1.7.2024

PUUTARHAN UUDET KASVIT

Vihdoinkin voin esitellä uusia kasvihankintojani. Vieläkään ei istutusalueet ole valmiina, mutta jotain on sentään istutettuna. Tänään ahkeroin muutenkin ja sain viimeisetkin taimipurkkien kasvatit maahan.

Ensimmäiset ostokset tein paikallisesta Hankkijasta, mistä valitsin "Palace Purple" purppurakeijunkukat . Näitä olen ennenkin yrittänyt kasvatella, mutta laihoin tuloksin. Luulenpa näidenkin olevan vain yhden kesän ilona. Mitä vinkkejä voisit antaa näiden suhteen?


Samoin matkaan lähti syyshortensia "BOMBSHELL" Syyshortensia on ollut pitkään hankintalistalla. Tämä pääsi etupihan aidan viereen, melkeinpä samalle paikalle mistä poistettiin Minette ruusu.



nyt näkyy jo nuppujakin

Seuraavalla kerralla Hankkijalta tarttui mukaani "Fragant Treasure"  tarhapäiväliljaa  Näissä viehätti hieman vaaleamman keltaiset kukat ja sirot lehdet. Kumpikin teki vain yhden kukan, mutta ehkä jo ensi vuonna enemmän.


Päivänliljat istutin kaaripenkkiin ja seurakseen ne saivat kesäkukkia ja muutaman perennan taimen sekä jakopaloja olemassa olevista kasveista.

Syysleimut ovat olleet myös mietinnässä ja löysin niitä sopivasti myös tuolta, niin ostin neljä kpl, kahta eri lajia. "Starfire" sekä "Elli"

"Elli" ja purppurakeijunkukka 

Viikko sitten suunnistimme Sundin puutarhalle Pietarsaareen. En ole vuosiin käynyt siellä ja muutenkaan en ole ostanut moneen vuoteen juuri mitään, joten oli aika korjata tilanne. 

Mielessä oli tiettyjä kasveja, ostan jos näkyy. Kellukat oli ensimmäinen kiintopiste ja löytyihän niitä. 

"Mai Tai" 


"Apricot Pearl" avasi nuppunsa erivärisenä mitä etiketti antoi odottaa, mutta ei haittaa :) Väri saattanee muuttua, kuten Mai Tain kukatkin, ne tosin vaalenee.

Saas nähdä millaiset kukat tämä "Mango" avaa?

Tuli kuvailtua näitä epäkiitollisessa valossa/varjossa kuistin kaiteella, kun olivat siinä viikon helteitä paossa ja tulevilta kasvupaikoilta putsasin vieläkin ties monettako kertaa suopayrtin alkuja 😩😬.


Rotkolemmikkiä olen ihastellut jo niin kauan, että ostaa se piti, vaikka onkin sinikukkainen ;)  Lehdet ovat niin upeat. Toivotaan hänelle menestystä varjoisen puolen penkissä.



Valkoinen karpaattienkello ei ollut varsinaisesti hankintalistalla, mutta oli tarjouksessa..... seli seli

Salviat eivät ole pitkäikäisiä, ainakaan minulla, mutta jospa lehtosalvia "Salute White" kestäisi paremmin kuin loistosalviat. Valkoista ei ole ollut, joten sitä siis pari kipaletta.

Koska maksaruohot kokivat menetyksiä, piti ostaa tietenkin tilalle uusia. Olin jo alunperinkin etsinyt tummalehtisiä perennoja elävöittämään istutuksia, niin tummalehtiset "Jose Aubergine" maksaruohot lähtivät mukaani.





sekä tämä hauska kirjavalehtinen komistus

komeamaksaruoho "Autum Charm Lagos"


Loppuun vielä muutama yleiskuva myllerretyistä alueista, jotka pikku hiljaa saavat kasvatteja multiinsa. 




Kuten näkyy, tyhjiäkin kohtia vielä on, mutta täytyy miettiä mitä niihin laittaa. Kesäkukkien taimia on lykätty sinne tänne, ritarinkannuksen taimia ym.


Kottikärryt, vesiletku sadettajineen ja kastelukannu kuuluvat hyvin olennaisina asioina puutarhakuviin, kas kun ei ollut lapiokin pystyssä jossain?

Työnjohtajakin on ollut mukana touhuissa, vaikka tässä keväällä otetussa kuvassa alkaa huumori loppua ja väsy tulla kun isäntäväki on koko ajan pihalla... ei edes päikkäreille jouda!

Pitää tonkia pensaiden alustat....


Tarkastella työn tuloksia. 


Pääsin uimarannalle vahdiksi, tarkkana piti olla!

Hyvää heinäkuuta kaikille!


29 kommenttia:

  1. Kun luin tätä juttuasi, ajattelin, että siitä hohkaa hyvin innostus. Innostus koko ajan laittaa uutta kaunista. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kivasta huomiosta. Ainakin viime talven jälkeen on innostus hankkia uusia kasveja ja on alueiden uusiminen ollut mielessä muutoinkin jo tovin.

      Poista
  2. Kivoja hankintoja!
    Meilläkin pihavahdin täytyy olla tiiviisti tarkkailemassa. Ihan kun huokaisisi helpotuksesta kun sisälle mennään ja pääsee pesään lepäämään😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :) Pihavahdin hommat on tärkeitä ja voi sitä innostusta kun näkee vedettävän pihakamppeita päälle!

      Poista
  3. Kävin luonasi kukkaisterapiassa ja hymyn sai huulille tuo vauhdikas työnjohtajakin!! Purppurakeijunkukissa on upeat lehdet - tykkään zoomailla aina makrokuvia, kun näkee paljon sellaista, muitä silmä yksin ei näe. Rohkolemmikki - wau... leveilee sekin lehdillään. Meillä vain niitä "peruslemmikkejä" ja kävin tässä miettimään, että millaiset lehdet siinä mahtaa olla... paljastan näin todellisen ummikkouteni kukkien/kasvien suhteen.... Iloa, valoa ja värejä heinäkuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla :) Lemmikki on tietysti rotkolemmikki, täytyykin korjata nimi. Tavalliset lemmikit ovat ovat myös ihania ja värinä taitaa löytyä myös vaaleanpunaista, ehkä ovat jalostettuja.

      Poista
  4. Ihana tuo työnjohtaja / vahti! <3
    Näyttää mukavalta, kun on erilaisia lehtivärejä ja -muotoja. Minullakaan nuo hienommat keijunkukat eivät yleensä talvehti, ainoastaan tavallinen korallikeijunkukka. Pari poikkeusta on, eivätkä nekään vuodesta toiseen tunnu kasvavan yhtään, ovat pikemminkin pienempiä kuin alun perin taimet olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on ihana, mamman kultamussukka :) Lehtien muodoilla ja väreillä saa vaihtelua istutuksiin. Harmillisen lyhytikäisiä ovat keijunkukat, ei voi mitään.

      Poista
  5. Hyviä ja monipuolisia hankintoja. Kellukat ovat mieluisia, Mai Tai kukki tänä vuonna erityisen runsaana. Keijunkukkien suhteen tarvitsisin itsekin hyviä vinkkejä. Ne eivät tahdo puutarhassani menestyä. Eivät kaikki sentään heti kuole, mutta eivät kitukasvuisina kovin viehättäviäkään ole.
    Toivotan reipasta kasvua uusille taimillesi. Pian ne aukkopaikatkin muurautuvat lehtivihreään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon noiden kaikkien kestävän enemmän kuin yhden kasvukauden. Keijunkukista tosin ei taida olla varmuutta..

      Poista
  6. Minulla osa keijunkukista kasvaa auringossa, osa varjossa. Mitään eroa niissä ei ole, yhtä hyvin tai huonosti kasvavat. Osaa kiusaa tämä kuivuus, osaa taas ei yhtään. 'Purple Palace' on ollut minun kestävimpiä keijunkukkia, tekee joka vuosi siementaimia. Löysit ihanat kellukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä puutarhuroinnissa onkin ihmeellistä, kun jotkut kasvaa missä vaan ja jotkut eivät missään! Onpa hauska kuulla purppurakeijunkukan tekevän vauvoja, tekispä minunkin :) Kellukkalöytöihin olin itsekin tyytyväinen.

      Poista
  7. Anonyymi7/02/2024

    Hyvä tietää suopayrtistä, ajattelin istuttaa mutta enpä istutakaan kun luin siitä blogistasi. :D hyvä tietää näistä kasveista ja pensaista joita ei kannata laittaa. Mullakin on juhannusruusua, ajattelin ensin laittaa taakse jasmikkeen, mutta se tarkoittaisi sitä, ettei aluetta voisi kiertää ruohonleikkurilla. Ruusut taitaisivat levitä ympäriinsä jos aluetta ei voi kiertää leikkaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietoa on hyvä levittää, saattaa pelastaa jonkun seuraamuksilta! Valitettavan moni pensasruusu tekee vesoja ympärilleen ja jos haluaa pitää kurissa, on päästävä esim. leikkurilla kiertämään tai muutoin kurittamaan.

      Poista
  8. Oletkin hankkinut paljon uusia ja kivoja kasveja. Meiltä löytyy myös keijunkukkia. En voi sanoa,, että olisivat mitenkään loisteliaita, mutta hengissä kuitenkin.
    Puutarhasi näyttää aina hyvin siistiltä, hyvin hoidetulta ja kauniilta. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni löysin ihan mukavat hankinnat. Keijunkukat taitavat olla aika konstikkaita kasvattaa tai talvettaa paremminkin. Voi kiitos Kruunuvuokko sanoistasi.

      Poista
  9. Minulla Palace Purplet ovat olleet monta vuotta ja ne nousevat aina luotettavasti talven jälkeen. Joskus taimi tarvitsee keväällä multalisäyksen ympärilleen, mutta sen jälkeen se komistuu nopeasti.
    Löysit kivoja kasveja ja sait kaiken kauniisti laitettua - näyttää oikein mukavalta!!
    Työnjohtaja on varsin tomera, ilmankos tuli noin hyvä lopputulos :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin keijunkukkien viihtyvyyteen vaikuttavan myös vyöhykkeen missä asustelevat. Tuo multalisäys oli hyvä tietää. Kiitos, mukavat kasvit löysin, toivottavasti talvehtivat myös täällä. Työnjohtaja pitää komentoa ja järjestystä yllä :)

      Poista
  10. Ihania kasvihankintoja 😊 Kirjoitin juuri blogiini postauksen keijunkukista. Eri lajikkeiden välillä näyttää olevan isoja eroja niiden selviytymisessä. Maatuska vielä hyvin täydensi kommentillaan postausta. https://parastapuutarhasta.blogspot.com/2024/07/yllattavia-eroja-keijunkukissa.html?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttuli. Sopivasti sattuikin sinun postauksesi. Saas nähdä miten minun keijujen käy?

      Poista
  11. Oi, onpa kivoja hankintoja. 'Jose Auberginea' on minullakin ja voi, miten se on hieno! Odotahan vain kun näet ne ensi vuonna. Ruukussa kasvaneella taimella oli halju väri siihen verrattuna, miten ne lähtivät kasvuun ensimmäisen talvensa jälkeen ja myös tänä vuonna.
    Kuulin jostain, että keijunkukkia kannattaisi jakaa usein jotta ne talvehtisivat paremmin. Jotain perää väitteessä lienee, sillä minulta kuoli talvella pari isointa keijunkukkaa mutta viime syksynä jaetut pienemmät talvehtivat oikein hyvin. Jopa yksi ihan minikokoinen rääpäle, jolla ei ollut edes kovin kummoisia juuria, lähti hyvin kasvuun keväällä. 'Palace Purplea' minulla on ollut monta vuotta. Kokeilin sitä alkuun kahdessa eri paikassakin kun ei tuntunut viihtyvän missään. Nyt sitä on melko kuivassa ja paahteisessa aurinkopenkissä, jossa se on viihtynyt yllättävän hyvin. Muut keijunkukat ovat kosteammassa ja puolivarjossa.
    Voi työnjohtaja-parkaa! On se vaikea tehtävä, kun toiset eivät voi edes päivänokosten ajan pitää taukoa töistään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja miten mukava kuulla maksaruohon olevan komistus :) Pidän niin peukkuja että selviävät talvesta.
      Keijunkukkien jakaminen täytyy laittaa korvan taakse, kunhan nuo selviäisivät nyt ekasta talvesta ensin. Harmillisen herkkiä tuntuvat olevan.
      Työnjohtajankin päivät venyvät joskus, mutta sitten ilta nukutaankin makoisasti ja yö perään :)

      Poista
  12. Oi hyvänen aika mitä ihanuuksia! Minua ihastuttivat ehkä eniten nuo suloiset kellukat.
    Oli mielenkiintoista lukea, että monilla muillakin on vaikeuksia saada keijunkukkia voimaan hyvin. Minulla niitä on ollut useissa eri paikoissa, mutta ehkä kaikille on jossain vaiheessa talvea tullut liikaa kosteutta. Harmi, koska ne olisivat kerrassaan hienoja kasveja.
    Teillä on söpöin mahdollinen työnjohtaja. <3
    Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Kellukoita toivoin löytäväni ja onneksi löysinkin. Mukava lisä perusoranssin rinnalle, tosin ei kirjaimellisesti. Keijunkukat tiedän aroiksi ja sitä myöten "vaikeiksi" mutta minkäs itselleen voi. Työnjohtaja kantaa söpöysviittaa harteillaan meidänkin mielestämme :) Lastenlapset rakastavat sitä ja pienempien on vaikea ymmärtää miten se voi olla poika :) Kun Pepsi vielä eli, he eivät voineet käsittää että se oli tyttö. Olisi kuulemma pitänyt olla ulkonäön puolesta toisin päin.

      Poista
  13. Minäkin olen ihastunut erilaisiin kellukoihin, ja Sundilta niitä löysin keväällä useita! Osa sen reissun kasveista vieläkin kasvihuoneessa odottamassa istuttamista! Jospa tästä pikkuhiljaa saisi viimeisetkin ostokset maahan, niin voisi lähteä seuraavalle kierrokselle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa niihin ei ihastuisi. Eikös ole jännä kun tulee aina näitä kausia, kun pitää saada jotain tiettyjä kasveja? Nyt äkkiä istuttamaan, että pääset uusille ostoksille :)

      Poista
  14. Olet ostanut paljon uusia kasveja ja penkki näyttää hyvältä .
    Minulla on kotona ja mökillä keijunkukkaa ja en ole koskaan jakanut . Nyt keväällä oli hieman ruskettuneita kohtia mökin keijunkukissa laitoin multaa hieman päälle...nyt ei huomaa mitään . Meillä on mökillä hiekkainen maa mutta kotona savipitoinen ei ongelmia kummassakaan .
    Rotkolemmikkiä minullakin on ja ihastuin siihen todella kovasti . Kauniit lehdet ja minusta ihastuttavat pienet kukat . Tavallista lemmikkiä en halua kun leviää nytkin kitken heti jos huomaan .Mistä on tulleet en tiedä .
    Minullakin on paljon uusia kasveja...vaihdossa saatuja ostanut olen lähinnä pensaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinulla hyviä kokemuksia keijunkukista, toki taidetaan asua eri vyöhykkeillä niin sekin vaikuttaa.. Toivon tosiaan näiden menevän talven yli, siis kaikkien :) ainakin ovat kasvaneet hyvin. On ihanaa saada ihan uusia kasveja!

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!