TERVETULOA saamaan vinkkejä puutarhan hoitoon kotipuutarhurin näkökulmasta. Kerron perennojen ja kesäkukkien kasvattamisesta siemenistä, teen kasviesittelyitä ja kokoan väriteemoja.
V-vyöhykkeellä sijaitsevaa puutarhaa pyritään muuttamaan hiljalleen helppohoitoisemmaksi.
Nappi-koiramme häärää kaikessa mukana pihalla :)
Ota rohkeasti yhteyttä maatuska4 at gmail.com
11.3.2013
Kukkapenkki uudella tavalla
Sanomalehtitekniikan avulla teet kukkapenkit ilman kaivamista ja kovaa työtä. Käyhän tutustumassa!
Tekniikka on ok sellaisessa kasvualustassa missä ei ole akressiivisia rikkaruohoja. Esim. karhunköynnös, juolavehnä ja lupiini tulevat takuuvarmasti läpi. Kokemusta on:)
Agressiivisia rikkoja sanomalehtipatja ei ajanoloon ehkäise, mutta yksi keino on peittää alue johon kukkapenkki tulee kauttaaltaan valoaläpäisemättömällä ja kestävällä materiaalilla esim. pressulla tai kaksinkerroin asetetulla kevytpeitteellä tai muulla vastaavalla. Valoa ei saa päästä yhtään läpi. Kun rikkaruohot eivät pääse yhteyttämään niin ne nääntyvät vähitellen valon puuttuessa. Huono puoli on, että pressun on oltava penkin suojana vähintään yhden kasvukauden ajan, mieluummin kaksi. Savimaalla esim. leskenlehden juuret voivat kasvaa jopa 70 cm syvyyteen.
Tietenkään se ei ole idioottivarma, mikään ei ole, mutta ainakin tähän asti toiminut hyvin. Sanomalehtiä täytyy laittaa paksusti ja kun multaa tulee päälle reilusti, niin ei sieltä kyllä kovin helpolla pääse läpi. Normaalipenkkiinkin hiipii juolaset ym. muut reunojen kautta eli ainahan ne on riesana, teki mitä teki.
Samoin olen itsekin muutaman penkin tehnyt ja ihan hyvä konstihan se on. AIna niitä rikkoja jostakin kuitenkin sinne multaan eksyy,jos ei käytä katteita tms.
Kaunis lilja siellä kukoistaa:)
VastaaPoistaTekniikka on tuttu olen sitä käyttänytkin. Upeat liljat.
VastaaPoistaVoi kun lumet sulais ja pääsis pihamaalle.
Hyvä tekniikka, minullekin tuttu. Kaunis ulkonäkö sun blogissa. Upeita kukkia!
VastaaPoistaTekniikka on ok sellaisessa kasvualustassa missä ei ole akressiivisia rikkaruohoja. Esim. karhunköynnös, juolavehnä ja lupiini tulevat takuuvarmasti läpi. Kokemusta on:)
VastaaPoistanoh, tuliko sinne akressiivisia vai olisko argresiivinen kuiteskin kirjoitettu oikein:)
PoistaAgressiivisia rikkoja sanomalehtipatja ei ajanoloon ehkäise, mutta yksi keino on peittää alue johon kukkapenkki tulee kauttaaltaan valoaläpäisemättömällä ja kestävällä materiaalilla esim. pressulla tai kaksinkerroin asetetulla kevytpeitteellä tai muulla vastaavalla. Valoa ei saa päästä yhtään läpi. Kun rikkaruohot eivät pääse yhteyttämään niin ne nääntyvät vähitellen valon puuttuessa. Huono puoli on, että pressun on oltava penkin suojana vähintään yhden kasvukauden ajan, mieluummin kaksi. Savimaalla esim. leskenlehden juuret voivat kasvaa jopa 70 cm syvyyteen.
VastaaPoistaTietenkään se ei ole idioottivarma, mikään ei ole, mutta ainakin tähän asti toiminut hyvin. Sanomalehtiä täytyy laittaa paksusti ja kun multaa tulee päälle reilusti, niin ei sieltä kyllä kovin helpolla pääse läpi.
VastaaPoistaNormaalipenkkiinkin hiipii juolaset ym. muut reunojen kautta eli ainahan ne on riesana, teki mitä teki.
Unohdin sanoa, että sinulle antamani tunnustus on ollut blogissani helmikuun alkupuolelta lähtien. Käyhän hakemassa.
VastaaPoistaKiitos, on napattu mukaan!
PoistaSamoin olen itsekin muutaman penkin tehnyt ja ihan hyvä konstihan se on. AIna niitä rikkoja jostakin kuitenkin sinne multaan eksyy,jos ei käytä katteita tms.
VastaaPoistaKaunis lilja:)
VastaaPoistaHei Ritva ja tervetuloa jäseneksi
VastaaPoista