14.7.2018

Pihan muuttumistarina

Hei!
Ehkäpä sinua kiinnostaa miten pihamme on muuttunut näiden liki 30 vuoden aikana.  Kun muutimme tähän taloon 1989 piha oli tyhjä ja autio. Nyt tajuan sen lahjana.

Alussa ei ollut tietoa eikä taitoa pihanlaittoon eikä aikakaan, sitten löysin puutarhalehdet, tv:stä tuli pihaohjelmia ja internet mahdollisti myöhemmin loputtoman tietotulvan pihanlaitosta. Isoimmat ja näkyvimmät muutokset pihassa onkin tehty vasta 2000-luvulla, kun hurahdin lopullisesti.

Pääset mukaan muuttumistarinaan klikkaamalla tätä . 

Teki itsellekin tosi hyvää käydä kaikki läpi uudelleen kuvien muodossa.

25 kommenttia:

  1. Hauska oli nähdä pihanne muutokset alusta lähtien. Hienoa jälkeä on syntynyt. :)

    VastaaPoista
  2. Vau, ison työn olette tehneet pihan kanssa, nurmikentästä on tullut viihtyisä puutarha.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva nähdä millaista muutosta oli tapahtunut ja sitähän olikin melkoisesti:) Siellä on kyllä niin kaunista ja aivan upeita kukkapenkkejä! Minä pidän hurjasti noista kivistä koristeina/aidanteina ja tuollainen pieni vesiallas suihkulähteineen olisi kiva, siitä voisi hellepäivänä käydä pihan eläimetkin juomassa:) Teillä on ihana piha! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti:) Kivet on aika isossa roolissa pihassa ja tykätään niistä. Vesiallas tyhjennettiin tänä kesänä :( Minä en pysty sitä enää puhdistamaan ja mies ei tahdo ehtiä kaikessa auttamaan. Likaista allasta kurja katsoa...Postaus tulee jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Todella suuri muutos on tapahtunut pihassanne. Nyt se on tosi kaunis ja kutsuva.

    VastaaPoista
  5. Wau, mikä muutos! Tällääset on kivoja. Alakuaijan on varmasti ittekki jo keriinny unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kuvista näkee parhaiten muutoksen, vaikka hämärästi on vielä mielessä. Lapset puhu tässä yks päivä, ettei millään tahdo uskoa pihatien mennneen tuossa koivun kannon toisella puolella. Niinpä! Harmittaa kun ei tullut kuvattua kaikkea törkyä mitä pihassa oli, kun muutettiin...

      Poista
  6. Upeaa jälkeä olette tehneet!

    VastaaPoista
  7. Aivan upea kertomus! Todellakin on piha muuttunut, mutta on siinä ollut puuhaakin :)

    VastaaPoista
  8. Olipa uskomaton muodonmuutos!

    VastaaPoista
  9. Eipä samaksi paikaksi uskoisi. Hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Onhan tämä vähä muuttunut...

      Poista
  10. Upeita muutoksia! Tuo heinäseiväsaita ruusujen takana oli todellakin piste i:n päälle. Kertakaikkisen hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Harmi vain kun seipäät meinaa lahota, pitäis laittaa uudet. Aika iso vaikutus oli tuolla aidalla. Ruusupensaat sulautuivat liiaksi taustalla olevaan vihreyteen eikä niitä erottanut, aita nosti ne kivasti esille.

      Poista
  11. Kyllä kiinnosti. Paljon järkeviä ja kauniita muutoksia olet vuosien varrella tehnyt. Penkkien raajaaminen on minulla vielä ratkaisematta, niin tuo kivituhka kiinnostaa. Miten olet perustanut kivituhkarajaukset ja huoltopolut? Ovatko kuinka helppohoitoiset/työläät pitää siisteinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, kiitos:)
      Kivituhka on edullista ja ihan kivannäköistäkin, varsinkin kasteltuna on hyvän väristä, mutta kyllä siinä kasvaa siemenrikkaruohot liiankin hyvin. Alla on yleisimmin käytetty sanomalehtiä tai katekangasta tai mitä sattuu löytymään.
      Nyt laittaisin jotain soraa/sepeliä, millä nimellä nyt kulkeekaan.

      Poista
  12. Mainio kuvasarja - olsipa tullut kuvattua noin järjestelmällisesti, nyt se on myöhäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Harmittaa ettei tullut kuvattua ihan ensimmäisenä keväänä kaikkea mitä lumen alta paljastui, kun muutimme tänne. Niitä yritti välttää kaikin keinoin kuvissa, nyt olisivat arvokasta materiaalia, itselle.

      Poista
  13. Ahkeruutta ja taitoa sinulta löytyy ja ihanan kukkeaksi olet paikan muuttanut!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!