19.12.2020

Virkattu joulukello 🔔

Löysin netistä ohjeen näihin virkkattuihin joulukelloihin ja piti tietysti kokeilla onnistuuko.

On se jännä, vaikka jokaisen tein muka samalla lailla, niin kaikki on pikkusen erilaisia ja persoonallisia. Pariin taisi tulla yksi ylimääräinen kerros. Näin siinä helposti käy, kun katsoo tv:tä samalla ja huomio herpaantuu :)

Ensin virkkasin useamman kellon valmiiksi.


Äsken vasta päättelin kaikki ja virkkasin lenkit, menipä niissäkin vain yllättävästi aikaa!! No, samalla oli mukava kuunnella netistä useammastakin kirkosta tulevaa Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa.💖

Ensin ajattelin jättää kellot noin, mutta sitten kuitenkin päätin kokeilla kovettamista sokerivedellä. ( laitan loppuun ohjeen siitä) 

Kellot painellaan sokeriveteen ja annetaan olla hetki. Sen jälkeen liika vesi painellaan sormin pois.

Sen jälkeen muotoillaan haluttuun muotoon ja jätetään kuivumaan seuraavaan päivään.

Tässäpä näitä "kellokkaita" nyt olisi muutama kuivumassa.

Joidenkin kellojen ripustuslenkit kastelin kokonaan, osan osoittain ja loput jätin kastelematta, mitä sormista tarttui niihin. 
Tahmeaa hommaa oli, ei voinut ottaa kuvia kun kädet pestyinä, siksi kuva valikoima on suppea. Huomasin muuten useamman Napin karvan vasta valokuvissa😁 täytyykin mennä napsaiseen pinseteillä pois, ennen kuin kuivuvat kiinni.
Tässä ohje jonka nappasin jostain netistä, ei ollut sen enempää työskentelyyn selostusta, mutta 10 ketjusilmukkaa tein aluksi ja loput päättelemällä ja kokeilemalla. 

Sokerivesikovete:
0,5 dl hienoa sokeria
0,5 dl lämmintä/kuumaa vettä

Sokeri liuotetaan veteen hyvin ja on tämän jälkeen käyttövalmista. Tämä määrä kovetetta riitti oikein hyvin näille 8:lle kellolle ja jäikin.

Näistä saa kivoja pikkulahjoja annettavaksi tai itselle esim. kuuseen koristeeksi. 
Korkeutta näillä on n. 5-6 cm. Virkkukoukku 1.75 ja ohuehko puuvillalanka. 

Ajattelin muokata ohjetta ja tehdä vähän isommat kellot ihan koristeiksi.

Mukavaa joulun odotusta! 



14 kommenttia:

  1. Tulipas niistä kauniita. Todella jouluisia. Kiitos vinkistä ja kiitos ohjeesta. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Oi, kun kivoja! Mainioita kuusenkoristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, käy kuuseen ja muuhun koristeluun vallan mainiosti.

      Poista
  3. Tulipa niistä sieviä. Noita voisi laittaa kuuseen koristeiksi tai lahjapakkauksiin somisteeksi. Joitakin vuosia sitten sain lahjapakettiin sidottuna kaksi kudottua joulukelloa. Koska olen surkea virkkaaja, pitäisi etsiä kudottujen ohje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristeiksi sopivat hyvin. Varmaan löytyy kudotun version ohjekin jostakin.

      Poista
  4. Kivan näköisiä! Nuo olisikin kivoja pakettikoristeita. Olen joskus kovettanut pieniä pitsiliinoja ikkunakoristeiksi, sotkusta hommaa todellakin. Ihanaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahmaista touhua tosiaan oli, mutta helppo putsata kuitenkin. Kuulostaa ihanille nuo pitsiliinakoristeet:)

      Poista
  5. Onpa söpöjä, minäkin heti mietin, että näitä olisi ihana laittaa paketin koristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopisivat myös lahjapakettiin koristeeksi.

      Poista
  6. Tosi kauniita kelloja tulikin!
    Otin heti ohjeen talteen!
    Toivottelen sulle oikein hyvää Joulun aikaa ja parempaa uutta Vuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ohje kiinnosti, nyt voit itsekin tehdä noita 😊
      Hyvää joulua ja todellakin parempaa Uutta Vuotta 🎄

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!