24.2.2018

Haaveet-suunnitelmat-muutokset

Kuinka moni haaveilee tai suunnittelee uusia istutuksia tai miettii muutoksia olemassa oleviin? Täällä nousi käsi.
Entäs kuinka monelle on käynyt niin, että jossain vaiheessa pitkin kevättä ja kesää kertakaikkiaan unohtuu mikä kuningasajatus oli tällekin kohdalle keksitty? Taas nousi käsi
Juuri ennen nukahtamista syntyy loistava idea. Tuliko laitettua ylös mihinkään? Ei noussut kättä.
Niinpä!

Olen selannut nyt monta päivää kuvia ja tein sellaisen Muutettavat kohteet -kansion. Keräsin sinne kuvia kohteista, joita olen miettinyt. Mitään radikaalia en aio/ jaksa tehdä, mutta muistaisi edes kuinka jo kolmatta vuotta on suunnitellut jonkun kasvin siirtoa ja aina se on jäänyt.....

Hyvän kumppanuuskasvin löytyminen eli sellainen joka mätsäisi lehtimuotojen, värin, kukan tai muun seikan takia jollekin tietylle kasville pariksi.

Esim. Tätä pihakäenkaalta olen nähnyt ruukuissa, loistava idea, siispä toteutan sen keväällä!
Samoin Kirjovuohenputken voisi laittaa ruukkuun
Tähän paikkaan en ole tyytyväinen, liian sekava ja liikaa sortteja ja samanmuotoisia lehtiä!
Tämä kääpiöjapaninkello on odottanut jo useamman vuoden että JOKU siirtäisi parempaan paikkaan.
Likakaivojen ympärille tehty istutusalue on jäänyt lähes oman onnensa nojaan, kun uutta jätevesilakia alettiin suunnitella. Ei kannattanut paljoa laittaa jos/kun joutuisi repiä auki.

Nyt siitäkään ei ole kuulunut mitään vai jäikö se niin ettei tarvi muuta kuin pohjavesialueella tehdä muutokset...
Olishan noita haaveita ja suunnitelmia, eri asia saako mitään tehtyä. Itse en kykene isoihin muutoksiin, voi kumpa sais reipasta apuvoimaa muutamaksi päiväksi, joka ei heti livahtais omiin hommiinsa, kun on saanut yhen homman tehtyä :D

Miten sinä pidät mielessä hyvät ideat?

41 kommenttia:

  1. Käsi ylhäällä täälläkin!
    Joskus käy niin että aikojen päästä kun olen jo kukkapenkin täyttänyt muistuu mieleen että ai niin, se ja sehän tähän olsi pitänyt istuttaa. Elikkä joo, huonosti on ideat muistissa :D

    VastaaPoista
  2. No,puutarhaa/pihaa/kasvimaata ei minulla enää ole. Parveke vain. Mutta muistan tuon kutkuttavan tunteen,odotti kevättä ja mitä kaikkea taas pihalle laittaisi,siirtäisi ym....Muistikirja on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on se parveke vielä. Sinnekin voi laittaa vaikka mitä.

      Poista
  3. Hei Maatuska, olen ensivisiitiä. Olen vähän laiska puutarhuri...täytyy olla nättiä, nopeaa ja monivuotista :. Onneksi tontillamme on aikaisemmin asunut viherpeukalo, joten marjapensaat ja vähän muutakin oli jo valmiina. Suunnitelmat ovat aina hieman hajallaan korvien välissä, mutta kukista kyllä tykkään kovasti. Mukavaa kevään odottelua ja tervetuloa vastavierailulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkeaa uutta porukkaa :-) Hienoa että jotain jo valmiina. Kannattaa hyödyntää olemassa olevat. Kiitos kutsusta, tulenpa visiitille.

      Poista
  4. Käsi ylhäällä täälläkin. Minä teen aina kevättalvella to-do -listan, jota yritän noudattaa edes joltain osin. Usein uudet ideat pomppaavat esiin, ja kiilaavat yllättäen listan ylimmälle sijalle. Jotkin projektit hautautuvat vuosi toisensa jälkeen. Mutta aina syntyy jotain joka ainoa vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kuinka ajattelin etten tee noita to do listoja, niin kummasti pukkaa ideaa :D
      Kuulostaa niin tutulle.

      Poista
  5. Käsi nousi aika monessa kohtaa täälläkin ja jäi nousematta kun olisi pitänyt. Harvemmin tulee listoja tehtyä, ainakaan paperille. Kuningasideat jää hyvin mieleen, ne sellaiset joita olet pähkäillyt ehkä pidemmän aikaan ja sitten vihdoinkin se lamppu syttyy. Ne pitäisi päästä toteuttamaan heti. Sitten ne jutut mitkä oikeasti pitäisi tehdä, kuten siirrot ja harvennukset, usein jää sinne syyspuolelle, jolloin virta alkaa ehkä olla jo vähissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin kuulostaa tutulle, tuntuu että jokin paikka pitää saada just nyt heti tehtyä, valmiiksi tai muutettua.
      Keväällä usein tuntuu että tässähän on koko kesä aikaa, yhtäkkiä onkin elo-syyskuu ja vitsit vähissä.

      Poista
  6. Käsi nousi pystyyn täälläkin. Juuri äsken katsoin Strömsön puutarha-ohjelmaa ja taas tulvi ideoita, vaan useimmat niistä unohtuu samalla, kun kipsissä keittiössä. Tapaan tehdä niin kevättyö- kuin syystyölistat jokaiselle vuodelle. Niihin kirjaan sekä vakiohommat että uudet ideat. On siitä hyötyäkin, ettei kaikki ideat toteudu ihan heti. Monta kertaa on käynyt niin, että muhiessaan ne jalostuvat ja toteutuvat alkusuunnitelmaa parempina. Moni hyvältä tuntunut idea on myös kuihtunut pois, kun se ei olekaan tuntunut pitkän päälle hyvältä.
    Sinun toteuttamasi kuvallinen muistiinpano housuilla toimiva. Varsinkin keväällä kasvien koot ja värit ovat vähän hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin muuten totta. Aina ei kannata hätäillä, idea ei välttämättä loppujen lopuksi ollutkaan hyvä tai toimiva.
      Kuvista on hyötyä. Valokuvaan aina uudet kasvit, että muistaa seuraavana vuonna mikä se tuolta puskee. Ettei poista rikkana.

      Poista
  7. Uusi puutarha ja jotain pitäisi keksiä... Vihkot eivät koskaan ole käden ulottuvilla kun niitä tarvitsisi ja blogiin on vaikeahko hahmotella ideoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se onkin, kaikki pitäisi olla päässä muistissa, vaan ku ei ole. Sullahan toisaalta huikea tilanne, pääset luomaan ihan uutta ja jos on ennentään ollu piha, välttyy samoilta virheiltä. Luulisin...

      Poista
  8. Aina joskus tosiaan tuppaa suunnitelmat unohtumaan. Joskus se ehkä on hyväkin :D Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kuten tuolla toisessa kommentissa jo kirjoitinkin.Kiitos samoin.

      Poista
  9. Mä nosta käden ylös hep, voiko toisenkin nostaa..? =D
    Kyllä vaan kovasti suunnittelen, ja toki odotan, että nousevatko kaikki, mitä viime kesänä laitoin.. Ihanat vinkit annoit, mitä voi laittaa myös ruukkuihin.. kiitos tästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Itsekin näin nämä jossain ja lamppu syttyi. Eilen muistin yhtäkkiä että hei, minähän istutin laukan sipuleita. Näin äkkiä se unohtuu.

      Poista
  10. Jep, hyvät ideat tulee ja menee :) Joskus kirjaan jotain suunnitelmia vihkoon, mutta sinne ne unohtuu yhtä lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se tämä puutarhurointi on ;) Kokeilun, onnistumisen, erehdyksen ja lopulta unohduksen temmellyskenttä.

      Poista
  11. Täälä viitottihin iha huriasti :D Koko aijanhan puutarha o miäles. Ei siitä erohon pääse talavellakaa. Siitä pitää hualen plokit ja kesäkuvien plaraus. Teen tyälistoja, mutta suurimmaksi osaksi non pääknupis. Harvoon oikee paperilla. Mullon monta alootettua puutarhavihkua, muttei niis montaa sivua oo tehtynä ja non aina katees, ku niitä tarttis. Ireoota tuloo ja menöö. Käyttökelepoosimmat jää vaivaamahan siihe asti, kunnes saan ne toteutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tältä harrastukselta saa rauhaa :-) Ja mitä lähempänä kevät on, sitä levottomammaksi tarhuri tulee. Nyt alkaa jo tosissaan poltella.

      Poista
  12. Tulin lukemaan, että mitäs täällä nyt käsiä nostellaan ja nousihan sitä minullakin ja vuoroin laskikin. Minulla on kotipiha ja mökkipiha. Tuntuu siltä, että puutarhaa on vaikeaa pitää missään. Kun olen kotona, kasvit huutavat vettä ja hoitoa mökillä ja päinvastoin. Silti suunnittelen kaikkea uutta ja osa suunnitelmista unohtuu. Kesä on kuitenkin ihana ja odotan sitä aina yhtä innokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kun tulit. Kahdessa puutarhassa on haastetta, tuntuu ettei yhtäkään saa hoidettua. Tsempit sulle. Kesää odottaa taatusti jo jokainen :-)

      Poista
  13. Käsi heiluu täälläkin. Monen monta muistilistaa teen talvisin ja keväisin, välillä ne ovat hukassa ja yleensä unohdan koko laput kevään kiireissä.
    Onneksi jotakin olen saanut toteutettua piiitkästä listastani. Takapihan alue alkaa olla valmis ja viime syksynä sain tehtyä maksaruohopenkit terassin molemmin puolin. Tuo ihan oikea puutarhavihko on hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle. Tulee aina hyvä mieli kun saa valmiiksi jonkun paikan.
      Aika monelle kuulostaa käyvän samalla lailla tuon unohtamisen kanssa, kuin itsellänikin.

      Poista
  14. En ole listaihminen ollenkaan, päinvastoin elän hetkessä. Kuljen ja mietin, talven haaveilen, toteutan aika pienellä aikajanalla kaikki mitä suunnittelen. Kierrän kukkamaitani pitkin kesää ja vuoroin joutuvat remonttiin uusien ajatusten noustessa pintaan.

    Pysyttele lämpimänä ja Napille rapsutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rapsutuksista! Onneksi on puuhella lämmittämässä!
      Tuo on aika tyypillistä että kasveja siirrellään paikasta toiseen mieltymysten ja suunnitelmien mukaan. Sitähän tämä on.

      Poista
  15. Minäkin nostin käden ylös:) Ihanat kuvat♥ Meidän piha on niin "tuore" vielä että se on ihan sekameteli soppaa näillä taidoilla, vaan eipä haittaa minä olen ajatellut että laittelen sitä mukaa kun jotakin kivaa mieleen tulee, jonkunlainen lista olisi kyllä hyvä, johon laittaisi blogeista saatuja vinkkejä ylös:) Mukavaa talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hyvä siitä tulee ajan kanssa ja kannattaa tosiaan laittaa hyviä ideoita muistiin. Minä ainakin unohdan vaikka olisi kuinka hyvä idea, jos ei sitä pääse heti toteuttaan, kuten nyt talvella.

      Poista
  16. Jess, täällä nousi käsi monta kertaa, D!

    VastaaPoista
  17. Kiitos vinkistä! Kun minullekin on keräytynyt noita ruukkuja, taidan tehdä samoin kuin sinä! Juurikin tuo käenkaali ja kirjo.... onko se todellakin vuohenputki! En ole tiennyt. Siksikö se onkin niin hurja leviämään!

    VastaaPoista
  18. Täälläkin nousi käsi!:) Minä pidän listaa siitä, mitä aion/haluaisin jatkossa toteuttaa. Muuten tosiaan osa ideoista pääsisi varmasti unohtumaan. Sinulla on ihania suunnitelmia! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Kyllä se käsi nousee useamminkin aina se vaan unohtuu ,kun ei tulee laitettua muistiin Mukavaa loppuvikkoa :)

    VastaaPoista
  20. Info menarik dan boleh sekali dicoba, Makasih buat infonya dan sukses selalu.

    VastaaPoista
  21. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista
  22. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  23. Kabar Baik Untuk Para pencinta Game
    Karena di Bulan januari ini Sudah keluar Game RPG Online Terpopuler Se-Asia
    Penasarankan Game nya Seperti apa???
    Kalian bisa dilihat game nya dari link di bawah yaaa

    VastaaPoista
  24. Menarik sekali, perlu saya coba ini..
    kebetulan lagi cara tentang hal ini.

    VastaaPoista
  25. Mau mendapatkan pelayanan yang baik dan ramah???

    Modal Kecil bisa mendapatkan hasil yg luar biasa...

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!