20.4.2019

Kelloköynnös amppeliin!

Kelloköynnökset oli aika saada pois muiden taimien edestä ja lopulliseen kasvuastiaan.

Luin että niitä voisi kasvattaa ihan hyvin amppelissa ja eikun tuumasta toimeen.


Aikaisemmin pähkäilin mahdollisia amppelivaihtoehtoja sekä itselle että ihan yleisellä tasollakin, löydät postaukseen tästä.
Päädyin kaupan vaihtoehdoista näihin muovipäällysteisiin, punottuihin amppeleihin, ja ostin kaikki neljä tätä kokoa myynnissä ollutta.

 Läpimitta on liki 30 cm ja tilavan tuntuinen multatila.
Kelloköynnöksistä uusi siementä iti ja yksi jämähti lopullisesti sirkkalehtivaiheeseen. Viisi tainta sain, joista kaksi kunnollista ja kolme pienempää. Laitoin amppeliin peräti 3 tainta, olikohan liikaa?
Loput pari saa jäädä vielä kasvamaan, katsotaan mihin ne ujutan sitten.
 Ikkunaa vasten on näköjään lähes turha kuvata, kaikki tämmösiä kummallisia suttuja, 
pimeitä tai liikaa valottuneita.
Minun istutuskaverille tuli väsy 💚
Mutta katsotaan, pääsenkö tänä(kään) kesänä ihailemaan näitä? 
Postaan taatusti myöhemmin kesällä mitä näille kuuluu ja onnistuiko amppelikasvatus minulta.


Lämmintä ja mukavaa pääsiäisen jatkoa teille kaikille!

28 kommenttia:

  1. Nyt vaan peukut heti pystyyn että kasvavat oikein isoiksi ja tekevät paljon upeita kukkia! Leppoisaa lankalauantai-iltaa💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

      Poista
  2. Toivottavasti onnistuu, on siinä niin kaunis kukka.
    Mukavaa pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
  3. Toivotaan, että onnistuu. Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon minäkin. Kesä näyttää miten käy. Kiitos samoin sinulle :)

      Poista
  4. Kivat ruukut löyrit. Tuloo varmasti hiano amppeli, mutta nuan monta tainta vaatii runsasta kastelua. Ihanaa pääsiääsen jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ovat ihan ok. Tuota mietin kuule itsekin ja ravinteiden saantia ym. Kovaa kastelua päivittäin, jopa kaksikin kertaa päivässä ehkä vaativat. No kokeillaan nyt miten käy. Seuraavalla kerrallaa ollaan viisaampia kannattaako.
      Kiitos samoin sinulle:)

      Poista
  5. Kelloköynnökset täälläkin kasvaa, jäänkin odottelemaan, miten mahtavat amppelissa viihtyä, kukkasia voisi olla helpompi ihailla, kun riippuvat alempana. Viime kesänä omani kurkottelivat korkeuksiin. Minulla on samanlaisia amppeleita, siistejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kokeilu tulee, vaihtelua ettei aina istuta samoja kasveja samoihin paikkoihin, samalla tyylillä. Kumpa kukkisivatkin, että pääsis ihaileen kukkasia. Meillä on sitten samanlaiset amppelit, kiva!

      Poista
  6. Upeasti kukkiva kelloköynnös tiedossa, mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuliskin:) Ainakin tulee sitten komea viheramppeli :D
      Kiitos samoin sinulle:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Nuo kaksi tainta kasvavat hyvin, kolme on paljon pienempiä.

      Poista
  8. Ihana karvakaveri! Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi kelloköynnös kasvaa amppelissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minun mussukka :) Niin on, pikku kokeiluja tehtävä aina välillä.

      Poista
  9. Kauniit amppelit! Toivottavasti kelloköynnökset innostuisivat kukkimaan oikein urakalla. Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Elokuussa ollaan viisaampia sen asian suhteen, nähdään miten käy.

      Poista
  10. Hyvä idea! Minullakin on tuon malliset rautaiset kehikot, jotka ovat jostain syystä jääneet käyttämättä. Pitäisi vain jostain keksiä vettä pitävät astiat niihin multatilaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että on! Minä ainakin tein reiän tuonne pohjamuoviin, ettei jää vesi lillumaan sinne. Oliskohan pitäny jättää umpinaiseksi...jos kärsii sitten kuivuudesta.

      Poista
  11. Toivotaan kaunista kukintoo kelloköynnöksille! Mukavoo loppukuuta.

    VastaaPoista
  12. Loistava valinta, kauniit amppelit! Noissa kelloköynnökset varmasti viihtyvät ja ovat edukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivoa sopii että viihtyvät. Roikkuvat nyt olohuoneen katosta :)

      Poista
  13. Mielenkiinnolla odotan jatkoa minä istutin omani isoon altakasteluruukkuun se on vähän kokeilua sekin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, katsotaan miten meidän kummankin käy. Aina pitää kokeilla jotain erilaista.

      Poista
  14. Hei herra ja rouva.
    Mikä on projektisi?
    Sinulla on vaikeuksia kehittää tai aloittaa projekti. Sinulla on hyvä aloite, mutta pankki kieltäytyi saamasta lainaa. Vakavat ihmiset, jotka joutuvat lainaamaan rahaa loogisesta syystä, älä viivytä projektisi valmistumista. Ota vastaan nopea ja taattu lainatarjous 72 tunnissa. Älä epäröi ottaa yhteyttä saadaksesi lisätietoja, niin olet täysin tyytyväinen.

    Sähköposti: georges.matvinc@gmail.com
    WhastApp: +33756924191

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!