11.8.2016

Kesäkukkia, olkaa hyvä!

Lueskelin tuossa muutamaa blogia ja melkein kaikissa oli jo niin syksyiset tunnelmat ja ajatukset.

Ei vaivuta synkkyyteen, vaan katsellaan meidän pihan kesäkukkia!

Omat kasvatukset on olleet heikoimpia miesmuistiin. Yritin keväällä jopa seurata kuun vaiheita kylvöhommissa, mutta eipä tuntunut siitäkään olleen apua.

Ahkeraliisaa kokeilin kasvattaa ensimmäistä kertaa. Nämä punaiset on olleet terhakoita ja kukkivat nyt lopultakin joten kuten. Kasvatusvaiheessa tuli ilmeisesti virheitä, kun taimet kasvoivat hyvin, mutta kukkia ei ole ilmestynyt kaikkiin vieläkään!
Keijunmekot ei petä! Omat siemenet on hyviä itämään ja tänä keväänä kylvin maltillisen määrän, kun ei raaski koulinta vaiheessa heittää yhtään tainta hukkaan.


Muutaman vuoden taon jälkeen piti kylvää kääpiösammareita. Näiden alut on aina niin surkeita luikkuja, tuntuu ettei niistä ikinä tule mitään. Vaan kasvoivat ne ja nyt me pojat kukitaan :)

Maurin kiiltomalva on kestosuosikkini kesäkukista. Näyttävä ja kauan kukkiva.


 "Keitä te ootte te nuoret miehet, kun en mä tunne teitä"...?

Olen saanut siemenet kiertävän siemenkirjeen kautta. Luulin näiden olevan kirjoperhoskukkaa eli köyhänmiehen orkideaa, mutta googlauksen perusteella eivät näytäkään siltä. Tunnistaako kukaan?
Joka tapauksessa rentoa ja roikkuvaa, ehdottomasti amppelikasvi.

Samaan amppeliin olin näköjään tukkinut tämänkin oudon kukan taimen. Värit ei mätsää sitten pätkääkään, lähes kakofoninen tunnelma, mutta voihan nuita ihailla vuoron perään.


Tähän petuniaan olen tykästynyt värinsä puolesta ja olen ottanut siemeniä talteen. Nytkin jätin muutaman siemenkodan kypsymään.

Siinäpä oli omat kasvatukset. 

Seuraavat kukat on ostettu taimitarhalta. Muuten en olis varmaan ostanut yhtään, mutta meillä oli tyttären kihlajaiset heinäkuun alussa, niin oli pakko pikkusen peittää mustia kohtia penkeissä.


 Joku timanttikukka. Siis niin surkia valinta tälle kesälle, on nimittäin auki vain auringon paisteella :/
Onneks kihlajaispäivänä paistoi aurinko kilpaa näiden kanssa :D

Vanillasammari on myös nättiä ja kukkii ahkerasti. Kuva on otettu kuukausi sitten, nyt ovat jo isoja puskia.
Näistä pikkuneilikoista on tullut mun suosikkeja! Kukkia riittää ja riittää ja eivät ihan säikähdä sateista. Värikin on just passeli.

Kuva on huono, otettu kassista, missä toin taimia. Nämä vähän isommat neilikatkin on tullut mieluisiksi. Kestävät Suomen vetisiä kesiä yllättävän hyvin. Petuniat olis jo märäntyneet samassa paikassa täysin piloille.

Tässä vähän piristystä loppuviikolle! Minäpä lähenkin huomenna puutarhakavereiden kanssa katsomaan yhtä pihaa ja tutustumaan uuteen ihmiseen. Puhutaan "puutarhaa" ja nautitaan. 


41 kommenttia:

  1. Onhan melkoinen valikoima itse kylvettyjä kesäkukkia! Minä olen melko laiska siinä hommassa, ruukkuihinkin poimin usein monivuotisten siementaimia tai ostan valmiita taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tänä vuonna oli laiskanlaisesti.. alimmaisethan oli ostosia.

      Poista
  2. Upeita kesäkukkia:)

    VastaaPoista
  3. No hyvinhän omatkin kylvösi kukkivat! Ihania kesäkukkia! Onkohan tuo nimetön kesäkukkasi kesäleimu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko kesäleimu? Kiitos tiedosta, sain noita kiertävästä siemenkirjeestä ja minusta niissä oli toinen nimi. Ehkä laittajalle oli tullut erehdys. Mutta ei haittaa. Nämä on kauniita ja värikkäitä.

      Poista
  4. Ooh, upeasti olet onnistunut kesäkukkien kasvatuksessa. Minullakin oli hieman vaikeuksia kylvöissä, mutta onneksi saan nyt nauttia ihanista kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsestä aina tuntuu, ettei ne onnistu ollenkaan tai ovat hitaita tai jotain muuta....

      Poista
  5. kesäleimu tuli minullekin mieleen. Kauniita! Ahkeraliisa on minun lemppareitani, varma kukkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäleimua ehdottiin myös tuolla edempänä, kiitos tunnistuksesta sinullekin.

      Poista
  6. Täältä katsellen kylvösi ovat onnistuneet oikein hyvin. Kukkijoita riittää ihailtavaksi.
    Pikkuneilikka on minustakin erinomainen ja kaunis kesäkukka.
    Oikein mukavaa puutarhavierailua ja viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan :) Pikkuneilikkaa suosittelen kenelle vaan, on niin mukava.
      Meillä oli aivan mahtava reissu, vaikka ajomatkaa kertyi satoja kilometrejä, matka taittui kuin siivillä hyvässä juttuseurassa ja perillä riitti ihmeteltävää ja jutustelu jatkui. Pitäisi useammin vaan lähteä.

      Poista
  7. Ihania kukkia sinulla vielä! On niin vaikea vaöita kauneinta, kun kaikki ovat niin ihania. Vaan ehkäpä kallistuu timanttikukan puolelle :) Onkohan kesäleimu kyseessä, minulla nimittäin samanlaisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timanttikukka on upea, kunhan vaan aurinko paistaa. Ainakin täällä on tuntunut olevan yli puolet ajasta kiinni.
      Mukava kuulla uusien kukkien nimi.

      Poista
  8. Ihanan värikkäitä kukkasia niin omat kasvatuksesi kuin ostokukatkin. Ja komeasti kukkivat molemmat!

    VastaaPoista
  9. Hyvinhän sun kasvatukset kukkii.
    Pikkuneilikkaa tairan kans tulevaasuures hommata. Näyttää nii hyvän färisiiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Mulla ollut nyt kahtena kesänä peräkkäin, toivottavasti paikalliseen hankkivat myös tulevana suvena ;)

      Poista
  10. Kauniin värikkäitä kesäkukkia! Etenkin pikkuneilikat ja kääpiösamettikukat ovat erityisen ihastuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääpiösammarit kukkii niin kiitollisesti, kunhan pääsevät alkuun. Pikkuneilikat on söpöläisiä.

      Poista
  11. Ilmat ovat varsin syksyiset, mutta vielä ei tekisi mieli luovuttaa. Kauniit kukkakuvasi toivat heti kesäfiilistä takaisin! Keijunmekko on luottokasvi ja niin kaunis. Kesäleimua taitavat nimettömäsi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, postaukseni tuotti sinulle juuri sitä, mitä toivoin sen tuottavan. Ei anneta vielä sille s-sanalle periksi.
      Kyllä, keijunmekko kuuluu "vakiokalustukseen" kesäkukissa :) Näkyy olevan jo hyvällä mallilla pallukoiden kasvu helman alla, siemenet ensi kevääksi taattu;)

      Poista
  12. Onko toi pikkuneilikka monivuotinen ? Mulla on myös, yksivuotista, ei ole läheskään noin hyvän näköinen.
    Sulla on kyllä kauniita ja upeita kukkia. Voih kun mullakin olis ??
    Laitoin itseni lukijaksi blogiisi ja myös Blogit.fi:ssä seuraan sinua. Ole hyvä ja käy minunkin blogiani tutustumassa ja lisää itsesi lukijaksi ja Blogit.fi seuraajaksi. Kiva saada uusia blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Epäilenpä ettei ole. En ole kyllä koettanut talvettaa...
      Kävin vierailulla sinun blogissasi:)

      Poista
  13. Vielä odotetaan kauniita, lämpimiä syyskesän pä'iviä ja kyllä niitä viel ätuleekin.
    Kyllä on sinulla kauniita kukkia paljon, en olekkaan ennen täällä käynyt ihailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun kävit. Uskon kyllä vahvasti, että komeita päiviä saadaan vielä.

      Poista
  14. Kauniita kukkia.Ihan harmittaakun itse en juuri kylvänyt.

    VastaaPoista
  15. Kauniita kukkia.Ihan harmittaakun itse en juuri kylvänyt.

    VastaaPoista
  16. Ihanat kesäkukat! Meillä vasta Dahlia ja Samettikukka aloittelee kukintaa, on ihana kun niistä voi nauttia vielä täysillä! Ihana tuo Maurin Malva, se on haavelistallani :)

    VastaaPoista
  17. Kesähän se vielä on! Jos katsoo kalenteria niin elokuun puoliväli ja Suomen kesäksi ihan normaalit säät. ;) Heinäkuussa oli kaunista ja lämmintä. Ihania kesäkukkia sinulla!!

    VastaaPoista
  18. Niin paljon vielä kesäkukkia, itsellä on joitakin, muttei noin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi kasvatan kesäkukat, tänä vuonna oli normaalia enemmän ostettuja kesäkukkia.

      Poista
  19. Komeasti kukkivat kesäkukat vielä! Muuten olen sitä mieltä, että elokuussa on vielä kesä ja syyskuusta alkaa syksy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vielä pääsääntöisesti kukkii komiasti. Eipä tulis hallayötä vielä pitkään aikaan...

      Poista
  20. Onpa sinulla vielä runsasta kesäkukkien kukintaa.
    Minäkään en vielä suostu ajattelemaan syksyn lähestymistä. Tänään täällä meillä oli varjossa +23 astetta ja T-paidalla tarkeni vallan mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että keijunmekot ja muut itsekasvatetut on päässeet vasta kunnolla vauhtiin.
      Täällä oli kans toissa iltana niin kaunis sää, että liekkö ollu monta yhtä komiaa iltaa koko kesänä.

      Poista
  21. Timanttikukka on kaunis ja muutkin. Tulisipa se lämmin syyskuu, mitä ainakin jossain vaiheessa lupailtiin.

    VastaaPoista
  22. Olisiko tuo tuntematon síninen kukka amppelissa nolaana? Olen sitä itse joskus siemenestä kasvattanut, oli nopeakasvuinen ja rentovartinen. Isonolaanan nimellä varmaan kannnattaa hakea.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!