22.9.2020

Siemenistä kasvatetut kesäkukat, osa 1

 Olen jo vuosia kasvattanut lähes kaikki kesäkukat itse. Koska minulla ei ole kasvilamppuja niin taimet eivät ehdi kukkaan ennen ulos istutusta. Kun ne istuttaa ruukkuihin, amppeleihin ja muihin astioihin, seuraa yleensä se viikon, jopa parin "jurotusvaihe" jolloin taimet vain olla möllöttävät. 

Istutan taimet vanhan kansan ohjeilla ulos 10.6. tiemissä tai jälkeen, niin siksi viimeiset ovatkin parhaimmillaan yleensä vasta elokuussa, kuten nämä pelargonit, juuri sopivasti ensimmäisten pakkasöiden hiipiessä nurkkiin. 

Näistä lobelioista tuli monenkirjavia, vaikka siemenpussin mukaan piti olla punertavia. Mistä nuo siniset putkahti?

Tämä oli eri sorttia lobeliaa ja väri on erittäin mieluinen ja kaikki tuli samaa väriä

Reunuskakkara "Snowball" on helppo kasvattaa 1-vuotisten tapaan  :) 
Tässä  vaihteeksi amppelissa.

Sammarit on vaan must joka kesä. Olen ihastunut näihin vähän vaaleamman keltaisiin kukkiin ja siemenet kerätään talteen tietenkin seuraavaa vuotta varten.

Kerrattujen petunioiden siemeniä jäi muutama yli viime kesältä ja onneksi ne kaikki itivät ja selvisivät taimivaiheesta.




Punainen kasvi amppelissa on 1-vuotista salviaa, täsmällisempää nimeä en tiedä. Ostin kerran siemenet netistä ja siitä asti olen ollut omavarainen niiden suhteen. Helppo kasvatettava.
Ratasmallinen reunuspäivänkakkara, ehtii kukkaan kevään esikasvatuksen turvin. Käytän tätä paljon kesäkukkien tapaan.


Krasseja
Terassin ruukku -ja amppeli-istutuksia
Violetit kukat pöydällä ja muissakin kuvissa vilahtavat,ovat kirjosalviaa.
Loppuihin kesäkukkiin ja 1-vuotisiin palataan seuraavassa jaksossa :)






22 kommenttia:

  1. Onpa upeita! Nuo kerrotut petuniat "pistivät" erityisesti silmään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotut ovat ehkä eniten mun mieleen. Petuniat on vain aika hitaita kasvattaa.

      Poista
  2. Täytyy todella ihailla sinun taitojasi, sillä niin kauniisti kukkivat kaikki kasvattisi.

    VastaaPoista
  3. Sullonki montaa sorttia kasvatukses. Sellaasiaki, miten oo ikinä nähänykkää. Hiano purkkirivi kukkivia kasvia terassin reunalla. Ei tua kirijava lobelialoorakaa oo kuitenkaa yhtää hassumman näkööne. Mäki oon vaihtanu Vanillat tuaho pikkuvaaliahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli taas laitettua liikaakin taimia ja sortteja, mutta sitten on mukavaa, kun kukkivat.

      Poista
  4. Taitavasti saat kesäkukat kasvamaan ja kukkimaan ilman erikoisvalojakin.
    Reunuspäivänkakkaraa ostin muutama vuosi sitten Kotkassa käydessäni. Se siementää sen verran, että uusia taimia ilmestyy kukkapenkkiin joka vuosi. Tänä kesänä kyllä entistä vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunuskakkara on minusta kivaa, kun sitä voi kasvattaa kesäkukkien tapaan.

      Poista
  5. Olet saanut hienosti kasvamaan kaikki kesäkukkasi ja sinulta löytyy runsas lajimäärä erilaisia kukkivia kesäkukkia. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä monivuotinen kokemus auttaa taimikasvatuksessakin. Keväällä sitä haluaisi kasvattaa vaikka mitä. Pakko rajoittaa sortteja.

      Poista
  6. Oletpa ollut ahkera ja saanut ihania kesäkukkia! Minä en kylvänyt juuri mitään enkä hankkinut kotiinkaan kesäkukkia, työpaikalle vain. Tämä kesä mentiin vain perennoilla, pensailla ja puilla. Hyvää syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin vaihtelee kasvatusinto, varsinkin jos menee välillä huonommin. Aina ei onnistu ja siemenissäkin on eroja vuosittain.

      Poista
  7. Kivoja ja kauniita kesäkukkia, itsekasvatetut tuovat tuplasti iloa! Kerratut petuniat ovat ihania! Itse kasvatin viime keväänä ensimmäisen kerran siemenestä petunioita ja olivatkin yllättävän helppoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekasvatetuissa on paljon enemmän tunnetta. Petuniat ei ole vaikeita, mutta hitaita kasvamaan.

      Poista
  8. Itse kasvatetut kesäkukat onkin niitä kauneimpia :) Komea kokoelma sinulla onkin noita kukkasia. Söpö on tuo punertavakukkainen lobelia. Minulla on käynyt niin, että sinisen lobelian siemenistä on tullut pari vaaleanpunakukkaista. Se oli ihana yllätys. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mukavaa ja palkitsevaa kasvattaa itse. Nuo lobeliat on jänniä, kun niissä on usein värit vähän sekaisin. Siemenetkin on niin pieniä, varmasti hankala kerätä.

      Poista
  9. Kyllä sinulla on runsas lajikirjo ja hyvin olet niiden kanssa onnistunut.
    Minä en ole kasvattanut kesäkukkia muutakuin tänä vuonna leijonankitaa matalaa auringonkukkaa tuoksuherneitä ja kehäkukkaa. Oli minulla jotain harsokukkaakin ja ruiskaunokkia mutta ne itivät huonosti. Hienot on sinulla amppelit ja reunuspäivänkakkara on hauskan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun alat pikkuhiljaa kasvattaa lajivalikoima. Leijonakidat on ihania, tämä vuonna jätin ne väliin. Suorakylvöjä pitääkin muistaa kastella säännöllisesti.

      Poista
  10. Oletpa taitava kesäkukkien kasvattaja! Ihanaa kukkaloistoa!
    Eriväristen lobelioiden yhdistelmä on todella kaunis ja kerratut petuniat ovat tosiaan hienoja.
    Reunuspäivänkakkara on minulle uusi tuttavuus, veikeän näköinen.
    Minulla siementaimet yleensä jäävät siihen möllötysvaiheeseen, mutta jos olisin tiennyt tammi-helmikuussa, että tästä tulee kummallinen koronavuosi, ja että syksystä tulee täällä päin näin leuto, olisin yrittänyt enemmän siemenkasvatusta. :D
    Tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sara:) Lobeliat on kivoja ja kasvatuskin on suht helppoa. Vaativat vaan tilaa kasvaessaan, etteivät tartu liiaksi kiinni toisiinsa.
      Olen lukenut, että tänä vuonna kaikenlainen puutarhastelu on noussut huippusuosituksi, enkä yhtään ihmettele.

      Poista
  11. Hienosti kukkivat vielä. Sulla on taitava "viherpeukalo" ja hyvät paikat missä kasvattaa taimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät ja jos säät pysyy tämmöisinä, kukkivat vielä jonkun aikaa. Tässä sisällä kasvattelen, keittiö ja apukeittiö on kevään aikana "mullan ja taimien vallassa"

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!