16.2.2017

Amppeli-ja ruukkuistutukset, osa 3

Vielä kiusaan teitä yhden postauksen verran ruukkuistutusten osalta.

Pihallemme on tehty korkeita kivipatsaita, joiden päälle on nosteltu erilaisia saaveja ja ruukkuja. Niissä on helppo hoitaa kasveja, kun ovat minulle sopivalla korkeudella. Vettä tosin joutuu kyllä raahata kastelukannuilla.

Kuvassa erään vuoden äitienpäiväruusu, joka on saanut seurakseen yhtä sun toista. Kiinanasterit eivät sovi väreihin, (vai oisko se tuo ruusu paremminkin), mutta luulin niistä tulevan keltaisia tai valkoisia. Ei sitten tullut. Karpaattienkelloa olen kasvattanut monena kesänä ruukkuihin ihan kesäkukaksi.

Tämäkin on vuoden ???? äitienpäiväruusu.

Krassien väri-ilottelua :)
Vastavärien voimaa!!


Etupihalla on useita ruukkuja.
Tästä petuniasta tykkään. Otan siemenet aina talteen, että saa samaa uudestaan ja uudestaan.

Nämä purkit olivat lempparit niin kauan kuin kestivät. Viime kesänä vietiin pois, kun eivät enää pysyneet kasassa. Samalla poistettiin vinksallaan oleva ruma portti. 


Muistaakseni "Milk Maid" krassia.



Kosmosta kasvatin yksi kesä isossa muovipurkissa ja siirtelin sitä aina sinne, missä tarvittiin väriä.





Syysistutuksia teen harvemmin (nuukuksissani), tässä joitakin.



Nämä kuvat olivat etupihalta vuosien varrelta. Kierretään vielä taloon päätyyn, missä on meidän varsinainen terassi. Paikka on kuuma, etelä-länsi suunnassa, mutta muuten niin sopivasti.

Kuvia terassin kukkasista:
Tykkään pitää petunioita katoksen alla, sade ei pynttää niitä.


Ostin komean petunia-amppelin kesällä, jolloin meillä oli Avoimet pihat. Amppeli irtosi puoleen hintaan heinäkuun alkupuolella ja kukoisti koko loppukesän ja alkusyksyn.
Terassin kulmauksessa on monena vuonna kasvanut kelloköynnöstä, joka useimmiten on jäänyt pelkäksi komeaksi viherkasviksi. 
Kukkimaan ehti kuitenkin ainakin kerran. Että voi ihmisen lapsi olla onnellinen!! Kuljin katsomassa kukkia monta kertaa päivässä ja ihmettelemässä niiden kauneutta.
 Päivämäärästäkin näkee, että myöhälle menee kukinta, vaikka tuossa on varmaan meidän pihan lämpimin paikka kasvaa.

Itsekasvatetut pelargoniat

Ensimmäinen heinäkokeiluni: Jänönhäntä
Ja lopuksi monen vuoden takaiset kukkaistutukset vanhan pation reunalta.

Tilanne istutusvaiheessa ja alla kesän päälle, kun kasvu kiihtynyt :) 
Tykkäsin näistä hempeistä väriyhdistelmistä paljon. Lobeliassa on hyvä väri, muistais nimen!

Tulipa tehtyä itsellekin hyvä muistilista siitä, mitä on vuosien varrella ollut missäkin kasvamassa.
Palaillaan muissa merkeissä myöhemmin. 
Iloista kasvatuskautta teille!


25 kommenttia:

  1. Todella upeita, kauniita ja hyvinvoivia amppeli- ja ruukkuistutuksia. Olet suoranainen mestari näissä ja suurella nautinnolla näitä kuvia täällä katselen.

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniita kukkia sinulla on kasvanut. Tykkäsin tosi paljon

    VastaaPoista
  3. On sulla ollu palio kesäkukkia, nii ihanan fäkikkähiä ja muhkeeta. Piti monta kertaa rullata erestakaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Näköjään tuo värimieltymyskin vaihtelee ajan saatossa. Pinkistä tullut yks lemppari, ennen en olis huolinut lainkaan ;)

      Poista
  4. Upeita, runsaita ja värikkäitä istutuksia taas:)

    VastaaPoista
  5. Todellinen kukkarunsaus ja kun tässä on välähdyksiä eri vuosilta, olet löytänyt myös vaihtelua! Kiva keksintö tuo kivistä ladotut pylväät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Vaihtelu virkistää ja värimieltymykset näköjään muuttuu. Tykkään myös noista kivipylväistä ja kivet on kaikki omasta pihasta väännetty, myös tuo suuri laattakivi :)

      Poista
  6. Oih ja voih! Niin ihania, värikylläisiä kuvia!

    VastaaPoista
  7. Melkein itkettää, kun nämä ovat niin ihania, varsinkin krassit ja kosmokset. :)
    Mukavaa viikonloppua!
    P.S. Mikä se Napin rotu on? Suukkoja koiruleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sara, kiitos sanoistasi! Nappi on japaninpystykorva :D

      Poista
  8. Olet kyllä mestari kukkien kasvattaja. Ihania värejä. Joskus ostin alesta äitienpäivä ruusuja ruukkuihin ja ne kukkivat koko kesän, pitääkin muistaa taas ensi keväänä hyödyntää alennukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari. Värit antavat iloa ja eloa pihaan.

      Poista
  9. On sulla se kukkapeukalo paikallaan. Noita kukkia on niin paljon etten muista niiden nimiä, olenhan se maininnut postauksessani.
    Tänään postasin vähän tätä aihetta liippaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Ei aina tule laitettua nimiä kaikkiin kuviin, pitäisi tietysti. Käynpä katsomassakin heti sun postaustasi.

      Poista
  10. Aivan ihania. Sulla kasvaa kaikki niin hienosti!

    VastaaPoista
  11. Tosi kivoja nuo kivipatsaat! Kävisi minullekin! Kukkasi pääsevät siinä oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Tykkään kaikista kivistä ja nuo patsaat on tehty tarkoituksella. Korkealla olevia istutuksia on helpompi hoitaa, ei tartte kumarrella. Vapaasti saa kopioida ideaa :)

      Poista
  12. Ohhoh! Onpa sinulla noita valtavan paljon. Upeaa!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!