26.3.2022

NUUKUUSVIIKKO

Ei uskoisi näin kevättalvella olevan niin kiirusta, ettei blogiin ehtisi, mutta näin vain on ollut. Mutta tulin kertomaan teille mitä otsikko pitää sisällään.

Jotenkin havahduin järkyttävään todellisuuteen kuinka paljon ruokakauppaan menee rahaa joka kuukausi. Hinnat ovat nousseet monen muun tuotteen ohella valtavasti ja jotain on tehtävä.

Päätin kokeilla kuinka vähällä sitä pärjää, kun oikein koettaa. 

1. PAKASTIN

Pakastimesta on nyt kaivettu kaikki mahdolliset nyssykät ja jämät ja tehty niistä ruokaa. Voin vakuuttaa että v. 2017 asti pakkasessa pyörineestä mustikkamehusta tuli erittäin maukasta soppaa.

2. KAUPPALISTA

Tein minimaalisen kauppalistan, vain kaikkein tärkeimmät tuotiin ja mietittiin mitä syödään. Karkit, jätskit ym. mieliteot pannaan. Niistä kertyy huomaamatta isohko summa. Ruokahävikki aivan minimiin, kaikki käytetään hyödyksi.

3. LEIPOMINEN

Ylitin itseni ja leivoin kääretorttuja peräti kaksi kpl. Niihin käytin joululta jäänyttä tortun täytettä ja sekaan jääkaapistä löytynyttä vadelmahilloa. Marjoja käytän seuraaviin, jos vielä innostun leipomaan. Kaikki tarvikkeet löytyivät kaapista.

Jälkikasvulla oli hauskaa kun olin laittanut kuvat kääretortuista ja kirjoittanut että kaikki käytetään hyväksi, käytin näihin TONTUNTÄYTETTÄ 😂

Toiseen pohjaan lisäsin tummaa kaakaota ja täyte on pääosin vadelmahilloa.

4. JATKOKASVATA

Kaupan salaateissa oli hyvät juuripaakut, pistin ne ruukkuun kasvamaan ja nyt näistä saa napsia vihreää leivänpäälle.



5. KESKITÄ

Polttoaineen hinta suorastaan heikottaa ja kun täältä sivukylältä on ainoa liikkumisväline oma auto. Ollaan entistä enemmän keskitetty menoja kylälle ja pyritään hoitamaan monta asiaa samalla reissulla. 

6. SÄHKÖ

Meillä on käytössä ns. yösähkö eli ilta kymmenen jälkeen on sähkö pikkusen halvempaa. Olen siirtänyt astianpesukoneen käynnistämisen klo 22 jälkeen. Säästöä se on pienikin säästö.  Valoja voi vähentää. Pesee vain täysiä pyykkikoneellisia.

Itse asiassa alkaa olla jo toinen nuukuusviikko takana. Olo on hyvä ja virkeä. Mieskin tuumas ettei työhousut kiristä enää niin paljon 😉


10 kommenttia:

  1. Pienistä säästöistä ne isot purot kertyvät. Olen pyrkinyt jo aika monta vuotta välttämään ylimääräisiä hiilareita ja kukkaro ja vyötärö kyllä kiittävät.

    VastaaPoista
  2. Näin se on nähtävä. Liikaahan sitä tulee syötyä ja herkuteltua. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  3. Nostitpa tärkeän asian esille. Hyviä ja ihan jokaiselle sopivia keinoja säästää. Ruoan ja energian hinta on noussut paljon ja nousee edelleen.
    Meillä kauppalista on ollut jo vuosia käytössä. Siihen on helppo merkitä puutteita heti ne huomatessaan. Käymme kaupassa pääsääntöisesti kerran viikossa. Toisinaan jotain tarvittavaa haetaan lähikaupasta kävellen tai ohi ajaessa.

    VastaaPoista
  4. Näin se on tehtävä. Ainakin roskiin menevä ruoka pois, jotkut laittaa sinne liikaa jämiä. Säästää voi monessakin asiassa, yhdelle ihmiselle on monetkin ruokapakkaukset liian isoja. Niitä on pakko laittaa pakkaseen tai syödä monena päivänä.
    Sitä tulee jotain heräteostoksia tehtyä, jos käy kaupassa usein. Pitäisi pysyä vain niissä ostoslistan tuotteissa.
    Viimeksi kun muutin, sain mielestäni aika edullisen sähkötarjouksen. Jännittää nyt nouseeko se miten, kun 3 kkn välein tulee lasku.

    VastaaPoista
  5. Pistää harkitsemaan, kannattaako keittiöremontissa sittenkään hävittää vanhaa puuhellaa... Olen ollut sitä vastaan vuosikausia, sitten jo vähän myönnyin asiaan, ja taas alan harata vastaan. Ruoka meillä syödään kaikki, ei jää kompostimadoille kuin kuoret. Oikeastaan korona on vähentänyt ostamista kun ei jäädä kauppaan haahuilemaan, erityisesti heräteostokset on jääneet.

    VastaaPoista
  6. Hyviä ja vieläpä terveellisiä säästämisideoita. Pitääpä itsekin kaivella pakastinta. Marjoja ei enää hirveästi ole, mutta joitain aiemmin pakastettuja ruokia kyllä löytyy. Varsinkin tällaiseen aikaan on järkevää miettiä ja muokata omia kulutustottumuksiaan.

    VastaaPoista
  7. Ihan hyviä ja käyttökelpoisia vinkkejä. Melkein kaikki noista on käytössä meilläkin. Uusi kokeilu itsellä on myös porkkanan kantojen "kasvattaminen". Kokeilen nyt ainakin, tulisiko niihin kasvavia naatteja hyödynnettyä meillä ruuanlaitossa. Tämä innostus tuli kirjasta nimeltä Naattijan opas.
    Kyllä kannattaa jokaisen tarkkailla kulutustottumuksiaan ja säästää ihan missä vaan voi, ei vain oman kukkaron takia vaan myös ympäristön vuoksi. Meille tulee ostettua vähän turhan usein sellaista ruokatarviketta, mitä ei oikeastaan tarvittaisi (isäntä on herkuttelija ja myös vastuussa senlaatuisista ostoksista). Kaikki tulee kuitenkin käytettyä, mutta terveellisempää ja halvempaa olisi elämä ilman ylimääräisiä herkkuja :D Meillä ei kaupassa käymiseen mene sinällään bensaa kun kummankin työmatkan varrella on monta ruokakauppaa. Ei niissä silti tule joka päivä juostua, vaan mieluummin ostetaan kerralla ostoskärryn täydeltä tavaraa.
    Bensan hinta hirvittää tällä hetkellä todella paljon. Olenkin yrittänyt vielä tehokkaammin miettiä taloudellista ajoa, jotta säästäisin edes muutaman bensatilkkasen. Onneksi pian tulee kesä, jolloin elämä siirtyy enemmän ulos, tekniset härvelit pysyvät kiinni ja sisällä käydään vain nopeasti haukkaamassa jotain tai pesemässä pyykkiä/tiskiä. Ruokalaskukin pienenee KUN (optimistisesti) kasvimaalta alkaa tulla syötävää. Jospa tulevana kesänä myös tulisi otettua appivanhemmista mallia ja käytyä ahkerammin marjassa ja sienessä hakemassa ilmaiset ruuat pois metsistä kuleksimasta :D

    VastaaPoista
  8. Samoja ajatuksia on täälläkin. Me muuten luovuimme muutama vuosi sitten yösähköstä. Laskimme, että yeissähkö tuli meidän käytössä edullisemmaksi kun lämmitämme sähköpattereilla. Yösähkössä oli täällä tosi iso kuukausimaksu ja päiväsähkö oli todella kallista.
    Polttoaineen hinta on karmivan suuri, no eipä tule ajeltua huviajelua.

    VastaaPoista
  9. Hyviä ja kannatettavia ajatuksia. Onneksi pakastimesta löytyy paljon itsekerättyjä marjoja ja sieniä, niistä saa tehtyä monenlaista. Nauratti muuten tuo kääretortun luumutäyte ja jälkikasvun vitsailu :D.

    VastaaPoista
  10. Kyllä nyt monen pitää ajatella säästövinkkejä, on se ruoka niin paljon kallistunut pienellä aikaa.
    Ihan hirvittää kahvinkin hinta.
    Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!