
TERVETULOA maalaismaisemassa sijaitsevaan puutarhaani V-vyöhykkeelle. Kerron perennojen ja kesäkukkien kasvattamisesta siemenistä, teen kasviesittelyitä ja kokoan väriteemoja. Puutarhaa pyritään muuttamaan hiljalleen helppohoitoisemmaksi. Ota rohkeasti yhteyttä maatuska4 at gmail.com
30.11.2025
HUONEKASVIT

16.11.2025
TAKKA saa uuden ilmeen
Kuten jo aiemmin epäilin, remontti levisi 😊
Olohuonetta hallitseva iso takka on jo vuosia ärsyttänyt minua värillään ja olen sitä maalannut mielessäni useita kertoja. Puoliso ei innostunut aiemmin asiasta, suorastaan tyrmistyi ajatuksesta, mutta vuodet (ja minä😇) ovat pehmittäneet miehen...
Vaikein asia oli päättää oikea värisävy! Täysin valkoista en halunnut. Miten vaikeaa voi olla valita sopiva sävy!! Rautakaupassa moni väri näytti mallilappusissa hyvälle, muuta kotiin tuotuna mieli muuttui. Värisävyt muuttuvat sen mukaan, mitä kodin muut värit ovat ja ennen kaikkea valaistus vaikuttaa uskomattoman paljon.
Miten valitsin? Otin lattiaremontista jäljelle jääneen vinyylilankun ja kiinnitin kaikki mallilaput siihen. Sitten vinyylilankun paikkaa vaihdeltiin, päivän ja illan valaistuksessa. Lankku seilasi takan reunalla, lattialla ja seinän vieressä yli kuukauden ennen kuin tein lopullisen valinnan. Ensin poistin ne laput, jotka siftasivat punaiseen tai keltaiseen meidän väreihin suhteutettuna. Sitten liikaa harmaaseen kääntyvät. Lopulta oli jäljellä kolme värisävyä, joista tein valinnan. Mieheni halusi toista väriä, minä toista.
Maalaus Oli helppoa ja kätevää pyytää kesällisen remontin tehnyttä ihmistä maalamaan takka, näin päästiin itse päästiin helpolla, vain teippaukset valmiiksi ja maalin osto. Itsestäni ei olisi ollut tähän työhön, tykkään kyllä maalaamisesta sinänsä, mutta fyysiset realiteetit tuli vastaan.
Mitäs sinä tykkäät muutoksesta? Eriävät mielipiteet myös sallittuja 😉
21.10.2025
IPANAN 🌿🌷ensimmäinen kesä puutarhakoirana🌼🌺
Toukokuun 17. päivä alkoi Ipanan seikkailut kanssamme. Oli aivan ihanaa, kun kasvattaja oli jo opettanut sille kutsumanimen: se kirmasi iloisena luokse kutsusta.
Kesä meni hurjan äkkiä ja poika kasvanut 230 grammaisesta pikkupennusta 7 kiloiseksi nuoreksi mieheksi.
18.10.2025
SYYSLEIMUT Phlox paniculata
Kokemukseni syysleimujen osalta on vähäinen ja sekin surkea, siis ennen tätä kesää. Ensimmäinen taimi tuli taloon joskus.. en edes muista kuinka mahdottoman kauan siitä on. Lehdet ruskistuivat täysin ja se ei kukoistanut millään lailla, taisin kaivaa koko härmä kasan pois.
Vuosia kului ja ihailin miten äitini penkeissä leimut loistivat ja kukkivat ihan hulluna. Kun äiti muutti vuosi sitten synnyinkodistani rivitaloon, sain ottaa pihalta kasveja itselleni. Leimuja otin, mutta väristä en ollut varma. Sitten vaan odottamaan kevättä ja kesää...


























































