ENKELINSIIPI on kasvanut kaksilehtisestä alusta nyt jo kahdessa purkissa kasvaviin yksilöihin. Tykkään kovasti näistä lehdistä
Saapa nähdä saanko vietyä tämän talven yli tuossa pimeähkössä nurkassa, vain suolalamppu iltaisin valonaan. Tähän asti kaikki hyvin.
PEIKONLEHDEN ostin elokuussa kun sain edullisesti 9,90 hintaan.
Oli jo useampi reikälehti valmiina. On kasvanut niin ettei kohta pysy pystyssä tuossa muoviruussa, taidan nostaa sellaisenaan raskampaan purkkiin. Olen kastellut niin niukasti kuin uskallan.
KULTAKÖYNNÖS 'N'joy' ?
Hitaasti mutta varmasti kasvaa, alla kuva juuri ostettuna.
Perinteinen KULTAKÖYNNÖS näyttää näin valjulta. No piristyy ja värityskin muuttuu valoisuuden lisääntyessä.
RÖNSYLILJA on kasvanut kovasti, alla kuva ostopäivältä. Olen saanut jo ensimmäiset rönsyt juurtumaan, kuva alempana.

ANOPINKORVAT kutistuvat vuosi vuodelta.
VÄRINOKKOSESTA otin useamman pistokkaan ennen kylmien tuloa. toivon saavani tästä taas kesällä komean punertavan kasvin ja lisää pistokkaita.
SANTPAULIOITA minulla on useammassa paikassa,
tässä keittiön ikkunalaudalla.
SOILIKKEJA ja lisää santtuja olohuoneessa.














Viherkasvisi ovat oikein hyvän näköisiä. Olet tainnut jutella niille mukavia, kun kasvavat vauhdilla.
VastaaPoistaAinakin tarkastelen niitä usein ja kokeilen mullan kosteustilannetta.
PoistaHeippa, viherpeukalo! :)
VastaaPoistaOnpa siellä tyytyväisennäköisiä kasveja! Ihanaa vihreyttä! Erilaiset maljat aluslautasina on kiva idea. Mutta mitä tarkoittaa, että anopinkorvat kutistuvat?
Minulla ei ole kovin paljon viherkasveja senkään takia, ettei niille ole oikein hyviä, valoisia paikkoja. Ja on vetoa, ilmalämpöpumppua, liikaa lämpöä yms. Joulutähti siirrettiin talveksi olohuoneeseen, että saatiin se ikkunan viereen ja (kasvi)lampun ulottuville.
Tänään sentään paistoi aurinko! :)
Ihanaa joulun odotusta! <3
Heippa heippa!
PoistaNuo jalalliset maljat on käteviä varsinkin soilikkien kanssa kun lehdet roikkuvat yli reunojen.
Talvi on kasveille haastavaa aikaa monella tavalla.
Kiitos, samoin sinne tunnelmallista joulun odotusta🎄
Tarkoitin anopinkorvien kutistumisella sitä, että ovat pienentyneet ja meinaavat loppua kokonaan. Ennen oli komeat puskat.
PoistaHyvinvoivilta näyttävät huonekasvit.
VastaaPoistaKastelu talviaikaan tuottaa minulle aina haastetta. Usein tulee kasteltua hieman liikaa.
Santpauliat eivät menesty minulla, ei sitten millään. Kaihoten muistelen äitini santtuja, jotka kukkivat hänellä runsaina.
Minullakin meni aikaa ennenkuin pääsin sinuiksi santtujen kans. Itse käytän kevyttä pohjaa ja kastelen usein. Käytän monesti kuumaa vettä ja kastelen aluslautaselle, kastelen myös kahvilla joskus. Lannoitus kukinta-aikana tärkeää.
PoistaOnpa mukava nähdä kasvejasi, mulla on samoja. Pitääkin tehdä joskus niistäkin postaus. Mullakin rönsyliljassa pitkästä aikaa paljon rönsyjä :) Kiitos!
VastaaPoistaSepäs sattui että on samoja kasveja 🙂
PoistaKasveja on mukava lisätä.
Onpas sinulla paljon viherkasveja! Taitavat kaikki viihtyä hyvin. Minulla on tuo sama kultaköynnös 'N'Joy'. Se on oikein nätti. Pitäisi taas kurittaa sitä kun meinaa ylettää jo lattiaan saakka. Olen siirtänyt sen talviajaksi yleensä keittiön ikkunalle, jossa se saisi enemmän valoa kuin olohuoneessa, missä se nyt on. Noin suurena se peittäisi neljäsosan ruokapöydästäkin ja siitä tulisi muulta perheeltä sanomista :D
VastaaPoistaIhana kuulla 'N'Joyn' viihtyvän ja kasvavan isoksi. Se on kaunis kuvioineen ja kivan värinen. Minulla tuo on ollut noin vuoden verran. Itsestä tuntuu että on vain muutama kasvi, no santtuja on liikaakin.
PoistaOlipa kiva, kun esittelit huonekasvejasikin😊Enkelinsiipi on kyllä ihana vanhanajan kasvi. Ja melkoinen santtukokoelma sinulla. Minulla ei muuten ole ollut vuosikausiin yhtään saintpauliaa, vaikka huonekasveja muuten paljon onkin. Hassua kuinka jotkut kasvit ikäänkuin putoavat kokoelmista ja voivat taas joskus palata takaisin!
VastaaPoistaSinun anopinkorvasi ovat muuten varmaankin anopinhampaita😄Mutta aika mainio nimi tuo anopinkorvakin! Se sai hymyn huulille!
Santtuja löytyy vielä lisääkin ja uusia kasvamassa, siis juurtumassa ja lehtiä pukkaa hyvin. Saattaapa se olla sitten anopinhammas oikea nimitys. Menee samaan kastiin kielien ja korvien kanssa ;)
PoistaMinullakin oli yli 40v. sitten peikonlehti, mutta joko kyllästyin siihen tai todennäköisemmin se kuoli, en muista enää. Nykyisin se on lähes trendikasvi ja variegatat maksaa maltaita.
Enkelinsiipi puuttuu vielä kokoelmastani, samoin isoposliinikukka ja kohtalonköynnös.
VastaaPoistaOrkideoja lukuunottamatta kaikki kasvini ovat altakasteluruukuissa. Saavat ottaa kasteluvetensä silloin, kun haluavat.
Kun kaksimetrinen roikkuva peikonlehteni putosi ja katkesi, laitoin lehdet kannuun ja muutamassa viikossa niiden juuret kasvoivat. Istutin ne 30-senttiseen altakasteluruukkuun ja sidoin varret narulla yhteen, että kasvavat ylöspäin, eivätkä lerpahda lattiaa kohti. Nyt ovat jo metriset ja lehdet isommat kuin koskaan.
Itse leikkaan rönsyliljojen rönsyt ja kukkavarret aina pois. Minulle riittävät pelkät lehdet vihreinä.
Anopinkieliä minullakin on ja anopinhampaasta olen kuullut, mutten ikinä anopinkorvasta. Aasinkorva minulla kyllä on.
Santut, soilikit, kodinonni ja muutama muu ovat sellaisia, jotka eivät tule toimeen kanssani. Mutta eivätköhän nuo 47 kasvia riitä loppuelämäkseni. :)
Vehreää joulukuuta!
Enkelinsiipi on helppo kasvattaa, jos saa joltakin alun. Juurtuu pistokkaasta hyvin.
PoistaSiis tuliko peikonlehden pelkkään lehteen juuret? Mielenkiintoista. Rönsyliljojen rönsyt voi leikata tietenkin, mutta nyt halusin toisen kasvin :) Santut kannattaa pitää hyvin keveässä mullassa, siis ei suoraan pussimultaa pelkästään. Sinulla on mittava kokoelma kasveja!
Kasvit, joiden lehdissä on valkoista, tai jotain muuta väriä, ovat aika ihania. Erottuvat kivasti vihreiden seasta:)
VastaaPoistaTuo on totta! Vaalea tekee niistä joten iloisempia, jos kasveista voi näin sanoa :)
Poista