27.10.2019

Yhteistuumin 😊

Olin päättänyt etten istuta ainuttakaan sipulia tälle syksylle, mutta kuinkas kävikään, kun paikallinen liike kauppasi fb sivustollaan loppusipuleita tosi edulliseen hintaan.
 Laukat lähtöhinta 6,95€  nyt 2€
Kappas vaan, kauppareissulla auton nokka kääntyi sinne ja kun sipulit olivat hyvälaatuisia, ilmeisesti vasta siirretty ulkotiloista myymälän puolelle, nappasin muutaman pussin mukaani. Vasta kasalla hoksasin saman, mitä myyjä sanoi, edessä onkin enää se pahin: istutus!

Kainosti esitin miehelleni pyynnön, josko hän lähtisi kaverikseni istutuspuuhiin, edes pikkuseksi aikaa. Vaikkei monta pussia ollutkaan, niin helpottaisi kummasti ja itselle istutus tosi hankalaa seisaaltaan. Tokihan ne sieltä nousisivat, vaikka pyllähtäisivät nurinkin päin....
Hommahan meni niin lupsakkaa vauhtia, minä kairasin ja hän laittoi sipulit ja kehui olevan mukavaa puuhaa. Sinne painui kymmeniä sipuleita multiin, uhkarohkeasti otin tulpaaneita myös, vaikkei ne meillä oikein tykkää kasvaakaan.
Tulppaanit olivat 1€ pussi
Narsisseja lähdin hakemaan, mutta ne olivat valitettavasti loppuneet. No ehkä ensi syksynä niitä sitten. Pidetään peukkua että noista edes joku nousisi. Rahallinen uhraus ei tosin päätä huimannut, ettei korkealta putoa, jos ei mitään nouse.

24 kommenttia:

  1. Noin edulliseen hintaan kannatti ostaa. Kiva, että sait miehen avuksi ja homma eteni rivakasti. Kyllä ne keväällä nousevat tuottamaan iloa teille kummallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin mielestä, edullisia olivat. Toivotaan näin :)

      Poista
  2. Yhdessä on paljon mukavampaa puuhata pihallakin :) Minäkin istutin viimein eilen muutamat kukkasipulit ja siivottiin yhdessätuumin miehen kanssa loput kesätavarat varastoon. Nopeasti kävi kun oli neljät kädet! Toivotaan että tulppaanit sulostuttavat ensi keväänä kauniilla kukinnalla. Kannatti tuohon hintaan ostaa vähän enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten ihan totta! Kumpa hän vaan ehtisi enemmän auttamaan...
      Juu, eivät olleet hinnalla pilattuja ;)

      Poista
  3. Erikoinen ja kaunis tuo punavalkoraitainen tulppaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä millainen on luonnossa. Kaunis ainakin kuvissa.

      Poista
  4. Kauniita tulppaaneja joista tulee varmasti olemaan iloa niin istuttajalle kuin apurillekin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivotaan että edes jotku kasvaisivat kukkiviksi asti..

      Poista
  5. Onnittelen! Laukkoja kannattaa aina istuttaa uusia samoin kuin tulppaanejakin. Hyvää lokakuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat onkin mun lemppareita ja menestyvät kohtalaisesti meidän pihalla. Tulppaanit ei niinkään, jostain syystä.

      Poista
  6. Laukkoja meni täälläkin pari pussia multiin. Ovat hyviä perhoskukkia!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummankin pihalla siis "laukataan" ensi kesänä :D
      Mukavaa marraskuun jatkoa!

      Poista
  7. Mukavaa, ku sait miäheski innostumahan sipulien istutuksesta. Eihän sitä tiärä, minkälaane Keukenhoffi teillä tulevaasuures onkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mies auttaa, minkä ehtii" vai miten se menikään... Mukava puuhailla yhdessä ja oikeasti hänestä on apua. Kumpa vaan ehtisi enemmän oleen apuna.

      Poista
  8. Kauniit sipulit ja hyvällä hinnalla! Mukava, että sait istutusapua, jolle homma taisi olla vielä mieleistäkin :) Toivottavasti tulppaaneistakin mahdollisimman moni innostuu kukkimaan keväällä. Minulla on suunnitelmissa käydä tänään kurkkaamassa, olisiko halpoja sipuleita tarjolla. Yksikään liike ei ole täälläpäin ilmoitellut, että myisivät loput sipulit halvalla, mutta eipähän niitä euron sipulipusseja viime syksynäkään taidettu mainostaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan olleet hinnalla pilattuja. Katsotaan nyt miten selviytyvät. Toivottavasti löysit vielä jotain.
      Kivaa marraskuuta!

      Poista
  9. Ensi lukemalta, mietin mitenkä sinä et mukamas istuta yhtään kukkasipulia.
    No ei se ollutkaan totta. Odotettavissa sinulta ensi keväänä kauniita kukkakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan Tuija miten niiden käy, kuvia tulee varmasti, jos onnistuvat.

      Poista
  10. Yhteispelillähän se sujuu! Mukava kun apua mieheltäs sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Osasin kysyä oikeassa välissä ja nätisti :D

      Poista
  11. Minäkin päätän yhtä jos toista ja joudunkin huomaamaan että tässä taas ollaan. Mukavat sipuliostokset teit. Toivottavasti ilo on keväällä senmukainen että löydät syksyllä taas itsesi alelaarien äärestä. 😁.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo päätösten pyörtämiset on näissä puutarha-asioissa melko yleistä, luulisin :D
      Narsisseja ainakin olen ajatellut laittaa, ne ovat pitkäikäisiä ja kestäviä, mutta nyt olivat valitettavasti loppu.

      Poista
  12. Ihanaa, kun syöksyit kukkasipulien maailmaan, se on hyvä maailma, se palkitsee päiväsi keväällä monta kertaa. Hyvää talviunta sipuleillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit tänne :) Katsotaan keväällä miten käy ;)

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!