7.5.2020

Kivet osana pihaa 1.

Meidän tontti sijaitsee erittäin kivisellä maaperällä. Seudulla on aikoinaan kerätty pelloilta kiviä ja rakennettu niistä hienoja kiviaitoja peltojen reunamille.

Kun olen sanonut, ettei ainoatakaan lapionpistoa pihalla tee osumatta kiveen, ei kaukaa totuudesta liippaa😉

Kun kerran pihasta nousi kiveä jo omasta takaa, niin oli aika luonnollista käyttää ilmaista materiaalia korostamaan erilaisia pihaprojekteja.
Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan yhdestä ainoasta maanalaisesta kivestä! 
Se näkyy tuossa ylemmässä kuvassa keskellä sammalleimua "pälvikaljuna"
Ei tullut lumipalloefektiä, tulikin kivivyöry 😄 
Yritimme poistaa sitä kahden ihmisen käsivoimin nurmikosta, mutta se oli aivan liian iso. Se haittasi nurmikonleikkuuta, joten päätin perustaa sen ympärille jonkinlaisen istutusalueen ja lisäsin kiviä. 

Idea tähän lähti sisustusohjelma INNOsta, jonka vetäjä aina sanoi: 
-Mitä ei voi poistaa, sitä pitää korostaa.

2004-2007
Tässä kuuluisa penkki, josta kaikki lähti: maanlainen iso kivi on keskellä sammalleimu ja jalopähkämö kasvustoa.
Digikamera tuli meille -04, joten ennen sitä otettuja kuvia pihasta on aika vähän. Joka paperikuvasta kun joutui maksamaan, kuvia otettiin harkiten.


Vuonna 2008 hommat jatkuu jo reippaalla otteella.
 Pyöreät kivet on haettu muualta...
 Liuskekivet on löytyneet omalta pihalta. 
Löydettiin oikein esiintymä pihan reunamilta.
 Jopa piilipuun juuria yritettiin alussa peitellä kivillä...turhaan.

 Etupihan uudet kukkapenkit reunustettiin myös kivillä.



 Kevään ja kesän 2009 aikana kivet lisääntyivät taas
 Etupihan laatoituksen päätyyn tehtiin kivistä rakennelmia.

 Kesän edetessä kukki jo kivasti :)

 Tehtiin kunnolliset reunukset, ajettiin kivituhkaa ja laajennettiin parkkipaikkaa.

 Olimme intoa täynnä ja minun selkäkin oli vielä parempana. Ilman miehen innostunutta mukanaoloa tuskin näitä olisi saatu tehtyä 




 Tähän nousee kivikkopenkkiä
 Mies innostui rakentamaan näitä kivipaaseja liuskekivistä. 
Ovat vielä tänä päivänäkin pihalla, pienempiä pitäisi vähän kunnostaa.


 Tuli syksy ja kivikkopenkki jäi odottamaan kevättä ja istutuksia

Vuonna 2010  ensimmäiset kasvit istutettuna



Parkkipaikan edusta sai ruusunsa ja heinäseiväsaidan



 Loppukesästä kiviaidalla näyttäisi olevan ballerinaa ja kääpiötöyhtöangervoa sekä bellistä. Ruukussa syysistutuksessa syklaamia ja kanervaa.
Voi että! Näistä on jo kymmenen vuotta. Oikeastaan ihan mukava itsekin tehdä vähän kuin aikamatkaa pihalla. 

💗Jos viihdyit, niin tule mukaan aikamatkalle seuraavallakin kerralla💗

Olisi kiva kuulla, missä roolissa kivet ovat puutarhassasi? 

20 kommenttia:

  1. Jokainen kivi pitää hyödyntää ja vieläpä haalia lisää sieltä mistä saa :)

    VastaaPoista
  2. Kiven kolahdus lapiopuuhissa on tuttua, ja aina pitää yrittää ottaa voitto kaikenkokoisista murikoista - joskus täälläkin joutuu myöntämään voimattomuutensa. Silloin kivi saa jäädä korostamaan olemassaoloaan! Mutta ei meillä noin paljon kiviä ole! Kiva idea latoa kivistä korkeampia pylväitä, joiden päältä ruukku tai lyhty tulee hienosti esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kivipaadet on myös omia suosikkejani. Selkä vaivaiselle nuo on myös käteviä, kun ruukut saa korkeammalle. Helpompi hoitaa 🌺☺️

      Poista
  3. Onpa ihana aikamatka. Olette hyödyntäneet kivet kauniisti ja kekseliäästi. Nuo kivipylväät ovat vertaansa vailla.
    Tykkään kivistä, joita meidän pihassa on vähän. Tontti on hiekkamaata, josta kivenmurikoita on noussut äärimmäisen vähän. Kaivaminen on helppoa. Yksi jättikokoinen kivi tontilla oli. Senkin alapihan multaa levittänyt urakoitsija nakkasi kunnan puolelle. Saimme kiven takaisin pari vuotta sitten alueen remontin yhteydessä. Toinen iso kivi tuli naapurin kunnallistekniikkakaivannosta.
    Mukavaa viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🤗 Tiedän että haluaisi kiviä enemmän pihaansa, mutta omalta tontilta niitä ei kaikilta löydy.
      Meille tuotiin myös yksi isompi kivi tien kunnostuksen yhteydessä. Naapuri tuli kysymään kivi traktorinkauhassa että haluatteko tämän 😉
      Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää❤️

      Poista
  4. Kiva aikamatka kauniisti olet hyödyttänyt kiviä. Hyvää viikonloppua ja Äitienpäivää.🌹🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva🌺 Hyvää äitienpäivää myös sinulle🌼

      Poista
  5. Meidän tonttia halkoivanha kiviaita, kun aloimme rakentaa. Kaikki kivet otettiin talteen ja olen käyttänyt niitä takapihalla kukkapenkkien reunuksena ja etupihalla kivimuurina. Meidän kylällä on paljon vanhoja kiviaitoja ja kiviä nousee näköjään joka vuosi naapurien työskennellessä pelloilla. Meilläkin naapuri kysyi, ajaako kaikki pellosta nousevat kivet meidän tontin viereen. Kyllä kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, siellä on sama meininki kuin täällä ;) Tuollaiset naapurit on hyviä olemassa :)

      Poista
  6. Taidokkaasti ja kauniisti olette hyödyntäneet kivet puutarhassanne.

    VastaaPoista
  7. Meiltäkin niitä riittää. Suuret kivet, joita nousi aikoinaan talonrakennustyömaalta, ovat valtavana kasana, joka pikkuhiljaa vihertyy;) Ja pienemmät ovat kiviaitana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis teidän pihalla kiviä on hyödynnetty todella kauniisti! Nuo kivipaadet ovat kiva keksintö.

      Poista
    2. Kiitos. Kannattaahan ne hyödyntää jos kivistä tykkää, kaikki eivät tykkää :-)
      Nuo paadet myös omia suosikkejani.

      Poista
  8. Hienosti käytetty kiviä hyödyksi. Kun niitä kerran on, niin järkevämpäähän se on tehdä niillä jotain kuin haudata syvemmälle tai kuljettaa pois. Katsoin, että sinulla on aika paljon kivenmurikoita nurmikon ja kukkapenkin rajalla. Kuinka saat pidettyä heinät poissa kivien väleistä? Meilläkin kiviä riittää. Juuri eilen illalla teinkin postauksen uusimmasta kivityömaasta. Onneksi tänään sataa, niin ei tarvitse mennä rehkimään ulos. Vähän tuntuu lihaksissa... :D Mukavaa äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Ilmaista materiaalia kannattaa käyttää. Seuraavassa osassa tulenkin tähän asiaan kuinka järkevää lopulta oli käyttää kiviä penkin reunoilla. Ei se nurmikko pysy loitolla ja nykyisin niiden välien putsaus on mulle erittäin työlästä, kun en voi kyyköttää tai olla polvillani.
      Käynpä lukemassa postauksesi. Hyvää äitienpäivää.

      Poista
  9. Kivihän on nii hiano materiaali, että se sopii eherottomasti puutarhahan. Ja varsinki, joson nii likietuusta, että niitä löytyy omalta pihalta, nii sitäki suuremmalla syyllä. Voi onnellista Maatuskaa, liuskekiviesiintymä omalla pihalla :) Ihanat liuskekivipylyvähät ja muut kivirakennelmat. Tykkään!

    VastaaPoista
  10. Vähänkö upea tuo puun juuriston peittävä kivialue! Ja että liuskekivien esiintymä omalla tontilöa, ihan huikeaa😍
    Kivet on täälläkin moreenitontilla ja kallion kupeessa suuressa arvossaan.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!