarenkiliven fanklupihin. Mulla on leheret piänempiä ja muaroltansa soikeempia... Kiva näitä on kattella ja täski tuli taas uus kasvi, vuarirevonpapu. Aikaa nämä koosteet varmasti viää....pensaita ja puita orotelles.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko sulla soikkovuorenkilpi? Siinä on pienemmät lehet.

      Poista
  2. Upea kukka tuossa vuorenkilvessä. Virginiantädyke on minun hankintalistalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :-) Hankintalistoja ja pakkosaada listoja on varmaan kaikilla. Kannatan.

      Poista
  3. Nämä ovat todella mukavia postauksia. Kiva kun huomaa että tunnistaa suurimman osan kasveista ja kiva oppia uutta. Virginiantädyke on tosi upea kasvi. Revonpapua en suosittele kenellekään, minun piti purkaa yksi perennapenkki kokonaan kun revonpapu valtasi sen kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Sinäkin olet varmasti sen verran pitkänlinjan harrastaja, että useimmat kasvit ovat jo tuttuja. Kyllä silti tulee monesti vastaan ihan outoja kasveja.
      Taitaa meillä jokaisella olla virheemme ja kokeilumme noiden leviävien kasvien kanssa, mutta sitähän tämä harrastus on, kokeilua ;)

      Poista
  4. Kiitos näistä, tosi kiva oli lukea ja katsella! Aina ei tosiaan kasvien kanssa onnistu, vaikka tekisi mitä. Toisaalta, joskus sujuu hyvinkin =) Saas nähdä, mitä tämä talvi nyt teettää, kun nytkin on meillä satanut koko päivän vettä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Juu, ei ole tämäkään talvi paras mahdollinen kasveille. Täällä oli tosi vähän lunta niiden paukkupakkasten aikaan... saas nähdä mitä nousee ja mitä ei.

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen postaus! Haluan tutustua ajan kanssa myös kaikkiin aiempiin kasveihin listalla. On niin mielenkiintoista nähdä, miltä kasvit näyttävät oikeasti puutarhassa ja lukea kokemuksia niiden kasvatuksesta. Joskus netissä tulee vastaan pelkästään taimimyymälöiden kuvia, jotka eivät välttämättä ole kovin realistisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu ja mukava kuulla kiinnostuksestasi. Tosi on, että kuvastojen kasvit kukkii yleensä valtoimenaan, mutta kotona oleva nyhjää tyhjyyttään tai kukka siellä, toinen täällä. Pettymyksiä tulee, mutta myös ihania onnistumisia. Siinä tämän jutun suola ;)

      Poista
  6. Minä luulin hallitsevani jopa ruttojuurta! No en tosiaan hallinnut. Semmoisia juuria en millään ole nähnyt kun pois kaivelin. Kyllä se vuorirevonpapu alkaa siitä leviämään jahka ehtii, varo vaan :)) Eikös sulla ole vuohenkellon kaverina joku helokki? Mahdoton leviäjä sekin.

    Minulla on myös valkoinen vuorikaunokki. Ja viime kesänä bongasin nätin punaliilan, mistä lie tullut. Sinisiä ilmaantuu sinne tänne (linnut) ja siirtelen niitä ö-ryhmään kimpassa kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä luulee hallitsevansa luonnon, mutta huomaa miten väärässä onkaan. Taitaa jokaiselle tulla näitä kantapään kautta opittuja asioita vuosien varrella.
      Mulla on tuossa pihan ja metsän rajalla sellanen kaistale, johon saa kasvit levitä. On tosiaan helokkia vuohenkellon kaverina sielläkin. Helokki leviää, mutta on hallittavissa kuitenkin, ei tee sellasta juuririhmaa, jota ei saa pois. Mulla ei ole helokki koskaan levinny liikaa. Ovat noissa vanhemmissa vähä-ja huonomultaisissa penkeissä. Liekkö syynä se.

      Poista
  7. Ihana katsoa näitä kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  8. kiitos paljon oli kivaa näitä katsella ja lukea Oikein hyvä postaus !

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Minäkin tykkään vuorenkilvestä, se tosiaan peittää paikkoja ja lannistaa myös rikkaruohot, plussaa aikainen ja nätti kukinta. Vuohenjuuri on myös kiva keväänairut. Kiva, kun liityit lukijakseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että moni kuitenkin tykkää vuorenkilvestä, se on niin hyvä kasvi moneen paikkaan.
      Vuohenjuuren meinasin hävittää kokonaan pihasta yks vuosi, mutta sitten tulin onneksi järkiini ;)

      Poista
  11. Vuorekilvellä aikoinaan aloitettiin puutarhan laitto, tuli nopeasti vihreää ja kukinta oli keväällä kaunis, nyt olen niitä vähän kitkenyt ja vähentänyt.
    Kyllä siulla on paljon kaikenlaisia upeita kukkivia, odotan innolla niitä puita ja pensaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Kosotäti, sitä ja maksaruohoa ostin ensimmäisenä pihaan :)
      Meillä ainakin kasvaa niin julmestusti, että joudun vuosittain kurittaa enempi ja vähempi. Onneks yks naapuri otti uudelle pihalleen sitä melkein auton peräkärryllisen, kun harvensin raakasti tuosta etupihalta. Ei tarvinnu hävittää.
      Oi voi, toivottavasti löytyy edes jotain mielenkiintoista pensas- ja puuesittelyssä, mulla on vaan tavallisia.

      Poista
  12. Tämä oli hieno idea ja kaunis ja mielenkiintoinen sarja postauksia.
    Vuorirevonpapu näyttää somalta, niinkuin hernekasvit yleensäkin.
    Minäkin odotan innokkaasti puut ja pensaat -osuutta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Nyt tulee kyllä paineita, kun ei mulla ole kuin tavallisia pensaita ja puita, mutta nehän ne parhaiten menestyy. No pensasruusuja toki jokunen.

      Poista
  13. Wow so nice, it needed I now in the cold here in Norway,
    Good evening and hug to you.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Marit. We had have very cold in Finland, minus 30 C'
      I am waiting for spring :)

      Poista
  14. Kiitos, olet tehnyt ihan valtavan työn <3

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!