11.4.2021

Konnayrtti esittelyssä

Poikkean nyt rohkeasti kevätjutuista ja teenkin esittelyn syyskukkijasta :)

Konnayrttiin törmää aika harvoin ja minäkään en ollut kuullut kasvista, ennenkuin sain sen alun eräältä puutarhaharrastajalta.

Nämä kuvat on viime vuoden syyskuun puolen välin jälkeen, joten kyse on todellisesta syyskukkijasta. Toki kasvupaikalla ja vuosillakin on eroa.
 Konnayrtistä saa kivasti lisää väriä syyskimppuihin



Konnayrtti on tanakkavartinen ja ryhdikäs, ei tarvitse tukemista. Itsellä meni pari vuotta ennen kuin lähti kunnon kasvuun ja kukki. Lisätään jakamalla.

Sitä on tietojen mukaan kasvatettu Suomessa jo 1900-luvun alkupuolella, siltikin on aika vähän tunnettu kasvi. 

Meillä se kasvaa auringossa, kohopenkissä ja kärsii taatusti ajoittain kuivuudesta.
Ihanteellinen kasvupaikka olisi aurinko-puolivarjoinen ja kosteahko eli taas kiusataan yhtä kasvia tässä pihassa 😁
Nuoli osoittaa kasvukorkeuden keskikesällä

2019 kerkesi myös Herbtfreude  komeamaksaruoho punertua aavistuksen. Se ei välttämättä ehdi ehdi läheskään joka syksy avata kukkiaan ja luinkin jostain ettei V vyöhykkeellä ehdi juurikaan kukkia. Totta. Sekin tarttis uuden kodin, varmaan jostain etelämpää😊
Korkeus vaihtelee varmasti paljon kasvupaikasta riippuen, 
mutta sanoisin 80-110 cm. Tai niillä main.


Mietin välillä tykkäänkö koko kasvista, mutta syyskuussa olen iloinen sen voimakkaan värisistä kukista.

Löytyykö teidän pihalta konnayrttiä? 
Kertokaa omista kokemusksistanne, ollaanko kasvista samaa mieltä.




19 kommenttia:

  1. Kauniin värinen konnanyrtti. Minulta sitä ei valitettavasti löydy.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa.


    VastaaPoista
  2. Ei löydy konnanyrttiä, se on kyllä kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvalta löytyy, on vähemmän käytetty ja tunnettu.

      Poista
  3. Löytyy sekä punaasena että valakoosena. Kasvaa siilopenkis, navetan pohojoospualella. Ehkä taas liian varijooses paikas mulla. Kukkii siksi torella myähään. Valakoonen kukkii ennemmi ja on kasvultansa pikkuusen hennompi. Tykkään myähääsen kukinnan takia, muuten aika huamaamaton tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sieltä löyty molemmat värit!
      Suurin plussa värin jälkeen on myöhäinen kukinta, kun muita kukkijoita alkaa olla vähän.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä! Tämä onkin minulle uusi, vaikka nimen olen kuullut.

    VastaaPoista
  5. Nimi on tuttu minullekin blogeista mutta ei ole vielä itsellä. Nätin värinen se olisi ja sopisi syyspuutarhan kaunistajaksi. Pysyykö se kiltisti paikoillaan vai lähteekö vaeltamaan? Kuvissa näyttäisi siltä, että tukemista se ei taida tarvita. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tarvitse tukemista. Jonkun verran on levinnyt, mutta ei laajasti. En tiedä miten käyttäytyis ihanteellisessa kasvuympäristössä.
      Kiitos samoin 😊

      Poista
  6. Ei oo miulla konnanyrttii vielä. Oon kyllä nähny sitä kukkivana. Tuo on plussoo kun ei tukemista tarvii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina plussaa, jos korkeaa kasvia ei tarvitse tukea😁

      Poista
  7. Sain konnanyrtin yli kymmenen vuotta sitten vaihdokkaana. En oikein tykännyt kasvista, niin se joutui pihan perille pensaan juurelle. Siellä se on jurottanut varjossa, mutta sitkeästi on pysynyt hengissä. Minusta se muistuttaa jotenkin varreltaan palsamia. On kuitenkin jaksanut tehdä harvahkot kukinnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moneskohan kevät tämä on, kun suunnittelen poistavani ne kasvit, joista en tykkää! Niitä taitaa löytyä pihalta kuin pihalta. Pitäis vaan rykästä ja poistaa ne ja istuttaa tilalle mielikasveja🤗

      Poista
  8. Kaunis on tuo konnayrtti. Minulla sitä ei koskaan ollut, mutta sain ihailla sitä erään ystäväni puutarhassa. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kyllä löytyy juurikin tämän värinen. Tein muuten itsekin siitä postauksen viime vuonna. Minä pidän siitä todella paljon ja aion siirtää sitä tänne kotia koska täällä meillä on kotiloita ja kotilot eivät kuulemma tykkää konnanyrtistä. Se kyllä pitää testata. Liian aurinkoisessa paikassa se meillä mökillä kasvaa mutta kun ei ole varjoa tarjolla. En ole myöskään älynnyt ottaa niitä syyskimppuihin. Kestääkö maljakossa pitkään. ❓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkokukkana ei kestä kovin kauaa, se on miinus. Kannattaa kokeilla kotilokarkottajana ilman muuta. Meillä kun ei ole niitä, niin en osaa sanoa juuta jaata.

      Poista
  10. Sirkku-Liisa9/25/2023

    Varmaan tuo pahalta ja myrkylliseltä kuulostava nimi vieroksuttaa ja siksi tätä kukkaa niin vähän käytetään. Pitäisi olla kilpikonnayrtti, englanniksihan se on turtlehead. Varmaan lisäisi suosiota.kovasti. Istuttaisin pienelle pihalleni, mutta kun ei ole enää yhtään tilaa, koska alkukesästä laitoin vaaleanpunaisen syysasterin taimen (Kartanon kaunotar). Se ei ehdi tänä syksynä kukkia, kun on vasta nupulla, mutta pitäisi olla hyvä syyskukka. Menstyisiköhän konnanyrtti isossa ruukussa? Ja voisiko se korvata vieraslaji jättipalsamin mehiläisten syksyisenä ravintokasvina? Toivottavasti ensi keväänä saisi jostain taimia, jos vaikka keksisin sille jostain paikan.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!