21.2.2017

Köyhän naisen kasvihuone

Kasvihuoneita on monenlaisia ja -hintaisia. Kalliita pääsääntöisesti, sen sain huomata selatessani kuvia kasvareista. Sellaiseen minulla ei ollut varaa. Minun kasvihuoneeni on edullinen, muovinen kaarikasvihuone, mutta ajaa täysin asiansa.

Kasvihuone on minulle pelkästään taimien kasvatusta varten ja lisäksi säilytän siellä isompia ruukkuja ja purkkeja.

Kasvihuone oli vuosia haaveissani.  Sain rahat haalittua siihen ehkäpä liiankin myöhään ottaen huomioon nykyisen terveydentilani. Jos olisin saanut sen vuosia aikaisemmin, siitä olisi ollut vieläkin enemmän hyötyä. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan !
Tästä se lähti: yksi kaunis kevätpäivä kuorma-auto toi pihalle tälläisen lähetyksen.
Kasvihuoneen paikaksi valittiin alue, missä meillä oli ollut joskus mansikkamaa. Pohjia ei sen kummemmin tehty, mansikkamuovi alle ja kunnon kerros kivituhkaa sen päälle.
Hei, kyllä tästä jotain kehkeytyy .... kylkiluut on jo paikoillaan :)
Siihen tuli ovelle paikka.
Muovin laitto kävi yllättävän nopeasti ja helposti. Poika ja mies asennushommissa.
Tuuletusikkuna paikoillaan.


Siinä se nyt on! Ja heti hyllykkö sisälle ja kasveja siihen.
 Mietin kuinka se mahtaa istua pihaan, mutta siinä kait se menee ja silmä on jo tottunut. Kuvassa on ylimääräiset muovit vielä näkyvillä, niiden päälle kuskattiin lisää kivituhkaa painoksi ja hyvin on pysynyt paikoillaan, vaikka monet kovat myrskytuulet ovat sitä koetelleet. 
Vaikka ei olekaan mikään varsinainen kaunotar, niin asiansa on ajanut  v. 2013 lähtien.
 Tilaa on peräti 15 neliötä, mutta ei tälläinen iso ihminen pienemmässä mahtuisi edes kääntymään :D
Vanhoista perunalaatikoista tein pöytätason ja kannuille alustan, ettei tarvi nostella maasta.
Ensimmäset taimilaatikot on tuotu sisältä kasvariin! Sanoisin, että olin tuossa vaiheessa pikkusen verran onnellinen tyttö :D
Lisää hyllyköitä ja taimia. Nuo olivat kaikki sisällä noissa hyllyissä! Eikö ollutkin kasvihuoneelle tarvetta? ..... Niin minustakin.

Sivuseinälle tein lisää kasvatusalustaa. Alla lecaharkot ja laatikot nurinperin päälle.

Viritelmä. Sen päälle oli hyvä laittaa hallaharsoa yöksi suojaamaan arkaa kesäkurpitsaa.

Pikkusen jotakin syötävää kasvattelen, mutta...


 kuitenkin pääasiassa näitä kukkasia :)




Tällainen on minun kasvihuoneeni ja olen siihen tyytyväinen :) 

44 kommenttia:

  1. Siistihän se on kuin mikä ja asiansa hyvin näyttää ajavan! 😃

    VastaaPoista
  2. Kyllä näyttää siltä, että sinulla on todella tarvetta kasvihuoneelle, niin paljon istutuksia sinulla näyttää olevan. Hienosti tällainen kasvihuone ajaa asian, eikä ainakaan minun mielestäni ole yhtään ruma. Siis kevättä odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihan tarpeen, taimia pursuaa hyllyt loppuajasta ennen istuttamista.

      Poista
  3. Eikä ole mikään ruma, ja hyvä kun on noinkin iso, ei tule heti ahtaaksi. Kyllä tuollaista kasvihuonetta kaipaa, jos vähänkin alkaa siemenistä kasvattaa. Minä yritän sitä välttää, kun en osaa eikä ole tilojakaan. Palsamia pitäisi kylvää, mutta muut laitan suoraan ulos. Joku neuvoi sitä pakkaskylvöäkin, pitäisikö kokeilla?
    Ihanan rehevä raparperi ja ihanat ruusut myös! Kesää ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilava on, sitä arvostan eniten ja toiseksi hintaa.

      Poista
  4. Ihan siisti on! Ja varmasti kätevä!

    VastaaPoista
  5. Onpas se tilava. Melkeinpä mieluummin ottaisin tuollaisen, kun sen kennokasvarin, joka tuli muutama vuosi sitten hankittua. Pääasia lienee, että saa omaan budjettiinsa sopivan ratkaisun ja sellaisen, joka toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuu siellä touhuamaan ja mahtuu vielä taimiakin melko paljon...

      Poista
  6. Siisti, tilava ja käytännöllinen on kasvihuoneesi, mitäpä muuta kasvihuoneelta voisi toivoa.

    VastaaPoista
  7. Tarvetta kyllä näyttää olevan:) Ja hyvin sopii paikalleen, kokokin on plussaa!

    VastaaPoista
  8. Kasvihuoneesi on tilava, käytännöllinen ja siisti, joten kyllä tuolla kelpaa kukkia ja kasveja kasvatella ihan siinä, kuin missä muussa kasvihuoneessa tahansa. Todella käytännöllisen näköiset ovat myös nuo vihreät kasvihyllyt, joihin taimilaatikoita näyttää sopivan runsaasti. Sinulle, joka kasvatat runsaasti kasveja alusta asti itse, kasvihuone on varmasti enemmän kuin tarpeellinen.
    Kevättä odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyllyt on käteviä, tilasin ne netistä ja tuotiin ovelle toimitettuna eikä ollut paha hinta. Mulla taitaa olla ainakin neljä hyllykköä.

      Poista
  9. Tuo kasvihuone on todella hintansa väärtti. Noin kätevästi hoitui pystytys ja toimii myös hvyin. Tuolle mahtavalle taimimäärälle on todella oltava tilat ja hyvin näyttää onnistuvan. Juuri olemme ihailleet ruukku- ja amppelikukkiesi loistoa edellisissä postauksissa. Oli muuten hyvä idea dokumantoida kasvihuoneen pystytys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä oli pystyttää, ei tarvinnut pohjatöitä paljoa tehdä. Onhan noita taimia omiksi tarpeiksi ja ylikin...

      Poista
  10. Kaari huone on tilava ja käytännöllinen, tuollainen on haaveissani pikkuisen lasihuoneeni lisäksi. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, on kätevä ja kestävä ja pysynyt paikoillaan vuosia. Helmamuovit jätettiin leikkaamatta ja kasattiin kivituhkaa kunnolla reunoille. On ja pysyy vaikka kuinka myrskyää.

      Poista
  11. Upea! Otsekin haikailen kaarihuonetta ja paikkakin sille on jo mielessä. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, muut projektit menee edelle vielä monen vuoden ajan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voin suositella, sitten kun aika koittaa sinun kasvarillesi.

      Poista
  12. Näppäränoloinen kasvari! Mun lasinen on paljon pienempi...

    VastaaPoista
  13. Hyvin on kestänyt tuulet ja tuiskut.
    Hyvät tekijät :)

    VastaaPoista
  14. Oikein siisti ja käytännöllinen kasvari!

    VastaaPoista
  15. Jokainenhan tekee sellaisen kasvihuoneen, kun itselle sopii! Tuohan on ihan hyvä ja kovassa käytössä ilmeisesti.

    VastaaPoista
  16. Siisti ja käytännöllinen kasvihuone, joka istuu hyvin paikalleen! Kaikenlaisia ihanuuksia sinulla onkin siellä ollut kasvatettavana! Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ollut tarpeen. Kerron sitten mitä kasvattelin tänä vuonna :)

      Poista
  17. Aivan ihana kasvihuone, todella hyödyllinen ja tosiaan ympäristökin on niin kauniisti laitettu. Tuo vaaleanpunainen ruusu kruunaa kaiken. :)
    Napista vielä, että minun olisi pitänyt hoksata se japaninpystykorvaksi, koska aikoinaan tuttavaperheellä oli sellainen. Se ei vain ollut läheskään yhtä sympaattisen oloinen kuin Nappi. (No, viimeksi kun näin sitä, sillä oli hammasvaivoja ja se oli todella äreä ennen lääkärilläkäyntiä.)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen ruusu on Juhannusmorsian. On yksi mun lemppareista:) Kiitos, Nappi on tosi symppis koiruli.

      Poista
  18. Meillä on tälle keväälle vanhan omatekoisen muovihuoneen uusiminen. Nyt käynkin katselemaan tuota kaarihallia, on ainakin tilava! Kerro mistä sen hankit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei AnneliPunneli. Kasvihuone on hankittu Maikaar ky nimisestä firmasta. Käypä heidän sivuillaan kurkistelemassa.

      Poista
  19. Hieno ja käytännöllinen ratkaisu, ja mitä upeita kasvatuksia sen sisältä paljastuikaan!

    VastaaPoista
  20. Komean kokoinen kasvari sinulla ja varmasti ajaa hyvin asiansa, vaikkei olekaan kaikkein kalleinta ja tyylikkäintä mallia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko oli plussaa ja tietenkin hinta. En ole katunut ostoa.

      Poista
  21. Tuohan on oikein kaunis kasvihuone. Mieheni on tilannut paljon muovilevyjä hänen omaan projektiinsa. Mietin, voisinko minä hyödyntää mahdollisia ylijäämiä tulevaan kasvihuoneeseeni.. Ehkäpä niille löytyy käyttöä. Tällä kasvihuoneella on kyllä kokoakin!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!